Pari päivää sitten oli mielenkiintoinen keskustelu cisman kanssa siitä, miksi naiset eivät etene johtohommiin yhtä paljon kuin miehet (kun katsotaan johtajien, ei esim. halukkaiden määrää) ja miksi naiset eivät sitten haluaisi johtohommiin (joka näyttäisi esim. julkishallinnon johtopalleille hakijaprosenteista olevan näin, koska nainen pääsee johtajaksi siellä jo nyt useammin kuin keskimäärin hakee).
Päädyin asiassa ns. "työfiksaatio"hypoteesiin, eli seuraavanlaiseen tutkimusmalliin, jota voisi harrastaa empiirisestikin korrelaatioita etsien:
työfiksaatio -> halu johtajaksi -> johtopaikkojen täyttäminen
Työfiksaatioasteella tarkoitan tässä sitä, kuinka ison osan ihmisen identiteetistä muodostaa työn kautta päteminen. Esim. vaikka ihminen kokisi työn tärkeäksi, mutta jos hänelle on yhtä tärkeää vaikkapa kodinhoito, harrastukset, kunnallispolitiikka... silloin hänen työfiksaationsa on pienempi, kuin semmoisen ihmisen, jonka identiteetti muotoutuu lähes kokonaan työssä saadun tyydytyksen kautta.
Nythän joissakin tapauksissa feministeillä voi olla hypoteesi, että "naisen on vaikeampi sovittaa yhteen perhe-elämää ja työtä"... joka kertoisi, että naisella olisi muitakin tärkeitä asioita identiteettinsä kannalta kuin työ -> ja keskimäärin naisen työfiksaatio olisi pienempi kuin miehen.
Samalla voisimme testata hyvinkin hypoteesin: "työfiksaatio korreloi positiivisesti halun johtopaikoille kanssa"... Ja hypoteesin "halu johtopaikoille korreloi positiivisesti johtopaikkojen täyttämisen kanssa".
Toisaalta feminismi väittää, että "naiset haluavat johtajiksi yhtä usein kuin miehet" - mikä olisi myös hyvin testattavissa oleva hypoteesi, josta en ole tosin vielä tutkimusta nähnyt.
Mikäli osoittautuisi, että molemmat feministiset hypoteesit: naisella on pienempi työfiksaatio kuin miehellä ja naiset haluavat yhtä usein johtajiksi kuin miehet... pitäisivät paikkansa (ja myös muut pitäisivät paikkansa), olisi meillä kaksi tapaa kehittää yhteiskuntaamme, mikäli ideaalinamme olisi: "kaikilla aloilla johtajista pitää olla 40-60% miehiä tai naisia":
a) alamme manipuloida naisia siten, että heidän työfiksaationsa kasvaa - ts. että he yhä enemmän kokevat identiteettinsä muodostuvan työn kautta, vähemmän esim. ystävien, perheen jne. kautta
tai
b) alamme muuttaa johtajien toimenkuvia siten, että johtajan hommat vaativat/edellytetään vähemmän työfiksaatiota.
...kohdan b mukaista asiaa olen ollut havaitsevinanikin ainakin juhlapuheissa - tosin vähemmän olen semmoiseen sitten havainnut ehdotuksia, miten sitä voisi edistää.
Nykyisinhän feministit ovat sitten korostaneet itse asiassa sitä, että miehiä pitäisi manipuloida olemaan vähemmän työfiksoituneita... Tämmöistä vähän ihmettelen, koska tämä ei suoraan vaikuta muuttujana naisen työfiksoitumiseen, eikä välttämättä (mikäli mallini ja hypoteesini osoittautuisivat todeksi) edistä naisen sijoittumista johtajaksi... uraohjukseksi.
Esim. tuo prof. Leena Palotien kertomuksessa kiinnitti huomiota, että hän korosti koko ajan "työ ja tutkimus on intohimoni" - ts. tämä kertoisi, että hänen työfiksaationsa on hyvin korkea. Hän on myös menestynyt erinomaisesti. Kun taas lähipiirimme naisille työ on tärkeä asia, mutta heillä on monta muutakin tärkeää asiaa - kun taas esim. tuntemistani miehistä paljon useammat ovat naisiaan työfiksoituneempia... ja siksi panostavat enemmän uraansa kuin naiset - oli heillä lapsia tai ei.
Mitä mieltä muut ovat tästä asiasta? Tutkimusmallini on sinänsä arvovapaa... eri arvojen pohjalta voimme sitten miettiä tavoitetiloja eri faktorien suhteen.
Tosin ensin mallini pitäisi testata empiirisesti - mutta en ole kyllä parempaakaan mallia, jonka pohjalta voisimme muodostaa hypoteeseja, nähnyt. Ehdotan, että joku testaisi mallini? Sosiologian gradu?

Vastaukset 23
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000008422683
Jotain tällaistako?
...voisi olla mielenkiintoista lukeakin tuommoinen tutkimus, jos on oikeasti todettu, että "suomalainen mies hahmottaa itseään enemmän työn kautta kuin nainen".
Tosin - silti tuo korrelaatio tuon asian ja esim. halun johtotehtäviin kanssa pitäisi testata, ennen kuin mallini olisi validi.
Sikäli pidän tuota malliani ihan jo nyt arvokkaana teoreettisena kontribuutiona (joku korjannee, jos olen plagioinut jotain), koska
a) tuo viittaamasi juttu, jos sitä on oikeasti tutkittu, osoittaisi, että työfiksaatio-tekijä voisi itsessään olla merkittävä esim. sukupuolten välillä (jolloin asia kannattaisi tutkia myös suhteessa muihin tekijöihin)
b) tämä veisi hommaa kvantitatiivisesti tutkittavaa faktorimallia kohti - nykyisinhän politikoidaan puhtaasti veikaten sitä, mikä vaikuttaa mihinkin.
(esim. minä en ole ollenkaan varma, että miesten manipulointi ja tietoinen työfiksaation alentaminen yksistään olisi vastaus siihen, että naisia nousisi enemmän johtopaikoille...)
Miksikäs se naisen työfiksaatio kohdistuisi enemmän kotitöihin (vai etkös niitä töiksi laske?) ja miehen taas niihin töihin, joista sitä rahaakin saa? Entäs miksi tämä fiksaatio on muuttunut? Kurrehan nyt ottikin perinteet huomioon. No ketkäs näitä perinteisiä roolimalleja haluaisivat purkaa ja ketkä säilyttää?
Nämä perinteiset roolimallit ilmeisesti joillakin naisilla aiheuttavat turhautumista, mikä sitten saattaa esim. ns. pirttihirmuutena näkyä -> valtaa haluavalla naisella on valta vain kotona. Jotenkin tuntuisi siltä, että urallaan johtoasemassa olevat naiset eivät taas näitä pirttihirmuja ole.
...voidaan myös testata.
Oletan, että se on yhtä alhainen sekä naisilla että miehillä... Siksi en ole ottanut sitä malliini mukaan... mutta kaikin mokomin sen voi ottaa siihen mukaan.
Toisaaltahan esim. muistaakseni on todettu, että sinkkkunaiset tekevät enemmän kotitöitä kuin sinkkumiehet - eli jotakin voisi tässäkin muuttujassa olla...
Tämä fiksaatio kotitöihin olisi ehkä kuitenkin syytä ottaa eri faktoriksi, koska esim. uskon, että työfiksaatio uraan päin olisi enemmän esim. halua johtajaksi selittävä, kun taas työfiksaatio kotitöihin voisi korreloida ehkä negatiivisesti haluun johtajapaikoille...
Kotitöiden lisäksi pitäisi sitten ehkäpä katsoa fiksaatiota harrastuksiin, lapsiin/perheeseen, uskontoon... Voitaneen hypotetisoida, että jokainen näistä korreloi negatiivisesti "haluun johtajapaikoille" kanssa - mahdollisesti myös "johtajapaikkojen täyttäminen" kanssa.
Se, onko tuo fiksaatio muuttunut vai ei, vaatisi longitudinaalista tutkimusotetta, joka sekin on mahdollinen.
"Perinteisten roolimallien" hyvyys tai pahuus näkyy sitten politiikassa, jolla jotain faktoria haluttaisiin toisiin faktoreihin vaikuttamalla muuttaa... Eli mallini on, kuten sanoin, arvovapaa - eikä sen tutkiminen sinänsä tarvitse kertoa mitään tutkijan arvoista.
Mielestäni mallini pohjalta tehdystä tutkimuksesta saatu tieto voisi olla arvokasta sekä feministeille että ei-feministeille... riippuen mitä asiaa minkäkin faktorin pohjalta pitävät "hyvänä", jos suuntaavat omaa politiikkaansa.
Eli vastauksena... työfiksaatiofaktori tuossa alkuperäisessä mallissa ei kerro mitään kotityöfiksaatiosta... eikä siitä, mitä "minä lasken työksi".
Sinänsä kotityöfiksaatio VOISI olla uusi arvokas faktori tuohon malliin.
...sinänsäkin voisi olla arvokasta, että kotityöfiksaatio / kodin ympärillä puuhailusta pitäminen tunnistettaisiin yksilötasollakin luonteenpiirteenä...
Eli jos todetaan, että miehillä on merkittävästikin pienempi kotityöfiksaatio kuin naisilla (tai jos naisilla OLISI se suurempi - ts. että suurempi osa oikeasti heidän identiteetistään muodostuisi kodin kautta), niin tämä olisi aika merkittävä asia - se kertoisi, että mikäli tuosta riippuvia tekijöitä (kuten halu esim. johtohommiin) haluttaisiin manipuloida, vaatisi se asenteiden muuttamista, joka ei ole "nopeilla kiintiöillä" tms. toteutettavissa.
Mikäli taas todetaan, että naisten ja miesten työfiksaatio ja kotityöfiksaatio olisivat noin samoja, sitten pitäisi alkaa etsiä latenttia muuttujaa, joka selittäisi eron esim. johtotehtäviin sijoittuneiden sukupuolijakaumassa.
Nythän esim. feministinen hypoteesi on se, että tuommoinen latentti muuttuja on olemassa, ja he nimittävät sitä "lasikatoksi"... Toistaiseksi tuo lasikatto on terminä kuitenkin yhtä hämärä, kuin esim. "näkymätön käsi" kapitalismissa... emme tiedä siitä paljoa - ja paradoksaalista kyllä, emme tee tämän tyyppistä tutkimustakaan.
Mikäli tuo lasikattoasia olisi totta, olisi kaikkien edun mukaista yrittää päästä siihen käsiksi - esim. eliminoimalla nuo työfiksaatiohypoteesit ja kotityöfiksaatiohypoteesit (jotka ovat jossain määrin saaneet yksittäisinä tekijöinä tukea... mutta joiden korrelaatiota toisaalta esim. halukkuuteen johtamistehtäviin tai sinne sijoittumiseen samoista populaatioista ei ole tutkittu).
Entäs miksi nämä naiset sitten haluaisivat valtaa vain kotona, ei kodin ulkopuolella?
Miksi naisten pitäisi itsensä määritellä kodin ja perheen kautta ja mies työnsä? Ja ennenkaikkea miksi tämä on muuttunut? Olisiko edelleenkin hyvä jutska, jos naiset ajattelisivat elämäänsä vain kodin kautta? Entäs jos myös miehet ajattelisivat itseänsä myös sen kodin ja perheen kautta - ei vain työnsä, olisiko huono?
Nythän puhumme mutuna ja kärjistäen. Tuskin sinäkään uskot, että kyseessä on jokin synnynnäinen ominaisuus, pikemminkin kyseessä on opittuja käytösmalleja. On miehen ja naisen rooli. On miehen työt ja naisen työt.
Ne perinteet hyvä mies.
...noita juttuja voisi tutkia, ettei olisi mutua.
Nythän esim. feministit toteavat monesta asiasta valmiiksi, "miten se on", ihan tutkimatta, politiikkojensa pohjaksi.
...on eri asia, muutetaanko perinteitä (jos havaitaan niiden vaikutusta yhä) vai manipuloidaanko ihmisiä, jotka ovat jo omaksuneet jonkin identiteetin...
Ja taas toinen asia, muokataanko esim. työelämää (ja jos, niin miten siihen voidaan edes päästä... esim. kiintiöt vaikuttavat lopputulemiin testaamatta motivaatioita - johtuivat motivaatiot sitten perinteestä tai jostain muusta).
Minusta esim. lasikatto -hypoteesi olisi oikeasti tutkimisen arvoinen. Mielestäni lopputulemien tarkastelu yksin ei riitä sen toteamiseksi, että lasikatto olisi... etenkin kun näyttäisi, että johtopaikkaan haluava nainen (ainakin sellaista hakeva) saa sen keskimäärin suomessa julkishallinnossa jo nyt useammin kuin mies. (eli naishakijoita on vähemmän prosentuaalisesti kuin paikkoihin hyväksyttyjä naishakijoita prosentuaalisesti).
"
Entäs jos myös miehet ajattelisivat itseänsä myös sen kodin ja perheen kautta - ei vain työnsä, olisiko huono?
"
Mutta sen valinnan tulisi olla vapaaehtoinen, molemmille sukupuolille.
Jos minä olisin tällä tulotasolla poikamies, niin tuskinpa viitsisin kotiin juuri panostaa. Voisi kuvitella, että asustelisin jossain asuntohotellissa tai pienessä yksiössä.
Sama juttu kuin lasten kanssa. En ihmeemmin pidä lapsista, enkä lastenhoidosta, vaikka lapset sinänsä kivoja ovatkin.
Siksi sovimme avioon mennessä, että jos lapsia tulee, niin vaimo kantaa kasvatus- ja hoitovastuun.
Tosin nyttemmin olemme päättäneet, ettei lapsia tule. Alamme olla sen verran iällä, että raskaus olisi kohtuuton riski ja toistaiseksi tulotasomme on asiallisen lasten ylläpidon kannalta liian matala. (Yhteenlasketut alle 96'000€/vuosi)
Ja miksikäs miellät sen, että tyttö- ja poikalapselle tälläistä perinteistä mallia opetetaan?
Jos nyt ajatellaan sitäkin, että v.1907 (kun siihen oli kerrankin mahdollisuus) valittiin "vain" 17 naiskansanedustajaa ja miksikäs tämä määrä on sitten pikkuhiljaa noussut? Varmaan muuten silloinkin sovinistit taputtelivat toisiaan selkään ja totesivat kuinka nyt on todettu etteivät tämmöset asiat vaan naisia kiinnosta, ei. Nyt se oli todistettu.
Ja mikäköhän tähän valintaan voisi vaikuttaa?
Ei kai se ole hyvä juttu, että mies itseänsä määrittelisi vain työn kautta? Menee työ, jonka jälkeen mies ei mitään enään olisi, ryhtyy sitten esim. juopoksi, tekee jopa itsemurhan.
No jopa olisi kapea kuva miehestä. Onneksi näin ei sentäs ole.
Onneksi näin ei sentäs ole. ..tähän..?
Jotenkin vain olen saanut semmoisen vaikutelman, että etenkin nuoret pojat olisivat enimmäkseen melko erilaisia kuin nämä vanhemmat jäärät.
...joita lienee vähän yli 50% äänioikeutetuistamme, ovat
a) asettuneet hiljalleen enempi ehdollekin
b) äänestäneet naisehdokkaita kasvavassa määrin.
Helppo homma.
(Minäkin olen äänestänyt naisehdokasta kaksissa viime vaaleissa - mutta ihan vain politiikan, en pimpin vuoksi :-)
...voisin ehkä yhtyä kyllä Kurreen, että kukin pariskunta selvittäköön fiksaationsa ja sopikoon ennalta, niin tulee paras juttu.
Minusta noin yleensä sukupuolien "ideaaleista" puhuminen on vähän ontuvaa.
Esim. uranainen, jos haluaa perheen, kyllä joutuu ottamaan perheorientoituneemman miehen. Se on paljon helpompaa, kuin yrittää alkaa taivutella uraorientoitunutta ukkoa vaipanvaihtotalkoisiin pidemmäksi aikaa...
SEmmottis.
"
Menee työ, jonka jälkeen mies ei mitään enään olisi, ryhtyy sitten esim. juopoksi, tekee jopa itsemurhan.
"
Sanotaanko vaikka niin, että jos minä nyt ryssin ja teen konkurssin, niin todennäköisesti rouva ottaa eron ja minä teen itsemurhan.
Itse asiassa en olisi juuri huolissani miesten itsemurha määristä. Tylysti ajatellen. Keneltä se on pois jos tarpeeton äijänkutale vetää itsnsä jojoon?
Siinä olet oikeassa, että nuorten miesten asenne ja samalla, valitettavasti, myös työmoraali on muuttunut. Ollanko menossa parempaan suuntaan? Pitkästi varmasti arvokysymys tämäkin.
"Sanotaanko vaikka niin, että jos minä nyt ryssin ja teen konkurssin, niin todennäköisesti rouva ottaa eron ja minä teen itsemurhan. "
- No kapeta on toi sovinistirasistisian (oma itsesi määritelmä) elämä
Pikemminkin hyvin haastavaa ja milenkiintoista, tosin riskaabelia.
Tuntee ikäänkuin elävänsä kun on koko ajan vähn jännitystä elämässä.
Ei varsinaisesti vässyköiden puuhaa...
..tuo kuulostaa aivan yhtä paikkansa pitävältä kuin miehenkin tapauksessa, työnarkomaani kaiketi on yksi käytetty nimitys..
..toisaalta taas perinteiset johtajantehtävät ovat sellaisia, jotka eivät välttämättä naista kiinnosta, joten kiinnostus ei siitäkään syystä ole kovin korkea..
..toisaalta taas perinteiseen rooliin fiksoitunut miesjohtaja ei osaa ajatella, että myös nainen osaa johtaa..
..ehkä kuitenkin suurin syy on se, että naisilla on enemmän harrastuksia ja muuta tekemistä..
..sitä paitsi yhteiskunnassa on vain melko harvoja tehtäviä, joiden johtajaksi kenenkään edes kannattaisi vakavissaan pyrkiä, pikemminkin johtamistehtävät ovat välttämättömiä pahoja..
..väitän kuitenkin, ettei naisen halu johtajaksi ole yhtä suuri kuin miehen ja ettei nainen ole siinä määrin urautunut työnarkomaani kuin mies..
naiset on laiskoja ja passiivisia, eivät haluaisi tehdä muuta kun maata sohvalla, syödä, piereksiä ja katsoa telkkaria, ei niitä työnteko kiinnosta. Silti niille pitäisi maksaa samat rahat kuin työtä niska limassa puurtavalle miehelle, tämähän on huutava vääryys!!
Mikäköhän fiksaatio on semmonen, joka intouttaa kirjoittelemaan aamusta iltaan fem.palstalle, vaikka omasta mielestä ei mitään ongelmia sp.tasa-arvossa ole.
Hypoteesi, jonka esitit, perustuu (miehisille=yhteiskunnallisille) normeille, jonka mukaan (palkka)työ on arvokasta ja tavoiteltavaa. Toisin sanoen katsot asiaa mielestäni miespainotteisesti: naiset ovat tässä ainakin jossain suhteessa vaillinaisia, heidänkin täytyisi haluta tätä asiaa yhtä voimakkaasti/useampien naisten tulisi haluta tätä. (Tuntuu olevan ongelma myös monien feminstisten teorioiden kohdalla..) Tai niin olin ainakin ymmärtävinäni. :) Mutta ongelma on siinä, että kummankaan sukupuolen perinteinen malli ei ole toista arvokkaampi: toisin sanoin mahdollisuudet pitäisi olla samat kaikille halukkaille, eikä pitäisi yrittää muuttaa ihmisiä, jotka sitä haluavat/eivät halua. Mielestäni pitäisi paremminkin pyrkiä siihen että kaikki työt ovat kaikille jo pienestä pitäen, eli kasvatus olisi samoihin asioihin tähtäävää kaikille pienille ihmisille. Ja tähän lainaan osuvaa kommenttia:
"Tämä näkökulma ei kyseenalaista vallitsevia (miehisiä) normeja. Sen vuoksi on paljon ryhdytty puhumaan samanarvoisuudesta: olemme erilaisia, mutta samanarvoisia. Erilaiset vaatimukset elämän suhteen eivät merkitse epätasa-arvoa tai vajautta."
(http://www.kulma.net/mkevat/henkkoht.html)