Aapossa Riihimäkeä täysi. Isot aukeamat Riihimäen asioita. Lehti menee aina vain huonommaksi. Ainoa mielenkiintoinen juttu on ollut tekstiviestit mutta sekin on kutistunut mitättömäksi, samat tyypit jankkaavat samoja asioita viikosta toiseen. Vaihtakaa levyä välillä. Missä Hyvinkään asiat. ?????
Vastaukset 7
- Anonyymi
Aikoinaan,kun lehti muuttui Aamupostiksi sanoivat "viisaat" että Riihimäelle jaetaan riihimäkipainotteinen lehti ja Hyvinkäälle hyvinkääpainotteinen. Mutta kuinkas kävikään.
- Anonyymi
Hyvinkäälle jaettiin Riihimäen versio, koska nähtävästi haamujakajayhtiöllä on ollut Hyvinkään painos kateissa. Myös Keusoten infotiedote on kuulemma jaettu jo viikkoa ennen joulua, mutta yksityinen jakajayhtiö jätti senkin jakamatta. Onneksi Sandelininkadulla pitivät oman tiedotustilaisuuden noin viikko sitten. Vuosia sitten näin vetelästä toiminnasta olisi annettu lopputili. Eikö mitään nykyisin osata hoitaa asiakaslähtöisesti.
- Anonyymi
Taas sama kämmi toistunut jakajalta. Hyvinkäälle jaettu Riihimäen versio. Lehti täynnä Kanta - Hämeen asioita lukijan palstaa myöten. Kun nämä ns. haamujakajat saavat alueelliset nippunsa, niin voisiko niihin selvästi laittaa mihin alueelle ne on tarkoitettu. Onko myös työnopastus tehty kunnolla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sama kämmi toistunut jakajalta. Hyvinkäälle jaettu Riihimäen versio. Lehti täynnä Kanta - Hämeen asioita lukijan palstaa myöten. Kun nämä ns. haamujakajat saavat alueelliset nippunsa, niin voisiko niihin selvästi laittaa mihin alueelle ne on tarkoitettu. Onko myös työnopastus tehty kunnolla?
Ei se mitään auta, ne ei osaa lukea. Roiskivat lehdet miten sattuu luukusta
Toisinaan ne on liti märkiä, riekaleina, naapurin lehti pudotettu luukusta ja tänään Riihimäen lehti. Että sellaista... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mitään auta, ne ei osaa lukea. Roiskivat lehdet miten sattuu luukusta
Toisinaan ne on liti märkiä, riekaleina, naapurin lehti pudotettu luukusta ja tänään Riihimäen lehti. Että sellaista...Tähän taloon ei tuoda enää lehteä. Totesin että tyhjän saa pyytämättäkin ja todella huomattavasti halvemmalla ja lopetin tilauksen. Saapa nähdä jaksaako jakaja tuoda enää laskut ajallaan kun lehden takia ei tarvitse vaivautua.
- Anonyymi
Sama juttu täällä Riihimäellä. Aamupostissa aina vaan Hyvinkään asioita. Peruutin tilauksen ja tilasin Hämeen Sanomat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202542Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401842Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101240- 1081042
- 721028
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88874- 101862
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34791