Jätit lähtemättömän vaikutuksen viikonloppuna. Katsoit syvälle silmiin, kosketit. Kehuin sinua kauniiksi, jota todellakin olet. Kuulen pehmeän äänesi edelleenkin, muistan kauniit silmäsi. Ennen lähtöäsi istuit sängyn reunalla. En saanut sanaa suustani, vaikka halusin kertoa sinulle kaiken mitä tunsin. Jouduit lähtemään liian aikaisin, olisin halunnut olla kanssasi vielä hetken ennen kuin tiemme eroaa. Vietimme yön jota tulen muistelemaan pitkään.
Ehkä olen harhainen mutta ajattelen, että meidän välillämme oli jotakin syvempää, sellaista jota oikeastaan koskaan ei tule vastaan. Tiedän, että suhteemme olisi lähes mahdoton. Jostain syystä haluaisin selvittää olisiko se sittenkin mahdollista. Tuskin näet tätä viestiä, mutta halusin silti kertoa, että ikävöin sinua. Olet ihana nainen, älä koskaan ikinä anna kenenkään väittää muuta.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Laita sille naiselle nuo viestisi, jos teillä on suhde. Ei hän sitä täältä lue.
Laittaisin, jos pystyisin. Sori.
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17708210A
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Aloituksestasi tuli todella imelä olo. Täyttä sontaa!
Miehen mieli niin kovin mustasukkainen ja vainoharhainen. Ei saanut saavuttamatonta. Nyt täytyy koittaa vastapalloon. Jospa sais naisen mustasukkaiseksi.
Mustasukkaiseksi? Mistä syystä?
Liian intiimiä tänne troIIipalstalle. Likaat teidän kauniin hetken laittamalla sen tänne ongelmaisten sekaan.
Ei hätää. Trollaajat saa trollata. Jos jollain häviävän pienellä todennäköisyydellä tavoittaa kohteensa, lukija tietää kyllä.
Luuletko tosiaan, että viikonloppuna tuhansilla suomalaisilla ei ollut ihan sama tilanne. Kosketeltiin, istuttiin sängyn laidalla ja sitten olikin jo mentävä omaan elämään.
Tavallinen laivapano ei muuta!
Romantikon kännipano? Ihanaa kun joku osaa romantisoida kaiken. Elämäsi on enemmän noin, joten hyvä sinulle.
Ei sulla sitten oo tapana yhden yön hoitojen numeroo ottaa? Vaikka mitäpä se muille kuuluu. Ihmettelen vaa.
Ei ole tapana oikein mikään näistä…
Tapahtui Tampereella?
Kyllä…
Kuvaile itseäsi?
Sanotaanko alkuun että meillä on jonkin verran ikäeroa.
Olet kalju?
En.