Voi Voi ja voi!

Anonyymi-ap

Olen 30 vuotta syönyt adventistina tonnikalaa ja nyt piru on merrassa, kun luin juuri äskettäin raamatusta, että suomuton kala on saastaista ja joudun siis helvettiin, kun olen syönyt saastaista. Ihan sama kuin olisin syönyt sikaa tai rottia ja hiiriä. Voi helvetin helvetti, kun nyt olen matkalla sinne.
Meni ihan yöunet nyt. Voi helvetti sentään!

56

723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."Apt.17:30 "mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä" 2 Aik.7:14

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tonnikala ei ole suomukala, kuten meidän järvikalamme suurimmalta osaltaan mm. ovat.
        Tonnikalassa voi olla hyvin vähän suomuja sen pään alueella, mutta muuten tonnikala on suomuton ja sen nahka sileä.
        Jos sitten aletaan tarkistamaan suomuttomiksikin luokiteltuja kaloja, niin mikroskoopilla tai voimakkaalla suurennuslasilla voi hyvin havaita kalan nahkassa suomuja, jotka kuitenkin ovat paljaalle silmälle mahdotonta havaita.
        Esimerkiksi mateellakin on suomut, mutta ne ovat niin pieniä, että niitä on vaikea havaita.

        En sitten tiedä, maistuuko madekeitto adventistille, mutta kyllä se madekeitto on kalakeitoista se parhain, omasta mielestäni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten katsonut tuota linkkiä. Suomut ovat toki pienempiä kuin joidenkin kalojen mutta näkyvät varsin hyvin paljaalla silmällä. Suomuttomaksi ei tuota kalaa voi kutsua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tonnikala ei ole suomukala, kuten meidän järvikalamme suurimmalta osaltaan mm. ovat.
        Tonnikalassa voi olla hyvin vähän suomuja sen pään alueella, mutta muuten tonnikala on suomuton ja sen nahka sileä.
        Jos sitten aletaan tarkistamaan suomuttomiksikin luokiteltuja kaloja, niin mikroskoopilla tai voimakkaalla suurennuslasilla voi hyvin havaita kalan nahkassa suomuja, jotka kuitenkin ovat paljaalle silmälle mahdotonta havaita.
        Esimerkiksi mateellakin on suomut, mutta ne ovat niin pieniä, että niitä on vaikea havaita.

        En sitten tiedä, maistuuko madekeitto adventistille, mutta kyllä se madekeitto on kalakeitoista se parhain, omasta mielestäni.

        "pään alueella".... suomuja.

        No, silloinhan sulla ei ole ongelmia. Katsos, luterialisetkin kastaa vain hiukset ja se on heillä yksi kaste- ja muut ovat siten uudestikastajia.

        ts. tämä hiuskaste- pelastaa kasteena. vrt. suomut päässä = suomullinen kala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tonnikala ei ole suomukala, kuten meidän järvikalamme suurimmalta osaltaan mm. ovat.
        Tonnikalassa voi olla hyvin vähän suomuja sen pään alueella, mutta muuten tonnikala on suomuton ja sen nahka sileä.
        Jos sitten aletaan tarkistamaan suomuttomiksikin luokiteltuja kaloja, niin mikroskoopilla tai voimakkaalla suurennuslasilla voi hyvin havaita kalan nahkassa suomuja, jotka kuitenkin ovat paljaalle silmälle mahdotonta havaita.
        Esimerkiksi mateellakin on suomut, mutta ne ovat niin pieniä, että niitä on vaikea havaita.

        En sitten tiedä, maistuuko madekeitto adventistille, mutta kyllä se madekeitto on kalakeitoista se parhain, omasta mielestäni.

        Made on hyljättävä kala. Jumala ei vaadi mikroskoopin käyttöä.

    • Anonyymi

      Aloitus on pelkkä provo.

      • Anonyymi

        Kysypä jumalaltasi, voiko vaikkapa tonnikalapizzaa syödä, ennen kuin haukut toista provoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä jumalaltasi, voiko vaikkapa tonnikalapizzaa syödä, ennen kuin haukut toista provoksi.

        Aloituksesta näkee, että se on provo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksesta näkee, että se on provo.

        Perustele, kiitos

    • Anonyymi

      Made ei ole syötävää.

      • Anonyymi

        On sitä moni syönyt..

