Martti Luther naulasi teesit - ja miettii tässä, että kenen hengelliseen huoneeseen/huoneisiin nämä pakanallisuusrituaalien teesit nauttaisiin meidän hengellisen huoneitten oviin. Joulu ja auringonpalvonta sakramenttalist herhat.
Joulunajan juhlaperinne on paljon kaukaisempaa perua kuin kristinusko ja Jeesuksen syntymä. Aurinkoon, vuoden vaihtumiseen ja satokauteen liittyviä menoja tiedetään jo tuhansien vuosien takaa. Tapaninpäivänä 2002 esitetyssä radio-ohjelmassa antiikin aikaa tutkinut Aaro Söderlund ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat joulun historiaa. Se vie kuulijan muun muassa pimeyden kultin äärelle ja verijuhliin.
Vanhimmat skandinaavisen joulun perinteet ulottuvat noin 6000 vuoden taakse Mustanmeren länsirannoille, kertoo toimittaja Kallenaution haastattelema arkkitehti ja antiikin tutkija Aaro Söderlund. Sieltä tavataan viitteitä hevoskultista, joka skandinaaviseen jouluunkin liitetään. Skandinaavisen joulun perusteema on ollut vuoden tulon takaaminen ja siihen on kuulunut hevosen uhraaminen.
Joulun pakanalliset juuret
Kuuntele
Monissa kulttuureissa on palvottu aurinkoa ja ennen nykyisiä uskontoja se on ollut monesti pääjumalana. Myös maanviljelyskulttuurin myötä auringonvalon vaihtelut ja vuoden kierto tulivat yhä tärkeämmiksi. Vuoden pimeimmästä päivästä, talvipäivänseisauksesta tuli yksi tärkeimmistä juhlista etenkin pohjoisemmissa maanosissa. Siihen on liittynyt erilaisia uskonnollisia menoja ja palvontaa, kuten aurinkokultti, puukultti, eläinkultti ja vainajakultti.
Se onkin pimeyden kultti, joka tässä riehuu.
Päivän lyhenemiseen on aina liittynyt dramatiikka valon menettämisestä. Se on synnyttänyt erilaisia uhrausperinteitä ja uskonnollisia aktiviteetteja. ”Kaikki pitää tehdä, jotta saataisiin se aurinko takaisin”, Söderlund kuvailee.
Joulu on ollut enemmän pimeyden ja kuoleman siivittämä juhla kuin valon. Auringon vaimetessa pimeyden voimat ovat päässeet valloilleen.
Suomessa jouluun liittyy piirteitä talvijuhlasta ja aiemmasta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, joka ajoittuu syksyn ja talven välimaastoon. Juhlan ajankohta ei ollut tarkkaan määritelty, vaan juhlimisen aika oli sitten, kun sato oli ladossa. Myös syysmetsästyksen alkujuhla ajoittui suomalaisugrilaisilla kansoilla aikaan ennen joulua, kertoo Söderlund.
Skandinaavisessa joulussa on ollut keskeinen käsite Blót eli uhriseremonia, verijuhla. Blót tarkoittaa sekä uhria, että uhritoimitusta. Uhreja annettiin jumalten lisäksi myös haltijoille. Jotkut blótit liittyvät jumaluuksiin, jotkut vuodenaikoihin, yhtenä tärkeimmistä talvi- ja kesäpäivänseisaukset. Talvipäivänseisaukseen, midvinter blótiin liittyi muun muassa porsaan uhraaminen. Veri oli tärkeä symboli ja sitä mm. roiskittiin juhlapaikkojen seinille.
Pakanallisissa juhlissa palvottiin aurinkoa ja humalluttiin manalan majoille
Antiikin Roomassa pakanauskonnot ja talvipäivänseisauksen juhlat olivat kansalaisten suuressa suosiossa. Aurinkojumalan syntymäpäivää juhlittiin 25. joulukuuta. Joulukuulle ajoittuivat myös kylvön ja maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi järjestettävät Saturnalia-juhlat, jonka perinteeseen kuului muun muassa uhriateria ja lahjojen antaminen.
Söderlund kertoo roomalaisten juhlineen Saturnaliaa niin sanottu vapauspipo päässä. Päähine kuulemma muistuttaa hieman tonttulakkia, mutta mallina on ilmeisesti ollut istukka ja tupsun tilalla on napanuoraa kuvaava narunpätkä. Pipo oli merkkinä uudelleen syntymisestä.
Saturnalia säilyi lopulta vielä melko pitkään Roomassa orjien juhlana. Kristittyjen juhliessa joulua, heidän orjansa viettivät Saturnaliaa.
Joulun juhlinnasta voi tunnistaa myös antiikin ajan Kreikan juhlaperinteitä. Muun muassa tiernapoika-näytelmän juuret löytyvät Kreikan Dionysia -juhlan näytelmäperinteestä, kertoo Söderlund.
Kreikkalaisessa Anthesteria-juhlassa helmikuussa uhrattiin viiniä Dionysos-jumalalle ja järjestettiin kulkueita ja juomakilpailuja. Söderlund kertoo sen muistuttavan pakana-ajan skandinaavista "Dricka jul" -perinnettä, jota vietettiin nykyisen joulun välipäivien kohdalla. Silloin oli tapana juoda tajuttomuuteen asti ja sillä tavoin tehdä visiitti manalaan. Uskottiin, että kuolleiden henget tulevat ja niitä mentiin ikään kuin puoleen väliin vastaan. Tämän päätteeksi sitten loppiaisena komennettiin vainajat ulos talosta.
Kreikassa tammikuu merkitsi hääkuukautta, jolloin juhlittiin jumalten Zeuksen ja Heran avioliittoa. Suomessa oli vielä 1500-luvulle saakka tapana mennä jouluna naimisiin.
Jeesuksen syntymäpäiväksi /// jatkuu
YLEN linkistä lisää mietittävää.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/23/joulun-pimea-menneisyys?fbclid=IwAR2SPuCSqO7BiYGMkyn36dryvHYe3zmgu2g3t9bbHRxb5HXujiwSij8zDoc
ts. me pidämme pimeyttä helmoissamme.
Joulunajan juhlaperinne on paljon kaukaisempaa perua kuin kristinusko ja Jeesuksen syntymä. Aurinkoon, vuoden vaihtumiseen ja satokauteen liittyviä menoja tiedetään jo tuhansien vuosien takaa. Tapaninpäivänä 2002 esitetyssä radio-ohjelmassa antiikin aikaa tutkinut Aaro Söderlund ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat joulun historiaa. Se vie kuulijan muun muassa pimeyden kultin äärelle ja verijuhliin.
Vanhimmat skandinaavisen joulun perinteet ulottuvat noin 6000 vuoden taakse Mustanmeren länsirannoille, kertoo toimittaja Kallenaution haastattelema arkkitehti ja antiikin tutkija Aaro Söderlund. Sieltä tavataan viitteitä hevoskultista, joka skandinaaviseen jouluunkin liitetään. Skandinaavisen joulun perusteema on ollut vuoden tulon takaaminen ja siihen on kuulunut hevosen uhraaminen.
Joulun pakanalliset juuret
Kuuntele
Monissa kulttuureissa on palvottu aurinkoa ja ennen nykyisiä uskontoja se on ollut monesti pääjumalana. Myös maanviljelyskulttuurin myötä auringonvalon vaihtelut ja vuoden kierto tulivat yhä tärkeämmiksi. Vuoden pimeimmästä päivästä, talvipäivänseisauksesta tuli yksi tärkeimmistä juhlista etenkin pohjoisemmissa maanosissa. Siihen on liittynyt erilaisia uskonnollisia menoja ja palvontaa, kuten aurinkokultti, puukultti, eläinkultti ja vainajakultti.
Se onkin pimeyden kultti, joka tässä riehuu.
Päivän lyhenemiseen on aina liittynyt dramatiikka valon menettämisestä. Se on synnyttänyt erilaisia uhrausperinteitä ja uskonnollisia aktiviteetteja. ”Kaikki pitää tehdä, jotta saataisiin se aurinko takaisin”, Söderlund kuvailee.
Joulu on ollut enemmän pimeyden ja kuoleman siivittämä juhla kuin valon. Auringon vaimetessa pimeyden voimat ovat päässeet valloilleen.
Suomessa jouluun liittyy piirteitä talvijuhlasta ja aiemmasta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, joka ajoittuu syksyn ja talven välimaastoon. Juhlan ajankohta ei ollut tarkkaan määritelty, vaan juhlimisen aika oli sitten, kun sato oli ladossa. Myös syysmetsästyksen alkujuhla ajoittui suomalaisugrilaisilla kansoilla aikaan ennen joulua, kertoo Söderlund.
Skandinaavisessa joulussa on ollut keskeinen käsite Blót eli uhriseremonia, verijuhla. Blót tarkoittaa sekä uhria, että uhritoimitusta. Uhreja annettiin jumalten lisäksi myös haltijoille. Jotkut blótit liittyvät jumaluuksiin, jotkut vuodenaikoihin, yhtenä tärkeimmistä talvi- ja kesäpäivänseisaukset. Talvipäivänseisaukseen, midvinter blótiin liittyi muun muassa porsaan uhraaminen. Veri oli tärkeä symboli ja sitä mm. roiskittiin juhlapaikkojen seinille.
Pakanallisissa juhlissa palvottiin aurinkoa ja humalluttiin manalan majoille
Antiikin Roomassa pakanauskonnot ja talvipäivänseisauksen juhlat olivat kansalaisten suuressa suosiossa. Aurinkojumalan syntymäpäivää juhlittiin 25. joulukuuta. Joulukuulle ajoittuivat myös kylvön ja maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi järjestettävät Saturnalia-juhlat, jonka perinteeseen kuului muun muassa uhriateria ja lahjojen antaminen.
Söderlund kertoo roomalaisten juhlineen Saturnaliaa niin sanottu vapauspipo päässä. Päähine kuulemma muistuttaa hieman tonttulakkia, mutta mallina on ilmeisesti ollut istukka ja tupsun tilalla on napanuoraa kuvaava narunpätkä. Pipo oli merkkinä uudelleen syntymisestä.
Saturnalia säilyi lopulta vielä melko pitkään Roomassa orjien juhlana. Kristittyjen juhliessa joulua, heidän orjansa viettivät Saturnaliaa.
Joulun juhlinnasta voi tunnistaa myös antiikin ajan Kreikan juhlaperinteitä. Muun muassa tiernapoika-näytelmän juuret löytyvät Kreikan Dionysia -juhlan näytelmäperinteestä, kertoo Söderlund.
Kreikkalaisessa Anthesteria-juhlassa helmikuussa uhrattiin viiniä Dionysos-jumalalle ja järjestettiin kulkueita ja juomakilpailuja. Söderlund kertoo sen muistuttavan pakana-ajan skandinaavista "Dricka jul" -perinnettä, jota vietettiin nykyisen joulun välipäivien kohdalla. Silloin oli tapana juoda tajuttomuuteen asti ja sillä tavoin tehdä visiitti manalaan. Uskottiin, että kuolleiden henget tulevat ja niitä mentiin ikään kuin puoleen väliin vastaan. Tämän päätteeksi sitten loppiaisena komennettiin vainajat ulos talosta.
Kreikassa tammikuu merkitsi hääkuukautta, jolloin juhlittiin jumalten Zeuksen ja Heran avioliittoa. Suomessa oli vielä 1500-luvulle saakka tapana mennä jouluna naimisiin.
