Tietoisuuden historia

Kristinuskon perustaan kuuluu uskomus ruumiista erillisestä sielusta, jonka käsitteeseen sekoittuu mieli ja tietoisuus tai ainakin sen osia. Mihin tämä uskomus perustuu?

Antiikin aikaan uskottiin, että tietoisuus (sielu) asuu sydämessä. Tämä uskomus on todennäköisesti saanut alkunsa siitä, että ihmiset ovat nähneet pahasti loukkaantuneen tajuttoman ihmisen tai eläimen sykkivän itsestään. Tästä tulee varmasti vahva intuitio siitä, että sydämessä on jotain salaperäistä ja muusta ruumiista erillistä.

Aivojen merkitystä tietoisuudelle ei ymmärretty kunnolla. Esimerkiksi Aristoteles piti aivoja sekundaarisena elimenä, joka jäähdytti verta. Eläimiä pidettiin villeinä ja alkeellisina, koska ne olivat kuumaverisiä kun pienet aivot eivät jäähdyttäneet verta tehokkaasti.

Lisähämmennystä tietoisuuden asuinsijasta toi tajunnan tilan muutokset unissa, mielisairauksissa, päihteiden vaikutuksen alla ja päävammoissa. Näitä pidettiin ihan legitiimeinä keinoina hankkia tietoa normaalin hereillä olevan mielen rinnalla. Tämän vuoksi Raamatun profeetat saivat visionsa unessa ollessaan. Samaanit käyttivät päihteitä, jotta tajunnan tila muuttuisi ja he saisivat visionsa. Tajunnan tilan muutoksissa unissa ja hallusinaatioissa tietoisuus vaikuttaa olevan irti fyysisestä ruumiista. Oli siis ihan luontevaa uskoa, että sydämessä majaileva tietoisuus on ruumiista itsenäinen ja voi lähteä sopivassa tilanteessa vaeltelemaan ruumiin ulkopuolelle.

Mitä mieltä keskustelijat ovat, perustuuko uskomus ruumiista erilliseen sieluun, tietoisuuteen näihin? Miksi jotkut ihmiset uskovat vieläkin tähän, vaikka on täysin varma fakta, että mieli ja tietoisuus tulee aivoista?