Al-Holista juttua IS:ssä

Anonyymi-ap

Pääsi melkein itku, kun sai lukea, kuinka mukavuudenhaluiset ISIS-naiset tekivät Suomen valtiosta valituksen YK:n ihmisoikeusneuvostoon, kun heitä ei haettu Al-Holista yksityiskoneella levittämään sairasta ideologiaansa Suomeen. Tai kyllähän he haettiin myöhemmin. Että kun voi olla irvokkaita ihmisiä maailmassa. Unelma islamilaisesta valtiosta muuttuu ihmisoikeuksien polkemisesta itkemiseen, kun se osuu omalle kohdalle. Taitaa unohtua, että islamilaisessa valtiossa aika harvalla on ihmisoikeudet. Ja juuri sellaisen he haluaisivat perustaa. Erään naisen äitikin ollut yhteydessä Ruotsin ulkoministeriöön, kun nyt on vähän tukalat paikat terroristeilla. Että pitäisi saada kotiutettua tänne. Ja oman ideologian levitys jatkuisi varmasti. Eiköhän vielä lähde lomailemaan sitten kun aika on parempi. Al-Holin operaatio oli kolonaisuudessaan farssi, kun äideille annettiin ilmaiseksi uusi mahdollisuus aloittaa mukava elämä täällä hyvinvointivaltiossa. Ainoa hyvä asia oli, että lapset saatiin turvaan sieltä. Ja lapset pitäisi samalla ottaa huostaan, että ainakin he välttyvät yhtä surulliselta tulevaisuudelta kun vanhempiensa. Kyllä ne naiset sinne lähtevät takaisin, jahka ovat varmoja, etteivät joudu vähääkään kärsimään. Mikään muu, kuin oma hyvinvointi ei olw tärkeämpää.

1

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

      ❤️ ­­­N­­­y­m­­f­­­o­­m­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17713328o

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      122
      3315
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      52
      2873
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2404
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1952
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      168
      1584
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1278
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1132
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      926
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      908
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      148
      857
    Aihe