Aiheista päästiin keskustelemalla jo pitkälle, niin pitkälle, että vaparit katsoivat paremmaksi puhaltaa pelin poikki ja vaatia ketjun poistoa. Näin käy aina, kun vaparit huomaavat jääneensä argumentaatiossa alakynteen.
Emme tarvitse mitään muuta todistetta sille, että vapaa-ajattelu ei ole vapaata ajattelua vaan liiton dogmien aivotonta seuraamista jopa vastoin selkeitä argumentteja.
Erotkaa vapareista.
Miksi Jori ei eroa vapareista ja vaihda työpaikkaa?
13
57
Vastaukset
- Anonyymi
Jori on ollut vuosikymmeniä vapariaktiivi. Kävisikö vähän samoin kuin jehovan todistajista eroavalle?
- Anonyymi
Tuo on yksi aika varteenotettava selitys. Ja jotkut ovat vahvempia painostuksen suhteen. Esim. Karisma lähti selkeästi, mutta jollekin toiselle näyttävä irtiotto voi olla liikaa. Toisaalta Vata voisi olla ex-vapareiden turvasatama. Se ei kuulu Vapariliittoon. Siellä saisi rauhassa jatkaa aktivismia ilman vapareiden painostusta.
- Anonyymi
Tarkoittaako Vata vapari-tampere?
Mäntysalo joukoin kokeilemaan netistä kun en tiennyt ja törmäsin vatan lauseeseen
""Järjestön mukaan uskonnot ovat osapuoli tai suoranainen syy lähes jokaisessa nykyisistä maailmanpoliittisista kriiseistä""
tämä on pöyristyttävää tekstiä jota kammoksun ateistina koska on hyvä elää luterilaisissa
ja jopa katolisissa maissa mutta ei Iran (islam) tai Venäjä (russonatsismi) ja niiden johdannaiset Kiina Venezuela Iran ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaako Vata vapari-tampere?
Mäntysalo joukoin kokeilemaan netistä kun en tiennyt ja törmäsin vatan lauseeseen
""Järjestön mukaan uskonnot ovat osapuoli tai suoranainen syy lähes jokaisessa nykyisistä maailmanpoliittisista kriiseistä""
tämä on pöyristyttävää tekstiä jota kammoksun ateistina koska on hyvä elää luterilaisissa
ja jopa katolisissa maissa mutta ei Iran (islam) tai Venäjä (russonatsismi) ja niiden johdannaiset Kiina Venezuela Iran ...jouduin kokeilemaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaako Vata vapari-tampere?
Mäntysalo joukoin kokeilemaan netistä kun en tiennyt ja törmäsin vatan lauseeseen
""Järjestön mukaan uskonnot ovat osapuoli tai suoranainen syy lähes jokaisessa nykyisistä maailmanpoliittisista kriiseistä""
tämä on pöyristyttävää tekstiä jota kammoksun ateistina koska on hyvä elää luterilaisissa
ja jopa katolisissa maissa mutta ei Iran (islam) tai Venäjä (russonatsismi) ja niiden johdannaiset Kiina Venezuela Iran ...Ei. Vata on lyhenne sanoista Vakaumusten tasa-arvo ry. Kyseinen firma vihaa lut. kirkkoa yhtä paljon kuin Tava eli Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Vata ei kuitenkaan kuulu Vapariliittoon, mikä on mielenkiintoista. Vatan ainoa bisnes on pyörittää kirkostaeroamissivustoa eli Jorin lempilasta, jota aina esitellään jonkinlaisena vaparibisneksenä vaikka ei siis sitä ole. Jori voisi rauhassa keskittyä sivustooonsa ja erota vapareista. Vatassa Jori voisi myös järjestää metsäretkiä, koska ei niitä ole pakko tavassa järjestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Vata on lyhenne sanoista Vakaumusten tasa-arvo ry. Kyseinen firma vihaa lut. kirkkoa yhtä paljon kuin Tava eli Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Vata ei kuitenkaan kuulu Vapariliittoon, mikä on mielenkiintoista. Vatan ainoa bisnes on pyörittää kirkostaeroamissivustoa eli Jorin lempilasta, jota aina esitellään jonkinlaisena vaparibisneksenä vaikka ei siis sitä ole. Jori voisi rauhassa keskittyä sivustooonsa ja erota vapareista. Vatassa Jori voisi myös järjestää metsäretkiä, koska ei niitä ole pakko tavassa järjestää.
Vataan pääsee jäseneksi vain kutsuttuna. Ilmeinen tarkoitus on huolehtia, ettei Vapariliiton tyypit vahingossakaan pääse jäseniksi eikä saa mitään sananvaltaa Vatassa. Ei vaikuta erityisen luottamuksellisilta nämä välit liittoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vataan pääsee jäseneksi vain kutsuttuna. Ilmeinen tarkoitus on huolehtia, ettei Vapariliiton tyypit vahingossakaan pääse jäseniksi eikä saa mitään sananvaltaa Vatassa. Ei vaikuta erityisen luottamuksellisilta nämä välit liittoon.
Vatan tyypit on vapareita, mutta ne tietää, että vapariorganisaatiossa on vahvoja sisäisiä ristiriitoja ja ne voi puhjeta milloin vain. Vata on yhden laidan vapareiden oma hiekkalaatikko, joka on suojattu muilta vapareilta. En tajua miksi Jori haluaa olla vaparijärjestössä. Rahako puhuu?

Se sama valtion tukiraha, jota Jori väittää vastustavansa. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se sama valtion tukiraha, jota Jori väittää vastustavansa. 😂
Mukavaa käydä ns. toimintaseminaareissa, jossa tarjoilutvaltion rahalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukavaa käydä ns. toimintaseminaareissa, jossa tarjoilutvaltion rahalla.
Oliko Jorikin siellä nautiskelemassa ilmaiseksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Jorikin siellä nautiskelemassa ilmaiseksi?
Ties vaikka. Ei se kerro.
- Anonyymi
Kas kun tätä aloitusta ei ole poistettu.
- Anonyymi
Yliopisto on Jorille suojatyö. Ilmeisesti kun jää sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172717- 162670
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737