Euroalueen talous kasvaa!

Anonyymi-ap

EUROOPAN keskuspankin (EKP) pääjohtajan Christine Lagarden mukaan euroalueen talouden tila on paljon parempi kuin aikaisemmin on ennakoitu, kertoo uutistoimisto Agence France-Presse (AFP).

Pääjohtaja sanoi torstaina maailman talousfoorumissa Davosissa AFP:n mukaan, että taloudesta on viime viikkoina saatu paljon myönteisiä uutisia.

”Tämä vuosi ei ole loistava, mutta se on paljon parempi kuin mitä olimme pelänneet”, pääjohtaja Lagarde sanoi AFP:n mukaan.

Talouden valoisammat näkymät johtuvat etenkin energian halpenemisesta ja siitä, että leudon talven takia maakaasusta ei ole ollut Euroopassa pulaa.

KESKUSPANKIN joulukuun puolivälissä julkaiseman ennusteen mukaan euroalueen talous kasvaisi tänä vuonna 0,5 prosenttia. Se olisi merkittävästi vähemmän kuin viime vuonna, jolloin talous kasvoi ennusteen mukaan 3,4 prosenttia.

Pääjohtaja Lagarde arvioi joulukuun puolivälissä euroalueen talouden supistuneen viime vuoden loka–joulukuussa ja supistuvan edelleen kuluvalla vuosineljänneksellä.

Euroalueen talouden tila vaikuttaa väistämättä myös Suomeen, sillä tavaraviennin arvosta 40 prosenttia menee eurovaltioihin.

16

184

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ha.....ha...haaaa! Sallikaa jo on otsaa aloittajalla. Pörssikurssit syöksyssä
      ja talous sakkaa.

      Tosiasiassa kyse lienee korruptiosta, joka syö Euroalueen taloutta.

      Parlamentin varapuheenjohtajakin narahti korruptiosta.

      • Anonyymi

        EU-vihaajan olisi parempi päästellä itkua,kuin tekonaurua.
        Valeilla on lyhyet jäljet.


    • Anonyymi

      Talous kasvaa kun on otettu velka dopingia lisää.....uutta yhteisvelkaakin pukkaa lisää tähän vihreään investointiin

    • Anonyymi

      EU-alueen talouden kasvuluvut ovat todiste,jota EU-vihaajien valeilla ei kumota.

      • Anonyymi

        EU-vihaajilla on vaikeat ajat.
        Haavekuvat katoavat vauhdilla.
        Ihannemaa saa turpiinsa Ukrainassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-vihaajilla on vaikeat ajat.
        Haavekuvat katoavat vauhdilla.
        Ihannemaa saa turpiinsa Ukrainassa.

        Hei kaveri ei sinun tarvii maksaa sitä taksia jonka sinulle tilasin la-su yönä olit tod heikossa kunnossa ojan pohjalla peklastin sinut olit juonut 1 olutta ja puhuit sekavia


      • Anonyymi

        Joo pidä vaan sä jäbä pääs kii


      • Anonyymi

        Et sitten seuraa suomalaisia uutislähetyksiä. Niissä kun kerrotaan, että talous nousee muualla Eu:ssa paitsi Suomessa. Suomi syöksyy lamaan ja on pissassa hurjasti kohonneiden lainanhoitomaksujensa kanssa, korkojen noustessa. Ei tarvitse olla EU vihaaja osatakseen lukea ja ymmärtää kuulemansa ja näkemänsä.


    • Anonyymi

      Taas kerran velka ja tukirahoilla ostettu talouskasvu...

      Velkarahalla ostettiin halpa energia tälle vuodelle...mutta laskun maksu on edessä

    • Anonyymi

      Eu monopoli peli:
      Ei Eu central pankin johtama
      uusien euro setelien painatus
      ole talouden kasvua vaan se
      on jnflaation kasvua ja näin
      ollen säästäjien pankkitilien
      Reaali arvon laskua.
      Monet ovat konstit näillä Eu
      fröökyneillä kun kusevat ja
      Konttaavat ?

      • Anonyymi

        EU vihaaja! EU on nyt kaikkien aikojem suurimmassa kriisissä ja keski ja etelä EU n maissa nähdään nälkää yhyyyy EU on paska!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU vihaaja! EU on nyt kaikkien aikojem suurimmassa kriisissä ja keski ja etelä EU n maissa nähdään nälkää yhyyyy EU on paska!!!

        Ei nähdä nälkää, koska Suomi tukee noita maita, lainarahalla.


    • Anonyymi

      Itse kun leipoo se on kuin vehnästä ?
      Kukas sen kissan hännän
      nostaa jos ei kissa itse ?

    • Anonyymi

      EU-mailla menee yllättävän hyvin.

      EU-vihaajien kannattaisi käydä Venäjällä katsomassa,kummalla menee paremmin,EU:lla vai Venäjällä.
      Sieltä ovat länsimaiset yritykset ja tuotteet kadonneet. Myös niiden työpaikat.
      Miten lie täällä EU:n puolella?
      Satutteko tietämään?
      Ehkä Kremlin propaganda uppoaa sen jälkeen vähän huonommin.
      Sen asiallahan te olette.

    • Anonyymi

      Euroopassa on tietysti tuotanto lisääntynyt, kun pakotteet purevat rajusti!🤑🤑🤑

    • Anonyymi

      Joopa joo, velkaakin euromailla on vain reilu 12 biljoonaa euroa. Mutta hyvin menee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1602
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      77
      721
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      716
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    Aihe