Ruotsissa pääsivät punavihreistä eroon

Meillä sama todennäköisesti myös edessä 2.4.
Ruotsi haluaa useita uusia ydinvoimaloita
Maan hallitus esittää reaktoreiden rakentamista nykyistä useampaan sijaintiin.
Asiasta ilmoitti Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tiedotustilaisuudessa yhdessä ilmasto- ja ympäristöministeri Romina Pourmokhtarin kanssa.

– Viemme hallitukseen ehdotuksen siitä, että ydinvoimaa voitaisiin jatkossa rakentaa nykyistä useampaan paikkaan, pääministeri kertoi.

Uudessa ehdotuksessa onkin ennen kaikkea kyse Ruotsin ympäristölain saneleman, ydinreaktorien määrää rajoittavan asetuksen poistamisesta. Nyt voimassa olevan lain mukaan Ruotsissa saa olla käytössä enintään kymmenen reaktoria.

Lisäksi ehdotuksessa esitetään, että jatkossa reaktoreita pitäisi pystyä rakentamaan nykyistä useampaan paikkaan. Tällä hetkellä laki sallii reaktoreiden olemisen vain kolmella Ruotsin paikkakunnalla, joiksi ovat valikoituneet Forsmark, Oskarshamn ja Ringhals.

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruotsilla menee heikosti..

Äänestä
  • itseasiassa paljon paremmin kuin suomella

    Äänestä

Vihreät tulisi lakkauttaa, haitat alkaa tulla esille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Meillä sama todennäköisesti myös edessä 2.4.
Ruotsi haluaa useita uusia ydinvoimaloita
Maan hallitus esittää reaktoreiden rakentamista nykyistä useampaan sijaintiin.
Asiasta ilmoitti Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tiedotustilaisuudessa yhdessä ilmasto- ja ympäristöministeri Romina Pourmokhtarin kanssa.

– Viemme hallitukseen ehdotuksen siitä, että ydinvoimaa voitaisiin jatkossa rakentaa nykyistä useampaan paikkaan, pääministeri kertoi.

Uudessa ehdotuksessa onkin ennen kaikkea kyse Ruotsin ympäristölain saneleman, ydinreaktorien määrää rajoittavan asetuksen poistamisesta. Nyt voimassa olevan lain mukaan Ruotsissa saa olla käytössä enintään kymmenen reaktoria.

Lisäksi ehdotuksessa esitetään, että jatkossa reaktoreita pitäisi pystyä rakentamaan nykyistä useampaan paikkaan. Tällä hetkellä laki sallii reaktoreiden olemisen vain kolmella Ruotsin paikkakunnalla, joiksi ovat valikoituneet Forsmark, Oskarshamn ja Ringhals.

Asiasta ilmoitti Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tiedotustilaisuudessa yhdessä ilmasto- ja ympäristöministeri Romina Pourmokhtarin kanssa.

– Viemme hallitukseen ehdotuksen siitä, että ydinvoimaa voitaisiin jatkossa rakentaa nykyistä useampaan paikkaan, pääministeri kertoi.

Uudessa ehdotuksessa onkin ennen kaikkea kyse Ruotsin ympäristölain saneleman, ydinreaktorien määrää rajoittavan asetuksen poistamisesta. Nyt voimassa olevan lain mukaan Ruotsissa saa olla käytössä enintään kymmenen reaktoria.

Lisäksi ehdotuksessa esitetään, että jatkossa reaktoreita pitäisi pystyä rakentamaan nykyistä useampaan paikkaan. Tällä hetkellä laki sallii reaktoreiden olemisen vain kolmella Ruotsin paikkakunnalla, joiksi ovat valikoituneet Forsmark, Oskarshamn ja Ringhals.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu