Vanhentunutta translakia ollaan uudistamassa kovalla kiireellä. Esimerkiksi kattavalle vaikuttavuusarvioille ei ole ollut riittävästi aikaa.
Nyt Marinin hallitus esittää, että sukupuolen vaihtamiseen riittää, että tuntee niin.
Ja oppositiopuolue Kokoomus on lähtenyt hallituksen kelkkaan varmistamaan lain läpimenon sen jälkeen, kun sai tahtonsa läpi, että sukupuolen vaihtamisen saa tehdä kerran vuodessa eikä useammin. Eli esimerkiksi viidessä vuodessa viisi kertaa olisi mahdollista, jos tuntuu siltä.
P.S.
Marinin hallituksen lakivalmisteluja ovat asiantuntijat pitkin hallitustaipaleen usein arvostelleet hätäilystä eli kiireellä tekemisestä.
Tämä on kuitenkin eduskunnan keskeinen tehtävä ja vaikutukseltaan laaja ja pitkäaikainen.
P.S. P.S.
Jos on ollut lainvalmistelu hätäistä, on Marinin hallituksen valtiontalouden hoito ollut miltei luokatonta.
Velan vähättely näyttää olleen ainakin SDP:ssä varsin yleistä.
Nollakoron ajoilta monet varmasti muistavat
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin velan ottamiseen kannustavan ja valtion velkaongelmaa vähättelevän puheenvuoron eduskunnan kyselytunnilla.
Sieltä se löytyy.
Jos Marinin tahto toteutuu, astuvat naisten pukukoppeihin pian naiseksi itsensä tuntevat miehet?
Anonyymi-ap
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035