Venäjälle lannoiteviennistä jättitulot

Öljynvienti tökkii,mutta länsi halukas
maksamaan jättituloja lannotteista ja metalleista?
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Venäjä tekee kovasti kauppaa koko ajan muun maailman kanssa ja viis veisaa pakotteista.

Äänestä

YK on nimenomaan toivonut, että elintarvikkeiden ja lannotteiden vienti jatkuisi häiriintymättä. Ei niistä Putinin sotakassaan niin paljoa kerry, mutta köyhien maiden tilanne menee kestämättömäksi!

Äänestä
  • Köyhät maat?
    Tarkoitat itämeren maita?

    Muut ei juurikaan pakotteista välitä.

    Äänestä

Euroopalla menisi (taloudellisesti) paljon paremmin, jos ostaisimme sieltä myös edullisempaa kaasua ja öljyä. Kaukoidässä olevat kilpailijamme käyttävät edullisempia (Venäläisiä) raaka-aineita ja sitten meidän pitäisi jotenkin pärjätä kansainvälisessä kilpailussa heidän kanssaan. Järjenkäyttö on sallittua, jopa suotavaa.

Sama koskee amerikkalaisten kanssa kilpailua. Amerikkalaiset ovat saaneet houkuteltua tyhmät eurooppalaiset sellaisiin talouspakotteisiin, jotka iskevät Eurooppaan, mutta eivät niinkään USA:an. Tähän voi soveltaa vanhaa amerikkalaista sanontaa: On synti antaa tyhmien pitää rahansa.

Äänestä

Suomessa toimii venäläinen nikkelituotteiden jalostustehdas Nornickel Harjavallassa. Raaka-aine tuodaan Venäjältä.
Tehtaan tuomat voitot kotiutetaan Kyprokselle rekisteröidyn venäläisyhtiön kautta.
Kukaan ei välitä tehtaan toiminnasta, asiasta ei uskalleta puhua.

Äänestä
  • Länsimaiden hehkuttamassa vihreässä siirtymässä tarvitaan aika paljon nikkeliä. Tyhmät eurooppalaiset olisivat pakoteintoilussaan varmaankin lopettaneet nikkelin tuonnin Venäjältä. Amerikkalaiset sen sijaan ovat sen verran järkevämpiä, että he eivät laita pakotteita, jotka iskevät omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • Ny pää kiinni nikkelistä, ei enempää kurjistusta Euroopalle.

    Äänestä

Siinä sitä on hienot vientituotteet, paskaa ja romumetallia.

Äänestä
  • Öljyä eikä kaasua Suomi voi viedä , sähköstäkin jo pulaa Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Öljyä eikä kaasua Suomi voi viedä , sähköstäkin jo pulaa Suomessa.

    Putinistin uskontunnustus kuuluu: öljyä ja kaasua Suomi ei voi viedä. Ihanx tosi ? Miten öljyn ja kaasun vienti Suomesta liittyy sähköpulaan sekä siihen jotta Venäjä on alikehittynyt siirtomaa jonka tärkeimmät vientituotteet ovat paska sekä ruostunut romurauta.

    Öljy sekä kaasu on täysin arvotonta ympäristösaastetta mitä ei tarvita laisinkaan. Hyväksykää tämä niin pääsette eroon Putinin diktatuurista. Tosin venäläisten hyökkäys Ukrainaan ei unoihdu tämän vuosisadan puolella.

    Äänestä

Jos tökkii niin tökkii hyvään suuntaan.
Tulot energian viennistä kasvoivat 2022 eniten vientialoista eli 28%.
Nesteytetty maakaasu eli LNG myös vahvana nousijana.
Tuleeko yhtään mieleen että mihin suuntaan sille on tullut kovaa kysyntää?

Äänestä
  • Pienenä vinkkinä suomalaisille voisi olla että ostakaa tankit ja kanisterit täyteen enne 5.2.
    Silloin nimittäin alkaa euroopan öljyntyontisulku.
    Puute ja vähäiset varastot nostavat hintoja reilusti.

    Äänestä

Venäjästä viis sillä minä saan tyhjistä kajatölkkien keräämisistä sellaiset palautuspantit ettei ole tosikaan. Kokonaista puolitoista euroa vuorokaudessa saan tölkkipanteista kun tämä alumiini mistä tölkit on valmistettu on niin kovin arvokasta.

Putinillakaan ei ole näin kovia valuuttatuloja arvometallikaupasta kuin on minulla kaljatölkkien keräämisistä. Putin on köyhä ja minä olen erittäin varakas kokkari-persu !

Äänestä

Apulannasta Suomen ei tarvitse olla huolissaan, sillä
" Turhaan ryssä limppunsa Suomen maahan kantaa, suomenpoika iivanoista tekee apulantaa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Öljynvienti tökkii,mutta länsi halukas
maksamaan jättituloja lannotteista ja metalleista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu