Mies ja kännissä jotta pystyy pahoinpitelyyn. Sillä Helsingissä tapahtui jumalanpalveluksessa sunnuntaina pahoinpitely, jonka kohteena oli pappi. Pappi ja hyökkääjä, molemmat naisia.
.....
.....
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tarvitse ei. Näköjään sitä käytetään niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa ihan selvin päinkin jopa valtion virastoissa.
Hesari kirjoittaa:
"Neljän korkean verovirkamiehen toimet rikospoliisin tutkinnassa
Työsuojelupiiri vaatii syytteitä kiusaamiselta vaikuttavassa jutussa
Neljää korkeissa viroissa olevaa Uudenmaan veroviraston virkamiestä uhkaavat syytteet muun muassa virkarikoksesta.
Lahden rikospoliisi on tutkinut virkamiesten osuutta työpaikkakiusaamiselta vaikuttavassa tapauksessa, jonka päätteeksi kokenut verotarkastaja joutui lähtemään varhaiseläkkeelle syksyllä 2003.
Veroviraston virkamiehiä epäillään työsyrjinnästä, työturvallisuusrikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Tapauksen esitutkinnan pitäisi valmistua kesällä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Martti Hirvonen Lahden rikospoliisista, jonne keskusrikospoliisi tutkinnan siirsi.
Jutun keskeneräisyyden vuoksi Hirvonen ei siitä paljon kerro, mutta vahvistaa, että Uudenmaan verovirastoon liittyvä rikostutkinta on vireillä. Jutulle on jo määrätty syyttäjä.
Työpaikkakiusauksen uhriksi itsensä kokeva mies ei halua kertoa asiasta julkisuudessa. Epäillyt virkamiehetkin sanovat, etteivät halua kommentoida asiaa mitenkään.
Epäillyt on yli vuoden kestäneen tutkinnan aikana kuulusteltu ja lausuntoja hankittu. Rikoskomisario Hirvosen mukaan syytä epäillä -kynnys on ainakin ylittynyt.
Kaiken taustalla ovat viraston sisäiset erimielisyydet muutaman vuoden takaisessa verotarkastuksessa.
Helsingin Sanomien julkisesta lähteestä haltuunsa saama Uudenmaan työsuojelupiirin lausunto asettuu yksiselitteisesti kiusatun miehen puolelle.
Lausunto kehottaa viranomaisia ryhtymään syytetoimiin kolmea Uudenmaan veroviraston esimiestason virkamiestä vastaan työsyrjinnän ja työturvallisuusrikoksen vuoksi. Lausunnossa todetaan myös, että esimiesten toimilla oli ainoastaan tarkoitus rangaista, painostaa ja kiusata sekä vaikuttaa miehen henkiseen hyvinvointiin.
Lausunnosta käy ilmi, miten tulehtuneet henkilösuhteet veroviraston yhdessä yksikössä oli muutama vuosi sitten. Tilanne johti siihen, että miehelle esimerkiksi määrättiin tiukat virastotyöajat.
Virkamääräys tarkoitti sitä, että hänen työaikansa oli minuutilleen 8–16.15, eikä tunnin ruokataukoon saanut ylittää eikä alittaa kuuttakymmentä minuuttia. Samaan aikaan muiden virkamiesten liukumasäännöt väljentyivät.
Kellokortin lähtö- ja tuloleimausten piti olla minuutilleen täsmällisesti tehtyjä. Mies toteaa lausunnossa, että tällainen toiminta oli virkamiehen nöyryyttämistä, kiusaamista ja saattamista naurun ja halveksunnan kohteeksi.
Hän kertoi myös joutuneensa odottamaan laitteen luona, että kello löisi tasan tai lopettamaan asiakaspuhelunsa kellokortin leimaamisen ajaksi. Hän ei myöskään saanut olla taukotilassa odottamassa oikeata leimaamishetkeä.
Toinen miehen kiusaksi tulkitsema episodi oli taas se, että henkilöstölehden pääkirjoituksessa kirjoitettiin näin: ". . . virkamiehen, joka sinänsä tekee hyviä tuloksia mutta ei osoita halua tai toimia eikä käytännössä toimi viraston yhtenäisen ohjeistuksen mukaan, on syytä varautua johdon ohjaaviin toimenpiteisiin. Ei edes yksittäisillä 'sankariteoilla' aikaansaatu hyvä tulos anna sellaiseen oikeutta."
