Myös MTV uutisoi asiaa kaunistelevasti:
”Saksa on saanut kritiikkiä monesta suunnasta, sillä maa ei toimita Leopard 2-panssarivaunuja Ukrainan taistelukyvyn vahvistamiseksi.”
Tämä pitää paikkansa, mutta ongelma ei ole, ettei Saksa toimita - vaan, että Saksa estää liittolaisiaan toimittamasta Leopard 2 panssarivaunuja.
Ja asia on vieläkin pahempi. Saksa ei osaa tehdä päätöksiä. Uusi puolustusministeri sanoi pyytävänsä selvitystä, mitä Leopardeja Saksalla on. Ukrainan täysmittaista sotaa on käyty jo kohta vuosi ja Leopardeista on puhuttu jo ainakin puoli vuotta. Miten on mahdollista, että Saksan puolustusministerillä ei ole näitä tietoja??? Tämä on Saksan puolustusministeriöltä jopa rikollista epäpätevyyttä.
Leopardien toimituksen estäminen on historiallinen häpeä, paitsi Saksalle, myös Euroopalle. Ukrainalaiset saavat maksaa sen verellään ja se tekee Venäjän hyökkäyksen Baltian maihin entistäkin todennäköiseksi. Euroopan suurin mahti ei ole sitoutunut puolustamaan muita maita. Ukraina ei kuulu NATO:on, mutta samat argumentit pätevät myös NATO-maihin: Saksan johto ja suuri osa saksalaisista pelkää Venäjää tai vain muuten vain pistää pään pensaaseen vaaran uhatessa Eurooppaa. Ehkä Venäjä jättää meidät rauhaan, jos annamme Putinin voittaa Ukrainassa jotakin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hiirulainen Scholz ei saanut Kremlistä lupaa antaa taistelupanssareita.
Meihin firma peruutin 2 kuorma jakeluauton ostamisen Volvot tilalle..