      • Anonyymi

        Mateellakin on suomut. Vai sokeat eivät niitä näe.

      • Anonyymi

        Perustele!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mateellakin on suomut. Vai sokeat eivät niitä näe.

        Madetta voi tavata hukkuneissa ihmisissä

    • Anonyymi

      Milloin suomut putoavat adventistien silmiltä...

      • Anonyymi

        Milloin sinulta?

    • Anonyymi

      "Made ei ole syötävää."

      Kyllä on syötävää ja hyvää sellaista.
      Madekeittoa parempaa keittoa ei edes ole olemassa.

      Tonnikalaa ei sen sijaan pitäisi syödä, koska se on uhanalainen laji ja sitä kuitenkin pyydetään niin paljon aasialaisten ahneuden takia, että jotkut tonnikalalajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon kokonaan.

      Made in USA sensijaan on vaarallista ja varsinkin lahkot, jotka sieltä ovat rantautuneet myös meidän maahamme.

      • Anonyymi

        "Tonnikalaa ei sen sijaan pitäisi syödä, koska se on uhanalainen laji ja sitä kuitenkin pyydetään niin paljon aasialaisten ahneuden takia, että jotkut tonnikalalajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon kokonaan."

        On ikävää, että julistat omia valheellisia yksipuolisia totuuksiasi tuntematta asian todellista laitaa. Suomessa myydään vastuullisesti pyydettyjä tunnikaloja sekä niiden sukulaisia.

        Tonnikala nimen alle mahtuu monia eri lajeja. Jotkut lajien kannat ovat nykyisellään ylikalastettuja. Monet tonnikalakannat on kuitenkin edelleen elinvoimaisia ja niitä kalastetaan kestävästi.

      • Anonyymi

        Tietokoneet ovat alkuaan made in USA, joten lakkaa nyt heti sitä käyttämästä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tonnikalaa ei sen sijaan pitäisi syödä, koska se on uhanalainen laji ja sitä kuitenkin pyydetään niin paljon aasialaisten ahneuden takia, että jotkut tonnikalalajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon kokonaan."

        On ikävää, että julistat omia valheellisia yksipuolisia totuuksiasi tuntematta asian todellista laitaa. Suomessa myydään vastuullisesti pyydettyjä tunnikaloja sekä niiden sukulaisia.

        Tonnikala nimen alle mahtuu monia eri lajeja. Jotkut lajien kannat ovat nykyisellään ylikalastettuja. Monet tonnikalakannat on kuitenkin edelleen elinvoimaisia ja niitä kalastetaan kestävästi.

        tuskin sitä kalaa tonnia syödään, ehkä sata- grammia lautasella ; ))))

    • Anonyymi

      Aloitus julistaa aivan oikein Jumalan lakia, josta ei katoa ainutkaan piirto.

      Ei Jumalan pyhä laki voi olla sellainen että siitä otetaan pala sieltä sekä pala täältä oman mielen mukaan muiden tuomioksi.

      Jos lakia julistetaan, se tulee julistaa sellaisena kuin se Raamatussa lukee. Tai sitten luopua siitä harhaopista.

      • Anonyymi

        Mutta kun tonnikala ei kuulu Jumalan lain määrittämiin saastaisiin mereneläimiin ...

      • Anonyymi

        Siis häh? Raamatusta pitää luopua harhaoppina??????????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis häh? Raamatusta pitää luopua harhaoppina??????????

        Pitää luopua juutalaisesta lakihenkisestä harhaopista jonka vuoksi Jeesuskin menetti henkeänsä. Siinä on kirous eikä siunaus.

      • Anonyymi

        Ihmisten tulkinnat vääristävät lain pykäliä.

    • Anonyymi

      Useimmat adventistit käyttävät huoletta tonnikalaa, koska tonnikalalla on suomuja. Raamattuhan ei määrittele suomujen määrää. Juutalaisiahan emme tahdo olla, mutta rabbien opetus on, että jos kalallla on 4 suomua, niin se kuuluu puhtaisiin kaloihin. Onhan niitä muitakin vähäsuomuisia kaloja, joita adventistit syövät, jos kohdalle sattuu ja jos ylipäätään kalasta välittävät. Makrilli on tonnikalan sukua. Sitten on kaloja, joilla suomut ovat niin pieniä, ettei niitä näy, vaikka niitä todellisuudessa on kuten made ja ankerias, joilla paljaalla silmällä katsottuna näyttää vain olevan paksu nahka. Joillakin kaloilla suomut ovat paikoin paksuuntuneet kuin panssaroinniksi kuten sammella jne.

