Ihmiskunnan ehkä suurin ja pahin kaansojen orjajärjestelmä

Anonyymi-ap

romahti Saksan ja Japanin toiminnan tuloksena ja kymmenet kansat karkasivat vapauteen kun Britannian siirtomaavalta romahti II Maailmansodan jälkeen.

Lontoosta oli tullut kuten tarujen Hydra-hirviön pää joka imi elinvoiman lähes puolelta maailman kansoista.

70

369

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Britanniassa oli noin 46 000 orjanomistajaa, monella nykypäivänä tunnetulla henkilöllä on orjien omistajia esi-isinään.

      Me suomalaiset emme olleet mitään orjuuttajia, minkä voi eduksemme lukea, pikemminkin päinvastoin Ruotsin vallan aikana sotaväen väenotto ja mielivaltainen verotus saattoi suomalaiset talonpojat lähestulkoon orjan asemaan.

      • Anonyymi

        "Suomalaisia" talonpoikia verotettiin Ruotsin valtakunnassa siinä missä kaikkia muitakin ruotsalaisia talonpoikia.

        Ruotsissa orjuus kiellettiin jo 1300-luvulla.

    • Anonyymi

      Imperiumin purkaminen vaati katkeria sotia. Sodat veivät rahat ja kansoja oli pakko päästää vapauteen lopulta sotimattakin.

      • Anonyymi

        Kuitenkin sitä ennen oli P-Amerikassa aiheutettu n. 30 milj. kuolema, Australiassa 95 % alkuasukasväestöstä ja Uusi-Seelanti sama luokkaa. Tasmaniassa 100 %. Pahempaa se oli kuin Euroopan Musta Surma. Onneksi hulluuksissaan sotivat itsensä B-luokan valtioksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lol, ei nyt kuitenkaan tainnut olla yhtä paha kuin musta surma. Miksi muutenkaan välität niin hiton paljon jostain meille tuntemattomien ruskeiden historiasta? Keskity kuule ihan oman kansasi historiaan.

        -----Lol, ei nyt kuitenkaan tainnut olla yhtä paha kuin musta surma.------

        Musta Surma ei tappanut 95 % Euroopan väestöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lol, ei nyt kuitenkaan tainnut olla yhtä paha kuin musta surma. Miksi muutenkaan välität niin hiton paljon jostain meille tuntemattomien ruskeiden historiasta? Keskity kuule ihan oman kansasi historiaan.

        "Miksi muutenkaan välität niin hiton paljon jostain meille tuntemattomien ruskeiden historiasta? "

        Miksi muutenkaan SINÄ välität niin hiton paljon jostain meille tuntemattomien ukrainalaisten, puolalaisten, kambodzalaisten, korealaisten yms. historiasta? Keskity sinä vaan siihen, kun Suomen miehityshallinto murhasi Itä-Karjalan väestöä keskitysleireillä.

        Mitä sanookaan Keskisuomalainen Lars Westerlundin teoksesta "Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44"?

        "Saksan pohjoisen armeijan selustaan nousi heti kesäkuun 1941 hyökkäyksen päästyä käyntiin yli-ihmisten hallinnoima vankileirien saaristo."

        "Westerlund on kyennyt selvittämään, että julmuuksista huolimatta vankien kuolleisuus saksalaisilla leireillä jäi vähäisemmäksi kuin suomalaisissa vankiaitauksissa lanttutalvena 1942. Tämä tieto antaa ajattelemisen aihetta."

        https://www.ksml.fi/paikalliset/2734824

        Aijaijaijaijaijaijai.

    • Anonyymi

      Ihan vaan ohiksena, minkälaisia kehityksen kehtoja nämä briteistä vapautuneet maat nykyään ovatkaan? Ylikansoitettuja slummeja joissa kadut toimivat vessoina:)

      • Anonyymi

        Katso itse kesäisin viikonloppuaamuina Suomen kaupunkien keskustojen katuja ja puistoja ja nauti näkymistäsi. Missään muualla kuin Euroopan juopoissa maissa, eritoten Suomessa, ei kus eskella kaduille.

        Ei taida Suomessa meno kuitenkaan olla ihan samanlaista kuin vaikka Intiassa? Satunnainen lorottaminen nyt on kuitenkin vähän eri tasoa kuin massa u lostaminen kaduille jonka siivoaminen maksaa miljoonia;) Muuten, etelä-koreassa on tavallista yrjöillä kadulle kännissä, saat väistellä laatta lammikoita;)

        Pahimmat slummit ovat maailman kapitalistisissa maissa, eivät Kiinassa tai Kuubassa tai P-Koreassa.