Jeesuksen syntymäpäiväksi /// jatkuu
YLEN linkistä lisää mietittävää.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/12/23/joulun-pimea-menneisyys?fbclid=IwAR2SPuCSqO7BiYGMkyn36dryvHYe3zmgu2g3t9bbHRxb5HXujiwSij8zDoc
ts. me pidämme pimeyttä helmoissamme.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näitä ei perinneuskonnossamme oteta vakavasti. Mutta, kun maailma tuntee kirkkohistoriaammekin ja tietää sen, että vietämme pakanuutta.
Emmekö me uskalla / osaa / halua tehdä parannusta ja palata apostoliseen uskoon.
Eli???
Vuonna 325 jKr. Konstantinus kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen.
Rooman keisari Konstantinus palvoi aurinkojumalaa.
Tästä nousee pakanallinen auringonpalvonta, eli sunnuntai - korvausopin pyhä, vastoin raamatun oppia.
Kun Konstantinus kutsui koolle ensimmäisen yleisistunnon Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr., antisemitismi oli laajalle levinnyttä seurakunnassa.
Nikean kirkolliskokoukseen osallistui 318 piispaa, joista yksikään ei ollut juutalainen. Ensimmäinen edikti puolsi "auringon päivän" eli sunnuntain asettamista.
Edikti annettiin Nikean kirkolliskokouksessa. Tähän asti niin kristityt kuin juutalaisetkin viettivät lepopäivää juutalaisena sapattina Raamatun käskyn mukaisesti yhtenä Herran juhlapäivänä.
Se muutettiin Nikean kirkolliskokouksessa sunnuntaiksi, kuten me sitä nyt kutsumme.
ts. historia tuntee juhlaperinteet ja pakanallisuuteen.
MUTTA - me emme halua kuunnella, ei uskoa, ei halua muuttaa pakanallisuutemme juuria -eli uskonpuhdistus on keskeneräinen- meidän pakanajumalien palvonnan tähden.
Rakastamme baalia - vaikka vanhanliiton puolelta on se varoittavana esimerkkinä lopun aikaa eläville uskoville.
eikö Sanan varoitus kaiu kuin kuuroille korville..
Helluntalaisuudessa papit tietää, luterilaisuudessa asia tunnetaan, mutta siitä ei saa puhua.
Sen verran olen jututtanut pappeja.
Tavallaan edesmennyt hellutai"piispa" - vaikka sitä virkanimikettä ei käytetä, hän totesi minulle, että olet oikeassa, mutta - hän ei aikonut muuttaa opinlaivan kurssia.
Luterilaisuudessa tunnetaan jopa nimiltä Luther- ajan marttyyriuskovien nimiä.
Tämä totesi eräs pastori, kun häntä jututin.
Totean vain. Pakanauskonnon laiva- sen peräsintä ei käännetä perinneopista mihinkään. Siksikö Jeesuksen paluussa ei oikein uskoa löydy tässä ajassa.
Lähtökohtaisesti harhaoppista valhetta, jolla pyritään siihen että viettäisimme lakihenkisesti juutalaista sapattia sen tapoja. Mitä ei Raamatussa painoteta ja juuri siitä sapatista Jeesus riiteli fariseusten kanssa. Nyt me sitten asettuisimme fariseusten puolelle.
Eikä sunnuntai voi olla joku Rooman salaliitto, kun sitä viedetään ympäri maailmaa sekä myös se lauantai on lepopäivä. Tietenkin kaupat ovat nykyisin auki molempna päivinä, mutta kuka idiotti nyt alkaisi määräillä että liikkeiden pitäisi olla lauantaina kiinni tai että niiden päivien viettoon liittyisi jotain farisealaisia uskonnollisia rutiineja. Turhaanko Jeesus olisi ristillä kuollut kirjoitti Paavali tästä lakihenkisyydestä.