      Juutalaisille ruokalait ovat lakeja, joita hartaat seuraavat tarkasti. Useimmat adventistit taitavat ottaa nämä ruokajutut ennemmin terveysneuvoina kuin lakina, eikä maailma romahda vaikka ei kaikkea nipottaen seuraakaan. Näin ainakin niissä piireissä, joissa itse liikun.

      • Anonyymi

        Mutta lakia joku noudateen tai sitten ollaan Kristuksen vapaudessa.

        Välimuotoja ei ole, että otan lain sieltä täältä millä kiva tuomita ja muista en niin kovin välitä.

        Oliko Billy Graham lakihenkinen kun sanoi että 10 käskyä on yhä voimassa !

        Käy kysymässä häneltä itseltään onko harhaoppinen siten että napsii itselleen kivat lainkohdat millä tuomita muita ja jättää muut huomiotta. On tuomion pasuuna, jonka mielestä muiden tulee tehdä mahdoton ja pitää kaikki lain käskyt, mutta hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin paasta siitä.

      • Anonyymi

        "Useimmat adventistit taitavat ottaa nämä ruokajutut ennemmin terveysneuvoina kuin lakina, eikä maailma romahda vaikka ei kaikkea nipottaen seuraakaan."

        Kyllä minä katson vain ja ainoastaan sitä kalassa, kuinka rasvainen sen liha on.
        Kalanrasva kun ei ole mikään terveysruoka, vaikka sitä joskus jopa niin mainostettiin myymällä hyökkäävästi mm. kalaöljy kapseleita. Niiden terveysriskit ja vaarallisuus nyt kuitenkin tiedetään hyvin ja moni on kuollut kalaöljykapseleihin.
        Omeg 3 kapseleita ei nykyään näy enää myytävän kauppakeskusten käytävillä, koska kalanrasvakapselit tiedetään vaarallisiksi ihmisen terveydelle.

        Jos syö vaikkapa lohta, niin maksimiannos kyseistä kalaa on yksi annos viikossa, ei yhtään enempää. Ahventa voi syödä vaikka joka päivä, jos se on puhtaista järvistä pyydettyä.
        Esim. siika taasen sisältää ylimääräistä rasvaa runsaasti, joten sitä ei tule suositella syötäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lakia joku noudateen tai sitten ollaan Kristuksen vapaudessa.

        Välimuotoja ei ole, että otan lain sieltä täältä millä kiva tuomita ja muista en niin kovin välitä.

        Eli mielestäsi Kristuksen oma saa tappaa, varastaa, palvoa epäjumalia, olla muistamatta pyhittää sapattia? Ei Kristus vapauttanut ketään tekemään kymmenen käskyn vastasi tekoja, päin vastoin. Hän tulkitsi lakia vieläkin tiukemmin ja VAATI noudattamaan sitä.

        Jeesuksen tullessa hän tunnistaa omansa, pyhänsä, siitä, että he pitävät Jumalan käskyt:

        “Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen....” (Johanneksen ilmestys 14:12, FinRK)

        "Omeg 3 kapseleita ei nykyään näy enää myytävän kauppakeskusten käytävillä, koska kalanrasvakapselit tiedetään vaarallisiksi ihmisen terveydelle."

        No todellakin näkyy! En tiedä mistä peräkyliltä sinä olet mutta jokaisen marketin hyllyiltä niitä löytyy.

        "En tiedä mistä peräkyliltä sinä olet mutta jokaisen marketin hyllyiltä niitä löytyy."

        Kauppakeskusten auloissa oli kaksittain nuoria henkilöitä kauppaamassa ja markkinoimassa kalaöljykapseleita ja he olivat jopa päälle käyvän aggressiivisia.
        Inhotti koko touhu.

        Ei ole heitä enää, kun tutkimukset paljastettiin. Ei kannata, koska kansalla on parempi tieto siitä, mitä paskaa heille yritettiin kaupata mukamas terveellisenä.

