Kristinuskon perustaan kuuluu uskomus ruumiista erillisestä sielusta, jonka käsitteeseen sekoittuu mieli ja tietoisuus tai ainakin sen osia. Mihin tämä uskomus perustuu?
Antiikin aikaan uskottiin, että tietoisuus (sielu) asuu sydämessä. Tämä uskomus on todennäköisesti saanut alkunsa siitä, että ihmiset ovat nähneet pahasti loukkaantuneen tajuttoman ihmisen tai eläimen sykkivän itsestään. Tästä tulee varmasti vahva intuitio siitä, että sydämessä on jotain salaperäistä ja muusta ruumiista erillistä.
Aivojen merkitystä tietoisuudelle ei ymmärretty kunnolla. Esimerkiksi Aristoteles piti aivoja sekundaarisena elimenä, joka jäähdytti verta. Eläimiä pidettiin villeinä ja alkeellisina, koska ne olivat kuumaverisiä kun pienet aivot eivät jäähdyttäneet verta tehokkaasti.
Lisähämmennystä tietoisuuden asuinsijasta toi tajunnan tilan muutokset unissa, mielisairauksissa, päihteiden vaikutuksen alla ja päävammoissa. Näitä pidettiin ihan legitiimeinä keinoina hankkia tietoa normaalin hereillä olevan mielen rinnalla. Tämän vuoksi Raamatun profeetat saivat visionsa unessa ollessaan. Samaanit käyttivät päihteitä, jotta tajunnan tila muuttuisi ja he saisivat visionsa. Tajunnan tilan muutoksissa unissa ja hallusinaatioissa tietoisuus vaikuttaa olevan irti fyysisestä ruumiista. Oli siis ihan luontevaa uskoa, että sydämessä majaileva tietoisuus on ruumiista itsenäinen ja voi lähteä sopivassa tilanteessa vaeltelemaan ruumiin ulkopuolelle.
Mitä mieltä keskustelijat ovat, perustuuko uskomus ruumiista erilliseen sieluun, tietoisuuteen näihin? Miksi jotkut ihmiset uskovat vieläkin tähän, vaikka on täysin varma fakta, että mieli ja tietoisuus tulee aivoista?
Tietoisuuden historia
0
208
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 35389
- 30385