Asia sai vielä lisähuomiota, kun verohallituksen johto kehotti tiedotteessaan henkilöstöä tutustumaan kirjoitukseen.
Kiistaa miehen ja hänen esimiestensä välille syntyi myös siitä, että mies ei ollut saanut mielestään riittävää korvausta ylimääräisestä työstään, yli 500 tunnista. Työsuojelupiiri toteaa lausunnossaan, että kieltämällä oikeuden korvauksiin esimiehet asettivat miehen eriarvoiseen asemaan.
Samassa lausunnossa yksi esimiehistä kertoo, että mies ei noudattanut yksikön ylityömääräyksiä, minkä vuoksi tiukat kellokorttityöajat olivat tarpeen. Hän piti miehen haalimien työtehtävien määrää suhteettomana ja virkakäskyä työsuojelullisena toimena.
Työsuojelupiiri ei tätä perustetta hyväksynyt. Sen mukaan tällainen perustelu ei edellytä vaatimusta kellokortin leimaamisesta minuutilleen neljästi päivässä lähes vuoden ajan."
..ja tämä kaikki alkoi siitä, että
"Erimielisyydet alkoivat, kun verotarkastaja olisi halunnut tehdä laajemman verotarkastuksen Patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtajaan Martti Enäjärveen liittyen, mutta esimies poisti tarkastusmääräyksen keväällä 2001.
Esimies perusteli asiaa muun muassa sillä, että verointressi huomioiden asiaan oli uhrattu liikaa aikaa. Verotarkastuksessa selvitettiin muun muassa Enäjärven virka-auton käyttöä yksityisajoihin. Asia päätyi oikeuskansleri Paavo Nikulalle, kun verotarkastaja ilmoitti hänelle esimiehensä määräyksestä."
..jos mies on humalassa tehdessään väkivallantekoja, kokevat jotkut sen näköjään lieventävänä asianhaarana.
Vanginvartijan murhasta syytetyt olivat täydessä ymmärryksessä
OULU. Pelson vankilan vartijan murhasta ja opettajan murhan yrityksestä syytetyt kaksi miestä olivat tekohetkellä syyntakeisia eli täydessä ymmärryksessä. Miehille tehtyä mielentilatutkimusta käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa maanantaina.
Vanginvartija kuoli ja vankien kirveskurssin opettaja loukkaantui hengenvaarallisesti, kun miehet pakenivat Oulun läänissä sijaitsevasta Pelson vankilasta Vaalasta viime vuoden helmikuussa.
Syyttäjä vaatii kaksikolle elinkautista muun muassa murhasta tai yli 14 vuoden vankeusrangaistusta taposta. Syyttäjä perustelee ankaraa tuomiota sillä, että teot olivat erityisen julmia ja raakoja. Lisäksi teko kohdistui virkatehtäväänsä hoitaneeseen vanginvartijaan.
Puolustus kiistää murhaa ja murhan yritystä koskevat syytteet. Se ei myöskään purematta niellyt mielentilatutkimuksen tuloksia vaan löysi sieltä useita kohtia, joiden perusteella syytettyjen voidaan todeta olleen veriteon aikana alentuneesti syyntakeisia. Puolustuksen mukaan tekohetkellä 23- ja 34-vuotiaat miehet eivät kyenneet persoonallisuushäiriönsä ja humalatilansa vuoksi hallitsemaan vankilapaon yhteydessä eteen tullutta yllättävää ja vaikeaa tapahtumaa. Lisäksi syytetyt olivat tapahtumahetkellä humalassa juotuaan kiljua.
Syyttäjän mielestä mielentilatutkimuksen arvoa ei ole syytä kyseenalaistaa. Hänen mukaansa asiantuntijat ovat yksimielisesti todenneet, että persoonallisuushäiriöistä huolimatta syytetyt ovat mieltäneet tekojensa seuraukset. Alkoholi puolestaan ei yksistään voi vaikuttaa syyntakeisuuden alenemiseen.
Syytettyjen puolustus arvosteli mielentilatutkimuksen lyhyyttä. Toisella syytetyllä siihen kului kaksi ja toisella kolme viikkoa.
Oulun käräjäoikeus antaa kansliapäätöksen asiassa ensi viikon tiistaina.
Onneksi sentään uutisesta kävi ilmi, ettei alkoholia laskettu lieventäväksi asianhaaraksi tuomioon. Puolustuksen on tätä täytynyt kuitenkin yrittää, se on niiden työ.