        "maailman kapitalistisissa maissa" kuten Brasiliassa?

      • Anonyymi

        "Ihan vaan ohiksena, minkälaisia kehityksen kehtoja nämä briteistä vapautuneet maat nykyään ovatkaan? Ylikansoitettuja slummeja joissa kadut toimivat vessoina:)"

        Nimenomaan brittien jäljiltä niin hirveässä kunnossa ovat. Taitaa sinun kaltaiselle olla pysäyttävä tieto. Onko älykästä olla vahingoniloinen tuommoisesta?

        MITÄ??!!! Kehitysmaat ovat... kehitysmaita nimenomaan siirtomaavaltojen ryöstöimperialismin takia?? Enkä edes tajunnut näin ilmiselvää asiaa.... eikö sen huumeseoksen ottaminen ollutkaan hyviä idea? EI VOI OLLA OTTA, ELÄMÄNI ON PILALLA!!!!!!

    • Anonyymi

      Tämä romahdus oli paljon suurempi kuin N-liiton romahdus mutta siitä maamme oikeisto vaikenee kahdella kielellä. Olihan se tietysti nolo juttu näin jälkeenpäin kun virallisen kanonisoidun totuuden mukaan mikään muu ei voi romahtaa eikä ole koskaan romahtanutkaan kuin Neuvostoliitto.

    • Anonyymi

      "KYLLÄ"!!!

      • Anonyymi

        ” Ihmiskunnan ehkä suurin ja pahin kaansojen orjajärjestelmä” oli ILMAN MUUTA NEUVOSTOLIITTO, joka romahti 31 vuotta sitten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Ihmiskunnan ehkä suurin ja pahin kaansojen orjajärjestelmä” oli ILMAN MUUTA NEUVOSTOLIITTO, joka romahti 31 vuotta sitten!

        Perustelut, missä viipyy? Lännessä väitteet perustellaan mutta teillä itäisessä Putinlandiassa pelkkä huuto ja toisto riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustelut, missä viipyy? Lännessä väitteet perustellaan mutta teillä itäisessä Putinlandiassa pelkkä huuto ja toisto riittää.

        Pelkästään orjatyössä kuolleiden lukumäärissä ajavat Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina reippaasti ohi Natsi-Saksasta ja Japanin imperiumista. Siitä voidaan toki väitellä, oliko Kiinan tapaus osa Stalinilta opittua kommunistista järjestelmää vai ihan omantyyppisensä rikos ihmiskuntaa vastaan.

        "Pelkästään orjatyössä kuolleiden lukumäärissä ajavat Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina reippaasti ohi Natsi-Saksasta ja Japanin imperiumista."

        Ei aja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustelut, missä viipyy? Lännessä väitteet perustellaan mutta teillä itäisessä Putinlandiassa pelkkä huuto ja toisto riittää.

        NEUKKU! NEUKKU! NEUKKU!

        SIINÄ HIMOMURHAAJA! SILLE PEUKKU!👍

    • Anonyymi

      "Tasmaniassa 100 %"

      Kannattanee siis olla kertomatta tuhansille nykyään eläville alkuperäisille tasmanialaisille, että he ovatkin kuolleita :)

    • Anonyymi

      "Kuitenkin sitä ennen oli P-Amerikassa aiheutettu n. 30 milj. kuolema"

      Tämä sitkeä huhu näyttää elävän omaa elämäänsä, vaikka luku koskee koko Amerikan mannerta Alaskasta Patagoniaan ja useimpien kuolemien takana olivat muut kuin englantilaiset tai yhdysvaltalaiset.

    • Anonyymi

      Britannian imperiumista voidaan jopa sanoa, että se ei suurimmalta osaltaan mitenkään romahtanut, vaan muuntui rauhanomaisesti Kansainyhteisöksi, johon on jopa liittynyt jäseniksi valtioita, jotka eivät koskaan olleet tuon imperiumin osia.

      • Anonyymi

        No se oli pakko brittien luovuttaa, kun huomasivat ettei paskatunkio pysynyt asevoimin kasassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se oli pakko brittien luovuttaa, kun huomasivat ettei paskatunkio pysynyt asevoimin kasassa.

