Onko se noin helppoa oli mtv uutissivuilla

Nato vastustajilla on siis mahdollisuus estää Nato järenyys vain käyttää sytykkeenä takkoihin, retkeily nuotiopaikoilla tiettyä uskonnollisia kirjoja? Kamerat vain mukaan että näkyy paperin palavan. Minä ainaki toivon että edes isänmaan puolustusvoimat olisi itsenäinen ja että voisimme olla maailmalla toisten edessä kunniakkaasti edelleen Nato vapaa puolueton maa eli Suomen isänmaa! Valitettavasti petturit liittivät meidät aikoinaan Euroopan Unioniin, muistuttaneen että kansanäänestyksen kieltäytyneiden joukko oli vain jonkun prosentin alle 50%, joten meitä aitoja isänmaallisempia riittää?
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hähää, ei uskalla pelkuri sanoa MITÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nato vastustajilla on siis mahdollisuus estää Nato järenyys vain käyttää sytykkeenä takkoihin, retkeily nuotiopaikoilla tiettyä uskonnollisia kirjoja? Kamerat vain mukaan että näkyy paperin palavan. Minä ainaki toivon että edes isänmaan puolustusvoimat olisi itsenäinen ja että voisimme olla maailmalla toisten edessä kunniakkaasti edelleen Nato vapaa puolueton maa eli Suomen isänmaa! Valitettavasti petturit liittivät meidät aikoinaan Euroopan Unioniin, muistuttaneen että kansanäänestyksen kieltäytyneiden joukko oli vain jonkun prosentin alle 50%, joten meitä aitoja isänmaallisempia riittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu