Seksuaalidusta

miksi muuten homoja väheksytään? Tai lesboja? Tai Bi?
Ihan yhtä lailla voitaisiin heteroita väheksyä.
Mikä niissä sitten on niin erilaista että pitää väheksyä?
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"suuntautuminen" on vähemmistön oikku, siksi niitä väheksytään

heterot on enemmistö - eihän kukaan viitsi itteänsä suotta väheksyä, mutta kun ihmisellä on semmonen halu että se mielellään väheksyy toista ihmistä

niissä ei ole mikään "niin" erilaista - ainoa väheksymisen peruste on juuri se erilaisuus, sitten keksitään kaikenlaisia perusteluja

Äänestä

Kovastihan sitä on viimevuosina on yritetty markkinoida ainakin virallisesti normaalina, usein jopa hienompana käyttäytymisenä kuin heterous.

Ongelma on siinä, että vaikka sitä kuinka markkinoidaan niin sellaisista jotka eivät homoilua harjoita se tulee aina näyttämään epänormaalilta. Hetero harvoin voi edes kuvitella sen tyyppistä läheisyyttä oman sukupuolensa kanssa ilman inhon tunnetta eikä sitä mikään mainostus ikinä poista.

On toki paljon suvaitsevina esiintyviä hörhöjä jotka usein todistavat niska jäykkänä ja ääni vapisten hyväksyvänsä milloin minkin kummallisen käyttäytymismallin ja vaativat muitakin hyväksymään ja mieluummin vielä omaksumaan saman. Mitä he hiljaa mielessään ajattelevat onkin jo aivan toinen juttu.

Ns. suvaitsevien kohdalla on aina syytä muistaa, että loppujen lopuksi kukaan ei ole niin suvaitsematon kuin suvaitsevaiseksi itseään sanova.

Äänestä

Ihmiset, jotka ovat seksuaalisesti kiinnostuneita samasta sukupuolesta, eivät osoita vähäistäkään huolta lajin säilymisestä. Kyseessä on vain himojen tyydyttämisestä. Siksi se mielestäni on pervoa.

Äänestä
  • Lajin säilymisestä. Juuh, reilu 6 miljardia ihmistä on niin kovin pieni joukko, että vauhdilla pitäisi lisää tehdä. Sitähän tämä maailma juuri kaipaa.

    Eikö pikemminkin voitaisi ajatella, että juuri he ovat ihmiskunnan todellisia ystäviä. Maailma on liikakansoitettu ja he haluavat auttaa maailmaa tässä tilanteessa.

    Tosin tämäkin näkökanta on todella hölmö, sillä kyllä homotkin voivat lapsia hankkia, eivät vain keskenään, mutta eivät kaikki heteroparitkaan niitä keskenään onnistu hankkimaan.

    Sinun mielestäsi ihmiset ovat parisuhteissa vain kahdesta syystä: synnyttääkseen jälkeläisiä ja harrastaakseen seksiä?

    Äänestä

  • luokittelisit juppihenkisen maksetun raiskaustyylisen pikapanon autonpenkillä sivukujalla "venäläiyrittäjän" kanssa?
    Kovinkin huolissaan suvunjatkannasta vai vielä vähemmän mafian soluttautumisesta???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelen2 kirjoitti:

miksi muuten homoja väheksytään? Tai lesboja? Tai Bi?
Ihan yhtä lailla voitaisiin heteroita väheksyä.
Mikä niissä sitten on niin erilaista että pitää väheksyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu