Jestas, tuon vielä 29-vuotiaan naisen kroppa ei näytä päivääkään alle 5-kymppiseltä. Mahtava saavutus!
0Äänestä
Anonyymi00002
Joo kyllä näkyy että on treenannut tosi paljon istumista🙄
0Äänestä
Anonyymi00003
Urheilugaalan laatuhaastattelussa Erika kertoi ettei liiku muulla tavoin kuin lavaesiintymistensä yhteydessä ja koiran kanssa. Lavaesiintyminen on ilmeisesti erilaista pyllistelyä ja mm. korokkeella makailua ja koirahan on sellaista rotua, että hädin tuskin pystyy kävelemään 100 metriä hengästymättä. Eipä ihme että laulajatähtönen on saavuttanut noin hurjalla panostuksella noin lihaksikkaan ja pyöreän pepun.
0Äänestä
Anonyymi00004
Ei edes itse ymmärrä miten itsestä huolen pitämisen puute näkyy jo hänen kehossaan. Se vasta kehopositiivisuutta on, kun tärveltyä kehoa pitää positiivisena.
0Äänestä
Anonyymi00005
Minusta tuo perä kyllä roikkuu
0Äänestä
Anonyymi00006
No niin tekee, kuten kaikki muutkin paikat. Erika alkaa olla jo säälittävä. 😣
0Äänestä
Anonyymi00007
Vasta 29-vuotias🙄
Erikan oman valokuvaajan kuvissa lattaperä kuvataan eri kuvakulmasta. Optisen kikkailun seurauksena lattaperään saadaan normaalia pöyreyttä.
Varmaan rankkaa esittää seksisymbolia kun ei ole edes fyysisiä edellytyksiä sellaiseen🙄
0Äänestä
Anonyymi00008
Vaikeus edellyttäisi normaalia itsetuntemusta. Sellainen vaikuttaa nyt puuttuvan kokonaan. Tai ehkä jotain sellaista kuitenkin on, koska hän välillä saa paniikkikohtauksia. Ahdistushan kertoo ihmiselle että jotain on pielessä omassa elämässä. Voi voi, surkeaa joka tapauksessa.
0Äänestä
Anonyymi00009
Eerika Vikman = feikkikuningatar
0Äänestä
Anonyymi00010
Erika Vikman = Johanna Tukiainen nro 2
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jestas, tuon vielä 29-vuotiaan naisen kroppa ei näytä päivääkään alle 5-kymppiseltä. Mahtava saavutus!
Joo kyllä näkyy että on treenannut tosi paljon istumista🙄
Urheilugaalan laatuhaastattelussa Erika kertoi ettei liiku muulla tavoin kuin lavaesiintymistensä yhteydessä ja koiran kanssa.
Lavaesiintyminen on ilmeisesti erilaista pyllistelyä ja mm. korokkeella makailua ja koirahan on sellaista rotua, että hädin tuskin pystyy kävelemään 100 metriä hengästymättä. Eipä ihme että laulajatähtönen on saavuttanut noin hurjalla panostuksella noin lihaksikkaan ja pyöreän pepun.