Torstaina kääntyi uusi luku Vladimir Putinin rakentaman diktatuurin laajentumishalun pysäyttämisessä, eli kohta rytisee tai sitten ei.
Britannia lähettää Ukrainalle 14 raskasta taistelupanssarivaunua. Panssareiden ja panssaroitujen tykistöajoneuvojen lisäksi Britannia lähettää 600 uutta Brimstone-ohjusta sekä avustaa Ukrainaa muun muassa sotilaskoulutuksessa, lista on pitkä. Yhdysvallat lähtee mukaan Ukrainan taistelukentille toimittamalla Bradley-rynnäkköpanssarivaunuja, USA:n budjettiin on lisätty aluksi vain 2,5 miljardia dollaria Ukraina operaatioon. Myös Puola antaa Leopardeja ukrainalaisille, vaikka Saksa ämpyilee vasta, miksi Saksa tekee niin? koska Leopard 2 on saksalaisen Krauss-Maffei Wegmann -yhtiön valmistama taistelupanssarivaunu, joten niitä ostaneet maat ei saa ilman Saksan lupaa siirtää niitä kolmansiin maihin. Suomesta on virallisen tiedon mukaan toimitettu Ukrainaan muun muassa panssaritorjunta-aseita, kertasinkoja ja sotilasvarusteita. Niinistö on luvannut myös muutaman panssarivaunun, mutta ei montaa, koska Suomi tarvitsee vaununsa itse, jos/ja/kun, näin Niinistö on todennut. Ukrainassa on kuitenkin väitetysti havaittu muun muassa suomalaisia Pasi-panssariajoneuvoja? Myös Monet muut maat kuten Ruotsi osallistuu talkoisiin lähettämällä 50 rynnäkköpanssarivaunua Ukrainaan. Vaunujen lisäksi Ruotsi toimittaa kertakäyttöisiä NLAW-panssaritorjuntaohjuksia sekä muita panssaritorjunta-aseita, automaattiaseita. Eli se on jo muutakin kun vain Putinin ja Ukrainan välinen kina.
Britannian puolustusministeri Ben Wallace on suitsuttanut puheissaan Sanna Marinia, mutta kuitenkin siinä suitsutuksen lomassa saanut sanotuksi jo aikaisemmin kertomansa, että Britannian puolustaisi Suomea jos tänne hyökättäisiin, lisäksi ovat myös Yhdysvallat, Saksa ja Ranska ovat luvanneet tukea Suomea sotilaallisesti jo ennen Nato-jäsenyyden virallista alkamista, jos tarvetta siihen tulisi. Olen tästä sodan vaarasta puhunut nuorisolle, itse olen 71v. Se on hyvä vitsi kuulemma, kysyin mikä on vitsi, no sota, oli vastaus, ei kai nyt sotaa, oletko sinä vaari höpsähtänyt. Niin olenko?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.