Lumi on aina väärässä paikassa. Eikä siinä ole tarpeeksi höyläkoneella tehtyjä suksenjälkiä. Mikähän siinä oikein on, että on kiinnitettävä jalkoihinsa sukset, kun löytyy aurattuja ja kolattuja kulkureittejä, joita pitkin voi kävellä vaikka Nuorgamiin? Kyllä ei ollut pienenä helppoa, kun piti talvisin hiihtää 7 kilometriä kansakouluun. Otti päähän, ja lihaksiin. Sitten alkoivat linja-autot liikkua ja paikasta toiseen päästiin helpommalla. Myöhemmin niitä alettiin sanoa busseiksi, kun se kuulostaa hienolta, siinä kun on se pehmeä p. Sanoivat että suomenkieli on niin maalaista? Mutta se nyt vain on selvää, että jälkakäytävillä on liikaa lunta, latupohjilla liian vähän ja lisäksi ei ole niitä latuja. Miten ihmeessä siinä sitten hiihtää? Suksethan voivat lähteä vaikka mihin suuntaan kun se latu ei ole ohjaamassa.
Ennen kaikki oli paremmin. Kun ei ollut latuja niin ei ollut laturaivoa. Kyllä ei ole asiat nyt niin hyvin, ja siitä minä olen mieleni pahoittanut.
Hiihtäminen.
Anonyymi-ap
0
188
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728