Internettiä on kehitetty siten että on tehty hakukoneita joilla ei yleensäkään löydä eikä osaa löytää sitä mitä oikeasti etsii.
Sitten on cookie ym seuranta ohjelmat jotka tunkee mainoksia. Sikäli nämä mainokset joskus onnistuu tuomaan esille sen mitä haluaakin etsiä.
Mielestäni netti ja sen käyttö olisi kehitettävä sellaiseksi että se opettaa käyttäjäänsä.
Esimerkiksi joudun aina itse esittelemään tyhmille kavereilleni parhaat pelit ja asentamaan ne heille. Ei ne itse mitään osaa ja sanovat että ainut mistä osaavat oikeasti saada tiedon hyvästä pelistä on muut kaverit.
Eli tällainen oppiva internet joka osaa opettaa käyttäjäänsä olisi aika tarpeellinen.
OIisi ihan hienoa joskus itsekin kuulla muilta mikä on hyvä peli kuin että itse opiskella kaikki netistä.
Toivottavasti tämä viesti menee perille niille jotka kehittävät nettiä ja ohjelmistoja nettiin että alkavat toteuttaa opettavaa nettiä.
Netin pitäisi palvella meitä eikä orjuuttaa meitä. Palveleva ja orjuuttava on kaksi täysin erilaista toimintamallia millä netti voi toimia. Nykyinen on orjuuttava.
Tehkää netistä palveleva!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.