        Eikö olekin upeaa, että edes yhdessä imperiumissa oli siihen riittävästi älyä! Muut ovat uskoneet vasta verisen sotatappioiden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olekin upeaa, että edes yhdessä imperiumissa oli siihen riittävästi älyä! Muut ovat uskoneet vasta verisen sotatappioiden jälkeen.

        Hehe ketkä muut, Britannia uskoi vasta verilöylyjen ja laajamittaisten kidutusten jälkeen!

        Keniassa Mau Mau-kapinan aikana britit sulkivat eräiden arvioiden mukaan jopa 450 000 ihmistä ylläpitämilleen keskitysleireille, tästä seurasi jopa yli sadantuhannen ihmisen menehtyminen.

        Britannian viranomaiset keskeyttivät kansalaisvapaudet Keniassa. Monet kikuyut pakotettiin muuttamaan. Ison-Britannian viranomaisten mukaan 80 000 internoitiin . Caroline Elkins arvioi, että 160 000–320 000 oli internoituina pidätysleireille, jotka tunnetaan myös keskitysleireinä. Muut arviot ovat jopa 450 000 internoitua. Suurin osa lopuista – yli miljoona kikuyua – pidettiin "suljetuissa kylissä"

        Vankeja kuulusteltiin "leikkaamalla korvat, poraamalla reikiä tärykalvoihin, ruoskimalla kuolemaan asti, kaatamalla parafiinia epäiltyjen päälle, jotka sytytettiin palamaan, ja polttamalla tärykalvoja sytytetyillä savukkeilla". Myös brittien kastraatio ja lääketieteellisen avun epääminen vangeilta olivat laajalle levinneitä ja yleisiä. Vankien joukossa, jotka kärsivät vakavasta pahoinpitelystä, oli Hussein Onyango Obama , Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman isoisä.. Hänen leskensä mukaan brittisotilaat pakottivat neuloja hänen kynsiinsä ja pakaraan ja puristavat hänen kiveksiään metallitankojen väliin ja kaksi muuta kastroitiin.

        Mau-mau-kapina kukistettiin. Mittakaavaltaan se oli siirtomaasodista pienimpiä. Kenia itsenäistyi neuvottelemalla ja tunnustaa Britannian monarkin kansanyhteisön päämiehenä.

    • Anonyymi

      Kyllä britit ovat kaikkein etevimpiä massamurhaamisessa.

      Brittien omien virallisten tilastojen mukaan Britannian siirtomaahallinto aiheutti 85 miljoonaan ihmisen kuoleman.
      Intialaisten tutkijoiden mukaan todellinen luku on jopa 1,8 miljardia.
      Intia itsenäistyttyä maassa ei ole kärsitty nälänhädästä.

      Vuodesta 1760 vuoteen 1943 Intia kärsi säännöllisesti kauheaa nälänhätää. Vaikka virallisten brittiläisten lähteiden mukaan yli 85 miljoonaa intialaista kuoli nälänhädissä, jotka olivat tosiasiassa Ison-Britannian Rajin tekemät kansanmurhat. Vastaa tähän tosiseikkaan se,,että ei ole ollut nälänhädän aiheuttamia kuolemia itsenäisyyden jälkeen !! Ison-Britannian joukkomurhissa kuoli 1,8 miljardia intialaista, jotka Britannian imperiumi murhasi, nälkiinnytti, ja teloitti Intian holokaustissa ja Intian kansanmurhassa sellaisena kuin se on määritelty YK: n kansanmurhayleissopimuksen 2 artiklassa. Käyttämällä väestölaskentaa ja muita arvioita Intian väestöstä näinä ajanjaksoina, ylimääräiset kuolemat olivat 0,6 miljardia, 1757-1837; 0,5 miljardia, 1837 - 1901 kuningatar Victorian aikana; ja 0,4 miljardia vuosina 1901-1947; tämä on yhteensä 1,5 miljardia ja 1,8 miljardia uhria, jos mukaan otetaan verilöylyt eri kuninkaallisten hallitsemien Intian brittiläisten protektoraattivaltioiden joukossa. [2]

      • Anonyymi

        Hieno lista! Varsinkin tuo 600 miljoonaa kuollutta aikana, jolloin Intian väkiluku oli 200 miljoonaa, jaksaa aina vain herättää huomioita.

    • Anonyymi

      ....Kannattanee siis olla kertomatta tuhansille nykyään eläville alkuperäisille tasmanialaisille, että he ovatkin kuolleita ......

      Fi**u kun luulet olevasi viisas mutta olet niin tymä että itsekään et sitä tajua. Tasmanialaisia oli tietenkin muuttanut aikojen saatossa ja sitten myöhemmin brittiläisiä ihmismetsästäjiä pakoon mannermaalle. He ovat niitä nykyisiä tasmanialaisia, saarelle jääneet metsästettiin kaikki, kuten haittaeläimet. Siinä on yksi brittiläisen maailmanvallan kunniakkaista saavutuksista.

      • Anonyymi

        Anna kun arvaan. Käytät vilkasta mielikuvitustasi, koska et viitsi perehtyä todellisiin historiallisiin tapahtumiin.

    • Anonyymi

      Mutta Venäjälle se jäi voimaan

    • Anonyymi

      "Britanniassa oli noin 46 000 orjanomistajaa, monella nykypäivänä tunnetulla henkilöllä on orjien omistajia esi-isinään."

      Britannian teollinen vallankumous rahoitettiin orjakaupalla.

      • Anonyymi

        Oikeammin sanottuna teollinen vallankumous rahoitti itse itsensä nousevan tuottavuuden myötä tehden tarpettomaksi monet muinaiset tuotantomenetelmät, kuten orjatyövoiman. Toki monet diktatuurit, kuten Neuvostoliitto ja Kiina, ovat yrittäneeyt yhdistää teollisuuden ja orjatyön, mutta kannattavuus on aina ollut huonompaa kuin vapaiden työläisten yhteiskunnissa.

      • Anonyymi

        Myös Venäjällä vallitsi maaorjuus aina vuoteen 1861 ja maaseudulla se oli yleistä! Niinpä maassa on varmasti runsaasti jälkeläisia sekä maaorjien omistajien että entisten maaorjien perua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeammin sanottuna teollinen vallankumous rahoitti itse itsensä nousevan tuottavuuden myötä tehden tarpettomaksi monet muinaiset tuotantomenetelmät, kuten orjatyövoiman. Toki monet diktatuurit, kuten Neuvostoliitto ja Kiina, ovat yrittäneeyt yhdistää teollisuuden ja orjatyön, mutta kannattavuus on aina ollut huonompaa kuin vapaiden työläisten yhteiskunnissa.

        Ei se ilman alkupääomia olisi mahdollista ollut, ja se nimenomaan saatiin orjakaupasta, Britannia oli maailman suurin orjakaupan toimija.

        Ja Länsi-Afrikan orjat maksettiin nimenomaan Brittiläisen teollisuuden tuotteilla, pääasiassa aseilla.

        Orjakauppiaista kehittyi niitä teollisuusmiehiä, Britannia oli siinä edellä muita maita, esim. takapajuinen Ruotsi oli vasta aloittelemassa omaa orjakauppaansa, kun Britannia lopetteli omaansa.

        Taistelu orjakauppaa vastaan

        Oltuaan maailman johtava orjakauppias 150 vuotta Britannia kielsi orjakaupan vuonna 1807. Se halusi, että muutkin maat lopettaisivat ihmisten laivaamisen valtameren yli – ja uusien sääntöjen valvojaksi laitettiin brittien mahtava laivasto.

        Ja tuosta on sitten aikaa kulunut jo 216 vuotta!

        Venäjällä maaorjuus lopetettiin vasta 54 vuotta JÄLJESSÄ Britanniasta eli 1861!

        Orjuus Britannian siirtomaissa loppui vasta vuonna 1838, Ruotsi lopetti orjuuden vasta 1846.
        Venäjällä orjuus lopetettiin 1723, USA: ssa vuonna 1865.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ilman alkupääomia olisi mahdollista ollut, ja se nimenomaan saatiin orjakaupasta, Britannia oli maailman suurin orjakaupan toimija.

        Ja Länsi-Afrikan orjat maksettiin nimenomaan Brittiläisen teollisuuden tuotteilla, pääasiassa aseilla.

        Orjakauppiaista kehittyi niitä teollisuusmiehiä, Britannia oli siinä edellä muita maita, esim. takapajuinen Ruotsi oli vasta aloittelemassa omaa orjakauppaansa, kun Britannia lopetteli omaansa.

        Vain hetkellisesti 1700-luvun alkupuolella. Koko transatlanttisen orjakaupan ajalta sen ylivoimaisesti suurin toimija sekä rahallisesti että kuljetettujen orjien määrällä mitattuna oli Portugali.

        Kuitenkin teollinen vallankumous alkoi juuri Britanniassa, ei Portugalissa. Yksinkertaistettu teesi orjakaupan vaikutuksesta ei siis voi pitää paikkaansa.

        Ei Portugali mitenkään ylivoimaisesti suurin toimija ollut, mikä kumoaa valeesi.

        The most active European nation in the trans-Atlantic slave trade was Portugal, which used the forced labor of Africans in their Latin American colonies in present-day Brazil. Almost 3.9 million enslaved Africans were forced to embark on Portuguese ships. Present-day Brazil received around 3.2 of them, making it the country in the Americas where most enslaved people arrived during the period. British ships also carried upwards of 3 million Africans forcefully removed from the continent, mostly to the Caribbean, the United States and the Guyanas. French ships carried 1.3 million enslaved Africans

        Lukuni ovat SlaveVoyages sivustolta, jonka mukaan portugalilaisilla laivoilla Afrikasta vietiin yhteensä noin 5,8 miljoonaa orjaa ja brittiläisillä 3,3 miljoonaa kokonaismäärän ollessa 12,5 miljoonaa. Kyllä tuosta suurin toimija selviää.

        Syytteletkö kanssakeskustelijoita valehtelijoiksi pelkkää tyhmyyttäsi vai oletko oikeasti mulkero trolli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain hetkellisesti 1700-luvun alkupuolella. Koko transatlanttisen orjakaupan ajalta sen ylivoimaisesti suurin toimija sekä rahallisesti että kuljetettujen orjien määrällä mitattuna oli Portugali.

        Kuitenkin teollinen vallankumous alkoi juuri Britanniassa, ei Portugalissa. Yksinkertaistettu teesi orjakaupan vaikutuksesta ei siis voi pitää paikkaansa.

        "Kuitenkin teollinen vallankumous alkoi juuri Britanniassa, ei Portugalissa.
        Yksinkertaistettu teesi orjakaupan vaikutuksesta ei siis voi pitää paikkaansa."

        Sinähän se juuri sen yksinkertaistamisen teit, lue vaikka tuosta tutkimus asiasta alkuun, niin saatat huomata että asia on todistettu:

        https://www.princeton.edu/~reddings/papers/SBIR_Paper.pdf

        Britannia hallitsi maailmankauppaa, josta orjat olivat vain yksi osa. Jos orjuus olisi ollut teollistumisen ratkaiseva edellytys, niin teollinen vallankumous olisi alkanut Venäjällä (tai Portugalissa).

        Et sitten ymmärtänyt tuosta tutkimuksesta mitään, no jos asian todistaa mm. Princetonin yliopiston taloustieteen professori Stephen J. Redding, niin lienee uskottavampaa, kuin nimettömän elämänkoululaisen höpinät.

        Tutkimus väittää orjakaupan luoman varallisuuden osaltaan kiihdyttäneen Britannian teollista vallankumousta. Se ei ole ensimmäinen laatuaan eikä minulla ole tuosta sanamuodosta mitään huomautettavaa. Totta kai vauraudesta oli etua. Mutta miksi yhtä lailla orjuudella vaurastuneissa Venäjän ja Portugalin imperiumeissa ei alkanut samanlaista prosessia? Ainoa selitys on, että että teollinen vallankumous vaati toteutuakseen muitakin edellytyksiä kuin vaurautta.

        No kuka on väittänyt, etteikö teollistuminen olisi vaatinut myös muitakin edellytyksiä kuin orjakauppa?

        Se ei kuitenkaan kumoa tätä:

        "Britannian teollinen vallankumous rahoitettiin orjakaupalla."

        Tämä on taas jonkun muun oletus:

        "Britannia hallitsi maailmankauppaa, josta orjat olivat vain yksi osa. Jos orjuus olisi ollut teollistumisen ratkaiseva edellytys, niin teollinen vallankumous olisi alkanut Venäjällä (tai Portugalissa)."

        Minä en ole maininnut Portugalista, enkä Venäjästä mitään, eikä Venäjä edes käynyt orjakauppaa teollisen vallankumouksen aikana.

        Hohhoijaa. "Britannian teollinen vallankumous rahoitettiin orjakaupalla." viittaa siihen, että muita lähteitä rahoitukselle ei ollut. Suosittelen suomen kielen opintoja.

        Britannia oli maailmankaupan jättiläinen 1700- ja 1800-luvuilla. Se on tosiasia, eikä mikään väite.

        Et tosiaan maininnut Portugalia, vaan väitit Britannian olleen transatlanttisen orjakaupan suurin tekijä. Oletko vielä tätä mieltä?

        Venäjä oli todellakin orjuuteen perustuva maatalousyhdyskunta samaan aikaan, kun Britannia vauhdilla teollistui, kielsi ensin orjakaupan ja sitten orjuuden sekä ryhtyi laivastollaan valvomaan tätä kieltoa.

        Ei viittaa, koska ei kielletä etteikö muutakin rahoitusta olisi ollut, esim jos sanotaan, etä orjakauppa rahoitettiin yksinomaan orjakaupalla, niin silloin suljetaan mahdollisuus muuhun rahoitukseen pois.

        "Et tosiaan maininnut Portugalia, vaan väitit Britannian olleen transatlanttisen orjakaupan suurin tekijä. Oletko vielä tätä mieltä?"

        No vastasit itse itsellesi: "Vain hetkellisesti 1700-luvun alkupuolella"

        "Venäjä oli todellakin orjuuteen perustuva maatalousyhdyskunta samaan aikaan, kun Britannia vauhdilla teollistui, kielsi ensin orjakaupan ja sitten orjuuden sekä ryhtyi laivastollaan valvomaan tätä kieltoa."

        Eli myönnät valehdelleesi.

        Jäi tämä pois vastauksesta, eli jos tarkastellaan sitä arviota, johon itse vetoat, niin teollisen vallankumouksen aikana 1700-1800 oli!

        https://www.slavevoyages.org/assessment/estimates

        Lähteesi mukaan Britannian teollisen vallankumouksen aikaan 1776-1825 Britannia kuljetti Atlantilla noin miljoona ja Portugali 1,8 miljoonaa orjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohhoijaa. "Britannian teollinen vallankumous rahoitettiin orjakaupalla." viittaa siihen, että muita lähteitä rahoitukselle ei ollut. Suosittelen suomen kielen opintoja.

        Ei viittaa, koska ei kielletä etteikö muutakin rahoitusta olisi ollut, esim jos sanotaan, etä orjakauppa rahoitettiin yksinomaan orjakaupalla, niin silloin suljetaan mahdollisuus muuhun rahoitukseen pois.

        "Et tosiaan maininnut Portugalia, vaan väitit Britannian olleen transatlanttisen orjakaupan suurin tekijä. Oletko vielä tätä mieltä?"

        No vastasit itse itsellesi: "Vain hetkellisesti 1700-luvun alkupuolella"

        "Venäjä oli todellakin orjuuteen perustuva maatalousyhdyskunta samaan aikaan, kun Britannia vauhdilla teollistui, kielsi ensin orjakaupan ja sitten orjuuden sekä ryhtyi laivastollaan valvomaan tätä kieltoa."

        Eli myönnät valehdelleesi.

        Suomen kielen oppitunti:

        Jos halutaan sanoa, että teollistumisen rahoitti orjakauppa, sanotaan
        "Britannian teollinen vallankumous rahoitettiin orjakaupalla." Siis koko vallankumous.

        Jos halutaan sanoa sen olleen vain eräs monista rahoituslähteistä, sanotaan esimerkiksi
        "Britannian teollista vallankumousta rahoitettiin orjakaupalla." Muitakin sanamuotoja on.

        Mikä on tuo valeeni? Sekö, että teollinen vallankumous ei alkanut Venäjän orjayhteiskunnassa? Et voi olla tosissasi!

    • Anonyymi

      Puuilon viiloista ei ole mihinkään.

    • Anonyymi

      Venäjällä oli ns. orjuus ja siksi musta afrikkalainen USAn puuvillapelloilla oli ainakin 10 kertaa "orjempi" kuin venäläinen talonpoika. Venäjän suhteen käännös maaorja on väärä käännös, ei ollut juurikaan sen orjempi mitä suomalainen torppari, huutolaisista nyt puhumattakaan.

      • Anonyymi

        "Venäjällä oli ns. orjuus ja siksi musta afrikkalainen USAn puuvillapelloilla oli ainakin 10 kertaa "orjempi" kuin venäläinen talonpoika. Venäjän suhteen käännös maaorja on väärä käännös

        Ei se mikään "käännöskukkanen" ollut vaan maaorja oli isäntänsä omaisuutta, jota isäntä sai ruumiillisesti kurittaa ja poliisi pidätti karatessaan!

        Kannattaa lukea Nikolai Gosolin teos: "Kuollet sielut" niin et puhu pehmoisia!

        "ei ollut juurikaan sen orjempi mitä suomalainen torppari, huutolaisista nyt puhumattakaan."

        Torpparilla oli vuoden-kahden sopimukset ja niiden puitteissa saattoi torpasta luopua laillisesti. Jos perheineen lähti lätkimään ja vaihtoi sijaintia niin ei silloin käytännössä kukaan jahdannut.

        Huutolaisista on runsaasti aikakausikertomuksia, joissa kaltoin kohdeltu karkasi ja muutti vaikkapa kaupunkiin! Ei sen ajan Suomessa ollut mitään "henkilötunnuksia" tai valokuvia, joten e poliisi viitsinytedes etsiä!

        ----jota isäntä sai ruumiillisesti kurittaa ja poliisi pidätti karatessaan!------

        Isännällä oli kuritusoikeus Suomessakin.

        -----Huutolaisista on runsaasti aikakausikertomuksia, joissa kaltoin kohdeltu karkasi ja muutti vaikkapa kaupunkiin------

        Ihanko olet tosissasi. Että hauras ja hontelo vanhus tai orvoksi jäänyt lapsi noin vain käveli jostain ties mistä 100-150 km lähimpään kaupunkiin ja alkoi siellä muitta mutkitta elättää itsensä. Talvella tietenkin saattoi reissullaan tehdä kiepin lumihankeen ja nukkua yönsä siellä. Olet sinä varsinainen vitsien murjoja.

        Vuoden 1734 Ruotsin laki salli kohtuullisen kotikurituksen, mutta kuoleman tai pysyvän vamman aiheuttaminen oli rangaistavaa. Venäjällä omistaja sai ruoskia orjansa kuoliaaksi kaikessa rauhassa, laillisia esteitä ei ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----jota isäntä sai ruumiillisesti kurittaa ja poliisi pidätti karatessaan!------

        Isännällä oli kuritusoikeus Suomessakin.

        -----Huutolaisista on runsaasti aikakausikertomuksia, joissa kaltoin kohdeltu karkasi ja muutti vaikkapa kaupunkiin------

        Ihanko olet tosissasi. Että hauras ja hontelo vanhus tai orvoksi jäänyt lapsi noin vain käveli jostain ties mistä 100-150 km lähimpään kaupunkiin ja alkoi siellä muitta mutkitta elättää itsensä. Talvella tietenkin saattoi reissullaan tehdä kiepin lumihankeen ja nukkua yönsä siellä. Olet sinä varsinainen vitsien murjoja.

        Henkilö joka saattoi omin voimin ja toimin muuttaa kaupunkiin siellä itsensä elättääkseen ei ollut huutolainen.

    • Anonyymi

      Ylivoimaisesti taloudellisesti kannattavimmat Länsi-Intian siirtokunnat vuonna 1800 kuuluivat Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Kun Ison-Britannian merivoimien ylivalta ja valvonta keskeisillä saarilla, kuten Jamaikalla , Trinidadilla , Leewardsaarilla ja Barbadosilla , sekä Brittiläisen Guayanan alueella, syntyi myöhään sokerisiirtomaaliiketoimintaan, antoi sille tärkeän etulyöntiaseman kaikkiin kilpailijoihin nähden; vaikka monet britit eivät saaneet voittoa, kourallinen yksilöitä teki pieniä omaisuuksia. Tämä etu vahvistui, kun Ranska menetti tärkeimmän siirtokuntansa St. Dominguen (Länsi-Hispaniola, nykyään Haiti) orjakapinalle vuonna 1791 [164] .ja tuki kapinoita kilpailijaansa Britanniaa vastaan ​​vapauden nimissä vuoden 1793 Ranskan vallankumouksen jälkeen. Ennen vuotta 1791 brittiläinen sokeri oli suojattava kilpaillakseen halvempaa ranskalaista sokeria vastaan.

      • Anonyymi

        Tämä menestys saavutettiin orjatyövoimalla.

    • Anonyymi

      Orjuutti, ryösti ja tappoi lähes rajatta.

    • Anonyymi

      ” Ihmiskunnan ehkä suurin ja pahin kaansojen orjajärjestelmä romahti Saksan ja Japanin toiminnan tuloksena ja kymmenet kansat karkasivat vapauteen”

      Aivan vastaavan onnenpotkun aiheutti Neuvostoliiton romahdus 1991!

      Sodan lopussa se orjuutti lukemattomia Itä-Euroopan maita ja niissä kymmeniä miljoonia ihmisiä orjuuteen ja toimimattomiin kansandemokratioihin aikajaksoksi 1945-1990. Tuona aikana se kitui itse, kukisti kansannousuja ja köyhtyi kunnes Euroopan ja koko maailman iloksi itse romahti 1991 ja kaikki nuo kansat karkasivat vapauteen! Myös Neuvostoliitto itse muutti nimensä, yhteiskuntajärjestelmänsä ja koki muutoinkin seuraavat muutokset:

      Väkiluku: 293 miljoonaa —-> 145 miljoonaa

      Pinta-ala: 22.402.000 —-> 17.075.000

      Vapautuneet valtiot: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.

      • Anonyymi

        Brittien omien virallisten tilastojen mukaan Britannian siirtomaahallinto aiheutti 85 miljoonaan ihmisen kuoleman.
        Intialaisten tutkijoiden mukaan todellinen luku on jopa 1,8 miljardia.
        Intia itsenäistyttyä maassa ei ole kärsitty nälänhädästä.

        Vuodesta 1760 vuoteen 1943 Intia kärsi säännöllisesti kauheaa nälänhätää. Vaikka virallisten brittiläisten lähteiden mukaan yli 85 miljoonaa intialaista kuoli nälänhädissä, jotka olivat tosiasiassa Ison-Britannian Rajin tekemät kansanmurhat. Vastaa tähän tosiseikkaan se,,että ei ole ollut nälänhädän aiheuttamia kuolemia itsenäisyyden jälkeen !! Ison-Britannian joukkomurhissa kuoli 1,8 miljardia intialaista, jotka Britannian imperiumi murhasi, nälkiinnytti, ja teloitti Intian holokaustissa ja Intian kansanmurhassa sellaisena kuin se on määritelty YK: n kansanmurhayleissopimuksen 2 artiklassa. Käyttämällä väestölaskentaa ja muita arvioita Intian väestöstä näinä ajanjaksoina, ylimääräiset kuolemat olivat 0,6 miljardia, 1757-1837; 0,5 miljardia, 1837 - 1901 kuningatar Victorian aikana; ja 0,4 miljardia vuosina 1901-1947; tämä on yhteensä 1,5 miljardia ja 1,8 miljardia uhria, jos mukaan otetaan verilöylyt eri kuninkaallisten hallitsemien Intian brittiläisten protektoraattivaltioiden joukossa

        Tässä ei pilkata historiaa vaan matematiikkaa. Miten 200 miljoonan asukkaan Intiassa murhattiinkaan peräti 600 miljoonaa?

        Pilkataan matikkaa tässäkin, miten 200 miljoonan kuolee 60 miljoonaa eikä väkiluuvussa näy edes notkahdusta.

        Venäjän (ja Neuvostoliiton) vuotuisessa historiallisessa väestöseurannassa näkyvät erittäin selvästi maailmansotien ja niiden välillä vallinneiden nälänhätien seuraukset. Nuo Intian luvut merkitsisivät esimerkiksi Suomeen sovitettuina sitä, että "britit" olisivat 1900-luvulla olleet vastuussa peräti 15 miljoonan suomalaisen kuolemasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei pilkata historiaa vaan matematiikkaa. Miten 200 miljoonan asukkaan Intiassa murhattiinkaan peräti 600 miljoonaa?

        Tyhmä on kysymyksesi, peräti tyhmä. Miten 8 miljardin maapallolla on kuollut arviolta 50 miljardia ihmistä ? Mietipä sitä.

    • Anonyymi

      "Britannian teollinen vallankumous rahoitettiin orjakaupalla."

      Todellisuuressa britit käyttivät orjuuten vastaiseen taisteluunsa paljon ennemmän taloudellisia resusseja kuin mitä he hyötyivät aikaisemmin orjuudesta.

    • Anonyymi

      "Miten 8 miljardin maapallolla on kuollut arviolta 50 miljardia ihmistä ?"

      Eli englantilaiset kansamurhasivat 50 miljardia ihmistä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe