Monikulttuurisuus on USA:n opioidiepidemian yksi huomattavista syistä

Anonyymi-ap

Siinä missä keskiluokka ja valkoinen työtätekevä maalataan epätoivoiseen nurkkaan, niin myös yhteisöjen sirpaloituminen monikulttuurisuuden ja monietnisyyden riemusanoman voittokulku ovat keskiössä aiheuttamassa USA:ta riivaavaa opioidikriisiä.

Lukekaa lisää Wikipediasta ennen kuin wokeltajat poistattavat sieltä asiat, joista eivät pidä.


"Erään tutkimuksen mukaan opioidiepidemiasta kärsivät valkoiset asennoituvat kielteisesti monikulttuurisuuteen, mikä tuottaa heille psykologista stressiä. Tutkimuksessa mustat eivät kärsineet tästä monikulttuurisuuden psykologisesta stressistä, eivätkä mustat olekaan edustettuina opioideihin kuolleissa. Tutkimus antoi uuden selityksen valkoisten yliedustukselle opioidiepidemiassa, kun tutkimuksessa oli poistettu taloudelliset tekijät, siis tulotason ja työmarkkina-aseman kaltaisten muuttujien vaikutus.
Kulttuuriseen ja etniseen monimuotoisuuteen ja sellaiseen yhteiskunnalliseen muutokseen liittyvät pelko ja suuttumus saattavat olla tutkimuksen kuvaileman oirehtimisen aiheuttajina, kun pelko ja suuttumus kuormittavat aivoja luoden psykologista stressiä.[51][52]

Opioidiepidemian ohella on alkoholiepidemia, joka on jäänyt opioidiepidemian peittoon.[53][54] Alkoholiongelma on opioidiyliannostuksen riskitekijä.[55]"

-Wikipedia

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun kysyt pakolaiselta, että jokos on koti-ikävää, niin eihän hällä ole kun oma kulttuuri ja rinnakkaisyhteiskunta löytyvät jo pienoiskoossa Euroopasta ja Suomesta valmiiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisen keho ei ole miehen oikeus

      Miesten seksuaalisten tarpeiden täyttäminen ei ole naisten tai yhteiskunnan velvollisuus. Seksi ei ole kenenkään oikeus. https://www.hs.fi/mielipide/a
      Sinkut
      409
      3002
    2. Pelkäsin Sinua

      Nainen, siksi pakenin eikä meistä koskaan tullut mitään 😓. Pidin liikaa sinusta, niin siksi pelkäsin. Tiedän että meistä olisi tullut jotakin hyvää j
      Ikävä
      49
      1274
    3. Naiset tulleet liiankin itsenäiseksi

      Naisten asema on Suomessa yliarvostettua ja tämän kyllä huomaa naisten käyttäytymisestä.
      Maailman menoa
      396
      1148
    4. Jetin syöksy saanut lisää vauhtia

      Huh huh - uusimmat uutiset viittaa siihen aika vahvasti, että nyt mennään lujaa kyytiä kohti pohjaa! Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jospa sieltä viel
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      1084
    5. Nainen tuutko mun vaimoksi

      Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
      Ikävä
      74
      1074
    6. Miksi mies et voisi vaan

      ottaa yhteyttä suoraan kun selvästi kaipaat? En pure.
      Ikävä
      58
      923
    7. Erdogan haluaisi Suomen nyt Natoon

      Tuokin ukkeli on melkoinen tuuliviiri. Vielä muutama päivä oli ihan eri mieltä kuin tänään. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009358534.html "Turki
      Maailman menoa
      325
      888
    8. Jos nainen et olisi tuollainen mörökölli

      Meistä olisi tullut vähintäänkin hyvät ystävät. Taidat suhtautua kaikkeen liian vakavasti, mietit liikaa ja rakennat itsellesi henkisen umpikujan.
      Ikävä
      42
      801
    9. Hyvää iltaa

      Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
      Ikävä
      88
      758
    Aihe