        Itse tiedän, mistä kyseiset helvetinkin kalliit kalaöljykapselit oli tehty. Ne oli tehty jätteestä, joka olisi muutoinkin kalankäsittelylaitoksissa päätynyt viemäriin.
        Kun kuitenkin huomattiin, että sillä jätteellä voisi tehdä rahaa, niin totta kai se hyödynnettiin ottamalla se kalaöljy (jäte) talteen ja tekemällä siitä kapseleita.

        Ja vastaan myös sille urpolle, joka kysyi, että missä peräkylässä asun, niin ihan pääkaupunkiseudulla, joten siltä osin löytyy myös tietoa eri kauppakeskusten elämänmenosta, kun niitä tässä 20 km säteelläkin on reilusti yli 10 isompaa kauppakeskusta ja jokaisessa niissä käyn.

        Kalan perkausjätteet tosiaan keksittiin laittaa puristimeen ja siitä valutettu öljy vain puhdistettiin ja postettiin epäpuhtaudet ja pantiin kapselin sisään.
        Aika naurettavaa oli sekin, kun oikein käyt miettimään, kuinka monta tippaa sitä öljyä siihen kapseliin mahtuu, niin litrahinta sille öljylle oli päätä huimaava. Litralla kalaöljyä sai jo melkein uuden auton.

        Nyt sitten myydään myös krilliöljyä=planktonista saatua öljyä. Hyvä ettei ole grilliöljyä tai koneöljyä. 60 kapselin purkki maksaa 25-28 euroa. Helvetin kallista gelatiiniakin?

        Sitten on se kulta omega 3 kalaöljy 25-28 euroa 60 kappaleen purkki. Kapselit on sitten kuorrutettu gelatiinilla. Sen gelatiinikuoren alla on sitten se tippa sitä öljyä. Voi helvetti, että ihminen on tyhmä, kun sellaista ostaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mielestäsi Kristuksen oma saa tappaa, varastaa, palvoa epäjumalia, olla muistamatta pyhittää sapattia? Ei Kristus vapauttanut ketään tekemään kymmenen käskyn vastasi tekoja, päin vastoin. Hän tulkitsi lakia vieläkin tiukemmin ja VAATI noudattamaan sitä.

        Jeesuksen tullessa hän tunnistaa omansa, pyhänsä, siitä, että he pitävät Jumalan käskyt:

        “Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen....” (Johanneksen ilmestys 14:12, FinRK)

        “Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen....” (Johanneksen ilmestys 14:12, FinRK)""

        Mistä tiedät, että tuo edes on Jumalan sanaa? Tai ylipäänsä mikään Raamatussa?

        Eikös Lutherkin ollut sitä mieltä, että Ilmestyskirja ei kuulu Raamattuun?

        Sinä taidat uskoa mieluummin katolisten kirkkoisien kuin Lutherin sanaan?

        "Kauppakeskusten auloissa oli kaksittain nuoria henkilöitä kauppaamassa ja markkinoimassa kalaöljykapseleita ja he olivat jopa päälle käyvän aggressiivisia.
        Inhotti koko touhu."

        Kannattaa varoa seurakuntien kaatajapastoreiden lisäksi kauppakeskusten kaatajavartijoita kuten nyt myös aggressiivisia kalaöljykauppiaita!

        Milloin saamme lukea seuraavasta ostoskeskuksen päälle käyvien kalaöljykauppiaiden uhrista ?

        Oletko se S I N Ä...Jumalan lain rikkoja!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mielestäsi Kristuksen oma saa tappaa, varastaa, palvoa epäjumalia, olla muistamatta pyhittää sapattia? Ei Kristus vapauttanut ketään tekemään kymmenen käskyn vastasi tekoja, päin vastoin. Hän tulkitsi lakia vieläkin tiukemmin ja VAATI noudattamaan sitä.

        Jeesuksen tullessa hän tunnistaa omansa, pyhänsä, siitä, että he pitävät Jumalan käskyt:

        “Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen....” (Johanneksen ilmestys 14:12, FinRK)

        Jos ei tunne millään tavalla Raamattua eikä ymmärrä hengen elämästä mitään jo ajatella noin.

        Voi kuljeksi rinta rottingilla kaupungila että minulla on Jumalan käskyt ja minä olen niitä kaikkia noudattanut. Ja sitten tulee Jeesus ja sanoo että myy kaikki mitä sinulla on ja jaa se köyhille. Ja jos senkin sattuisi tekemään kun ei juuri mitään omistaisi, niin Jeesus vielä lisäisi vaatimuksia eikä niillä omilla töissä koskaan pääsisi taivaan portista sisään.

        Jos sitä voisi vaikka vahingossa lukea Raamausta mitä Paavali kirjoittaa Hengen elämästä, niin ajatukset eivät olisi niin idioottimaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En tiedä mistä peräkyliltä sinä olet mutta jokaisen marketin hyllyiltä niitä löytyy."

        Kauppakeskusten auloissa oli kaksittain nuoria henkilöitä kauppaamassa ja markkinoimassa kalaöljykapseleita ja he olivat jopa päälle käyvän aggressiivisia.
        Inhotti koko touhu.

        Ei ole heitä enää, kun tutkimukset paljastettiin. Ei kannata, koska kansalla on parempi tieto siitä, mitä paskaa heille yritettiin kaupata mukamas terveellisenä.

        Itse tiedän, mistä kyseiset helvetinkin kalliit kalaöljykapselit oli tehty. Ne oli tehty jätteestä, joka olisi muutoinkin kalankäsittelylaitoksissa päätynyt viemäriin.
        Kun kuitenkin huomattiin, että sillä jätteellä voisi tehdä rahaa, niin totta kai se hyödynnettiin ottamalla se kalaöljy (jäte) talteen ja tekemällä siitä kapseleita.

        Ja vastaan myös sille urpolle, joka kysyi, että missä peräkylässä asun, niin ihan pääkaupunkiseudulla, joten siltä osin löytyy myös tietoa eri kauppakeskusten elämänmenosta, kun niitä tässä 20 km säteelläkin on reilusti yli 10 isompaa kauppakeskusta ja jokaisessa niissä käyn.

        Olet vetänyt johtopäätöksesi stadin itsekeskeisestä maailmankuvasta. Stadi ei ole sama kuin koko Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        “Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen....” (Johanneksen ilmestys 14:12, FinRK)""

        Mistä tiedät, että tuo edes on Jumalan sanaa? Tai ylipäänsä mikään Raamatussa?

        Eikös Lutherkin ollut sitä mieltä, että Ilmestyskirja ei kuulu Raamattuun?

        Sinä taidat uskoa mieluummin katolisten kirkkoisien kuin Lutherin sanaan?

        "Eikös Lutherkin ollut sitä mieltä, että Ilmestyskirja ei kuulu Raamattuun?"

        Ei Luther, vaan kirkkoisät 300-400 luvulla. Opettele kirkkohistoriasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei tunne millään tavalla Raamattua eikä ymmärrä hengen elämästä mitään jo ajatella noin.

        Voi kuljeksi rinta rottingilla kaupungila että minulla on Jumalan käskyt ja minä olen niitä kaikkia noudattanut. Ja sitten tulee Jeesus ja sanoo että myy kaikki mitä sinulla on ja jaa se köyhille. Ja jos senkin sattuisi tekemään kun ei juuri mitään omistaisi, niin Jeesus vielä lisäisi vaatimuksia eikä niillä omilla töissä koskaan pääsisi taivaan portista sisään.

        Jos sitä voisi vaikka vahingossa lukea Raamausta mitä Paavali kirjoittaa Hengen elämästä, niin ajatukset eivät olisi niin idioottimaisia.

        Eli sinä saat tappaa, varastaa ja unohtaa sapatin, vaikka muut eivät saakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinä saat tappaa, varastaa ja unohtaa sapatin, vaikka muut eivät saakaan?

        Seuraava idioottimainen kysymys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava idioottimainen kysymys?

        Noo joitko kuitenkin vastata ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vetänyt johtopäätöksesi stadin itsekeskeisestä maailmankuvasta. Stadi ei ole sama kuin koko Suomi.

        "Olet vetänyt johtopäätöksesi stadin itsekeskeisestä maailmankuvasta. Stadi ei ole sama kuin koko Suomi."

        Aika suuri otanta kuitenkin, kun pääkaupunkiseudulla (Helinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa) alueilla asuu 1,3 miljoonaa ihmistä, joka on 25% Suomen väestöstä. Kun mukaan lasketaan koko Helsingin seutu, niin päästäänkin jo 1,6 miljoonaan asukkaaseen, joka on jo noin 30% koko maan väestöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalan perkausjätteet tosiaan keksittiin laittaa puristimeen ja siitä valutettu öljy vain puhdistettiin ja postettiin epäpuhtaudet ja pantiin kapselin sisään.
        Aika naurettavaa oli sekin, kun oikein käyt miettimään, kuinka monta tippaa sitä öljyä siihen kapseliin mahtuu, niin litrahinta sille öljylle oli päätä huimaava. Litralla kalaöljyä sai jo melkein uuden auton.

        Nyt sitten myydään myös krilliöljyä=planktonista saatua öljyä. Hyvä ettei ole grilliöljyä tai koneöljyä. 60 kapselin purkki maksaa 25-28 euroa. Helvetin kallista gelatiiniakin?

        Sitten on se kulta omega 3 kalaöljy 25-28 euroa 60 kappaleen purkki. Kapselit on sitten kuorrutettu gelatiinilla. Sen gelatiinikuoren alla on sitten se tippa sitä öljyä. Voi helvetti, että ihminen on tyhmä, kun sellaista ostaa!

        Onko se niin tyhmää, kun talvella tarvii sitä Deetä ja hyvää rasvaa, niin sitten on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät osaa kalastaa, ja ovat niin köyhiä, sairaita, osaamattomia ostaa valmistaa kallista tuoretta kalaa..? Helppo ottaa purkista silloin tällöin vähän täydennystä. Ja varmasti säilyy kaapissa kuukauden päivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olet vetänyt johtopäätöksesi stadin itsekeskeisestä maailmankuvasta. Stadi ei ole sama kuin koko Suomi."

        Aika suuri otanta kuitenkin, kun pääkaupunkiseudulla (Helinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa) alueilla asuu 1,3 miljoonaa ihmistä, joka on 25% Suomen väestöstä. Kun mukaan lasketaan koko Helsingin seutu, niin päästäänkin jo 1,6 miljoonaan asukkaaseen, joka on jo noin 30% koko maan väestöstä.

        Ja muut elää aivan eri ympäristössä/kulttuurissa, joita on 70% enemmän, kuin siellä stadin itsekeskeisessä maailmassa. Aina voi vetää johtopäätöksiä mistä vaan, millä ei mitään merkitystä faktojen kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lakia joku noudateen tai sitten ollaan Kristuksen vapaudessa.

        Välimuotoja ei ole, että otan lain sieltä täältä millä kiva tuomita ja muista en niin kovin välitä.

        Mitenkä olet Kristuksen vapaudessa, jos laki syyttää, että olet lain rikkoja.? Vapautta ei lain rikkojalla ole, benkku

    • Anonyymi

      Haukio on hyvin ruotonon fisu ja maistuu puulle.😇

      • Anonyymi

        Haukio? Ex-presidentin vaimo?

        Tonnikalan syönti on eettisesti väärin, koska tiedämme, miten sitä ryöstökalastetaan ja miten sillä tehdään bisnestä. Merten kalasaaliit ovat pienentyneet hurjaa vauhtia ryöstökalastuksen vuoksi ja monet lajit ovat jo sukupuuton partaalla.
        Kiyoshi Kimura maksoi 278-kiloisesta tonnikalasta 2,7 miljoonaa euroa.

        Onko kaikki lajit niin biosysteemissä merkittäviä? Dinojen kuolema antoi toisille elämän. Vähän karkee vertaus mutta herättää ajatuksia

        Spide-suojelija, ei hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kaikki lajit niin biosysteemissä merkittäviä? Dinojen kuolema antoi toisille elämän. Vähän karkee vertaus mutta herättää ajatuksia

        Eivätkös suurin osa dinoista kuitenkin olleet kasvissyöjiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkös suurin osa dinoista kuitenkin olleet kasvissyöjiä?

        Oli sekasyöjiä, liha ja kasvisyöjiä.. Oletettavasti vaikeaa löytää osuuksia siitä sattumanvaraisten jäänteiden perusteella

    • Anonyymi

      Minä taas olen syönyt vanhassa uskossa vahvaa ruokaa- grilliruokaa.

      https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/ce4ac9b3-d4bd-42d4-8313-7b03d0fd0675

      Ja siinä uskossa- opittiin, että heikkouskovaisuus syö kasviksia ja vaha- syö ---makkaraa- ja lihaa- sekä lihoo.

      Sitten se ulostuu.

      Tätä se oli, silloin, kun sitä oppia opetettiin, ennen avanne ja sydänleikkausta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe