Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Uniapnea on askel kohti orjuutta

Anonyymi-ap

Uniapnea on niin yleistä, että on ihan normaalia vetää uniapnealaitteeseen kytketty maski päähän yöksi. Jos on ylipainoa eikä henki kulje, koska kurkunpää on ahdas rasvasta, ei muuta kuin happinaamari päälle ja taas on turvallinen olo. Ongelma ei poistu mihinkään, mutta oire on poissa. ;)

Nyt siihen salaliittoon:

Kansa lihoo, ylipaino normalisoidaan (some-vaikuttajat) ja uniapnealaitteet jokaiselle. Terveysongelmien perimmäinen syy eli ylipaino peitetään tekohengityksellä. Salaliitto on siinä että tämä on vain ihmiskoe, jonka tarkoituksena on testata ihmisen mukautuvuus maksulliseen hapensaantiin. Maksat hengittämisestä. ;) Tulevaisuudessa ihmisiä peloitellaan ties millä asioilla, että ihmiset kuluttavat rahaa puhtaaseen happeen, joka on tietenkin maksullista. Kaikki muu on jo maksullista. ;)

Herätkää pässit ja lopettakaa se laumakiimaisuus ja ottakaa ne aivot käyttöön.

Nimimerkki happiletku

36

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Outo kirjoitus. Sairastan uniapneaa ja cepap laite on ollut 6 vuotta käytössä. Elämänlaatu parantunut kun saa nukuttua. Olen normaalipainoinen enkä polta. Kirjoitus on todella salaliittoteoriaa pahimmasta päästä. Keuhkosairaala seuraa tilannettani ja yhteyden otto on helppoa. Unihoitajilta saa neuvoja. En koe maksavani hapesta jos saan avun uniapneaan.

      • Anonyymi

        Jaahas, vai silleen. -AP nim.happiletku
        Palaan asiaan uudestaan, kun kerkeän.

    • Anonyymi

      Aloittaja.

      Kukas on syy siihen että joku on LÄSKI ja sairastuu LÄSKIEN tautiin?

      Eikös se ole se LÄSKI ITSE, jotenka jos tuolla uniapnealaitteella tehdään "orjia" on jokaisella varsin helppo keino estää "orjuuntuminen":

      ÄLÄ SYÖ LIIKAA ROSKAA JOTTA MUUTUT LÄSKIKSI.

      Ottakaa saatana vastuu tekemisistänne, läskiys on OMA VIKA ja valinta.

      (on olemassa aineenvaihdunnan sairauksia jotka aiheuttaa liikalihavuutta, näissä tapauksissa, niitä on todella harvassa, syy ei ole lihoneen)

      • Anonyymi

        Niinpä! Itsekin olen ollut vaarallisen lihava, joten painon pudotus on parasta mitä voi lihava itselleen suoda. Oma vika usein lihavuus on.

      • Anonyymi

        Juuri näin on. mm kilpirauhasen vakava-asteinen vajaatoiminta, jolloin elimistön toiminta kokonaisuudessaan hidastuu. Siihen lihomiseen ei voi juurikaan vaikuttaa tuon sairauden omaava henkilö, kun jokainen suupala muuttuu lähestulkoon kaikki rasvaksi.

    • Anonyymi

      Mitähän jos ihan ite ottaisit ne aivot käyttöön, jos sinulla sellaiset on!
      Ensiksi, uniapnea ei ole yleistä, Tiedän sukulais- ja tuttavapiirissä ainoastaan yhden henkilön joka joskus käytti ko. laitetta, juttu siis ei ole yleinen.
      Salaliittoakaan tuosta ei saa, koska tuosta ei tarvinnut maksaa kuin koneen sähkönkulutus, ei kovin iso. Sitäpaitsi uniapneakone puhaltaa vain ilmaa, ei puhdasta happea.
      Tulevaisuuden ennusteesi on täysin pielessä, vai muka kaikille uniapneakone? Ei tule tapahtumaan. Myöskin tuo väitteesi on väärä, että kaikki muu olisi jo maksullista.

      • Anonyymi

        Happiletkulla on sinullekin opetus senkin neropatti. Aivoni ovat käytössä, joskaan ei täydessä potentiaalissaan tällä hetkellä. Siitäkin huolimatta minulla on oikeus ajatella ja tuoda salaliitto tänne kuuluvalle palstalle. Ei auta itkut kun maksat tulevaisuudessa hengitysveroa! 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En maksa tulevaisuudessa hengitysveroa, sinä et maksa tulevaisuudessa hengitysveroa, KUKAAN ei maksa tulevaisuudessa hengitysveroa!
        Olet sinä onneton typerys täysin ulkona kaikesta normaalista elämästä!

        Ja uskaltapaakaan poistaa tämä fakta täältä, se ilmestyy aina uudestaan ja uudestaan.

    • Anonyymi

      Pappolan kepapit pois, jo vain uni maistuu.

      • Anonyymi

        Näin juuri.

    • Anonyymi

      Taitaa avaajalla ollut liian paljon ja pitkiä hapenpuutetta ja aivo vaurioituneet?

      • Anonyymi

        Ensinnäkin uniapnea on yleistä, yleistynyt oiken pahasti työikäisillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin uniapnea on yleistä, yleistynyt oiken pahasti työikäisillä.

        Joo, on se yleisempää jo kuin 80-luvulla.

      • Anonyymi

        Helpottiko? ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, on se yleisempää jo kuin 80-luvulla.

        Ja miksikähän näin on?

        Koska väestön PAINO ON NOUSSUT.

        Entistä useampi on aivan saavanan painava LÄSKI, jo nuorena.

        Kun ei liikuta, vaan vedetään vaan mättöä jota kuski tuo ovelle kun itse on niin läski paska ettei enää edes ostamaan viitsitä mennä.

        Aloittaja valittaa tilasta jonka on itselleen aiheuttanut; ja jonka voi omalla toiminnalla korjata. Apneat loppuu kun painosta poistetaan ne tarpeettomat kymmenet kilot.

        Valtio voisi osallistua tilanteen korjaamiseen LÄSKIVEROLLA. Läskit kun tuhoaa myös rakennuksia painollaan.

        Veron tulisi olisi niin kova ettei yli 30 BMI väki kertakaikkiaan pysty syömään liikaa elleivät sitten ala järsimään puista lehtiä tai ruohoa.

        Aika kärjistettyä tekstiä sinulta. On totta että ruuan ylitarjonta, halpa hinta ja MAINONTA, lue aivopesu altistaa ylipainolle työikäisen väestön. Enää ei osata tehdä ruokaa tai ymmärretä että valmisruoka on täynnä kovaa rasvaa ja suolaa eli eliitin väestön lisääntymisen agenda on tarkoituksellista.

        Vain harvalla on kykyjä muuttaa kurssia kun on jo reilusti ylipainoa. Syömishäiriö on suurimmalla osalla ylipainoisista eli syö tunteisiin, eikä hallitse tunteitaan.

        Keino pelastaa Suomen kansa on lisätä ravitsemustietoutta kouluissa, ruuan laiton opettelua oppitunneiksi kouluihin jo ala-asteelta.

        Vain osittain lihominen on syynä, vaan tutkimukset ja valaistuminen asian suhteen on paljastanut tilanteen yleiyyden. Jos 80-luvulla oltaisiin tiedetty ja tunnettu asia ja olisi ollut laitteet sen hoitoon jne....niin ero ei olisi tähän päivään kovinkaan iso.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kärjistettyä tekstiä sinulta. On totta että ruuan ylitarjonta, halpa hinta ja MAINONTA, lue aivopesu altistaa ylipainolle työikäisen väestön. Enää ei osata tehdä ruokaa tai ymmärretä että valmisruoka on täynnä kovaa rasvaa ja suolaa eli eliitin väestön lisääntymisen agenda on tarkoituksellista.

        Vain harvalla on kykyjä muuttaa kurssia kun on jo reilusti ylipainoa. Syömishäiriö on suurimmalla osalla ylipainoisista eli syö tunteisiin, eikä hallitse tunteitaan.

        Keino pelastaa Suomen kansa on lisätä ravitsemustietoutta kouluissa, ruuan laiton opettelua oppitunneiksi kouluihin jo ala-asteelta.

        "Vain harvalla on kykyjä muuttaa kurssia kun on jo reilusti ylipainoa."

        Ei se ole vaikeaa.

        Lopetetaan se paskan jatkuva tunkeminen suuhun ja noustaan sohvalta ylös, ulos ja lenkille.

        10 kilsaa joka päivä, rajoitus syömiseen ja paino katoaa "itsestään".

        OMASTA HALUSTA TOIMIA kiinni, kukaan ei estä, eikä kukaan pakota syömään.

        Toimikaa läskit!

    • Anonyymi

      Ei sitä konetta ole pakko käyttää tai syödä itseään sairaaksi. Voit kuolla ilman konetta jos haluat.

      • Anonyymi

        Mitä sinä raivoat. Eikö täällä saa enää kirjoittaa niitä teorioita, kun noin raivostuttaa. Ihme porukkaa, kun pitää mennä herne nenään. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä raivoat. Eikö täällä saa enää kirjoittaa niitä teorioita, kun noin raivostuttaa. Ihme porukkaa, kun pitää mennä herne nenään. 😂

        Aloittaja on ainoa raivopää, kirjoittaa typeryyksiä joita sylki suuhun tuo.
        Kannattaisko hiukan miettiä mitä kirjoittaa. Aloittaja on ainoa hernenenäinen hörhö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä raivoat. Eikö täällä saa enää kirjoittaa niitä teorioita, kun noin raivostuttaa. Ihme porukkaa, kun pitää mennä herne nenään. 😂

        Teoria on sinällään hyvä, tiettyyn rajaan asti, ja se raja tulee siinä että KETÄÄN EI PAKOTETA SYÖMÄÄN ITSEÄÄN LÄSKIKSI.

        Se on oma valinta.

        Jos valitset syödä itsesi saatanan valaaksi niin mitä sen jälkeen seuraa on oma vika, ja täysin ansaittua jos joku orjuutus tapahtuu.

        Pystyt 100% estämään sen sillä että ET SYÖ ITSEÄSI VALAAN KOKOISEKSI!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on ainoa raivopää, kirjoittaa typeryyksiä joita sylki suuhun tuo.
        Kannattaisko hiukan miettiä mitä kirjoittaa. Aloittaja on ainoa hernenenäinen hörhö.

        Sinä se vasta olet hernenenäinen viheliäs töllikkä! Kommenttisi ei ole tärkeä! :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se vasta olet hernenenäinen viheliäs töllikkä! Kommenttisi ei ole tärkeä! :)

        "viheliäs töllikkä"? Opettelisit suomenkieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "viheliäs töllikkä"? Opettelisit suomenkieltä!

        Älä nostata verenpainettani, sillä olen lukenut latinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nostata verenpainettani, sillä olen lukenut latinaa.

        O tempora, o mores.

        Alea iacta est.

        Ave Ceasar, morituri te salutant.

        Cogito ergo sum.

        Minäkin olen lukenut Latinaa.

        Asterixista.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Näyttele ite!

    • Anonyymi

      Läski lähtee ja tulee syömällä.

    • Kaikkien aikojen kehnoin esitys salaliittoteoriaksi, ainakin vähäksi aikaa.

      • Anonyymi

        Kalpenee pahasti vielä monen palstalla esitetyn kanssa.

        Vaikkapa se NASA CGI kenno, tai ettei valokuvauksessa saa käyttää valotusta jne.

        Tää on vielä kevyttä kenttä-paranoidiaa noiden rinnalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kalpenee pahasti vielä monen palstalla esitetyn kanssa.

        Vaikkapa se NASA CGI kenno, tai ettei valokuvauksessa saa käyttää valotusta jne.

        Tää on vielä kevyttä kenttä-paranoidiaa noiden rinnalla.

        Näin on. Ei teorian tarvitse olla tieteellinen fakta, kuten oletan että tiedät.

      • Markku, etkös sinä tiedä että kyseessä on teoria? Teoria ei ole tieteellisesti todistettu fakta.

    • Anonyymi

      Uniapneaa sairastaa ihan sanalla tavalla laihat kuin lihavat. Lisäksi on sentraalista uniapneaa, joka on keskushernostoperäistä eikö ahtauttavaa. Muuten kylä terveysasioihin liittyy salaliittoja. Lääkebisnes on maailman suurin kusetus. Ja vanhusten lääkkeillä hengissä pitäminen. Saattaahan se olla, että uniapneaa ylidiagnosoidaan ja se laitevalmistaja on mukana mafiassa.

      • Anonyymi

        Komppaan.

        Olis kiva kun eletään vielä 150 takaisessa maailmassa; olisi 50/50 todennäköisyys että esim. Viki ja Delfine olisi selvinneet elossa lapsuudestaan, jotenka meillä olisi palstalla vain toinen heistä.

        Toisaalta koska Viki on jo kuulemma eläkeläinen, mutta aiemmin duunari, sellaiset ei tuohon aikaan eläneet kuin ehkä 50 vuotiaiksi, hyvällä tuurilla 60.

        Jotenka meillä ei olisi palstalla kumpaakaan.

        Voi kun olisi tosiaan noi paremmat ajat vielä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2267
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe