Venäläinen logiikka

Anonyymi-ap

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vallatuilla alueilla alkoi kansanmurha. Lapset takavarikoitiin ja anastettiin Venäjälle. Omaisuus tuhottiin tai vietiin Venäjälle. Ukrainan hallitsemalla alueella alettiin pommittaa järjestelmällisesti siviilejä. Putin kertoi, että tavoitteena on tuhota Ukraina.

Ukrainalle Venäjän avokätinen tarjous ei jostain syystä maistunut. Ukraina ryhtyi puolustautumaan hyökkääjää vastaan. Kansainvälinen koalitio ryhtyi auttamaan Ukrainaa. Ukrainalle toimitettiin aseita, jotta se voi puolustaa itseään.

Lopulta Ukrainalle alettiin puuhata panssareita. Leopardeja, jotka ovat ylivertaisia venäläiseen kalustoon verrattuna. Venäläisten vastine oli, että ne ovat ihan surkeita, ei niistä ole apua, vaan pikemminkin haittaa. Mutta, jos toimitatte niitä, niin kostamme Ukrainalle. Loogista.

Venäjä ei kuulu ihmiskuntaan. Venäläinen järki ei ole ihmisen järkeä. Venäläinen logiikka, no sitä on siellä noudatettu iät ajat ja lopputuloksena maailman potentiaalisesti ehdottomasti rikkain maa on valju kehitysmaa. Maa, jota johtaa pieni rosvojoukko. Se ei kykene muuhun kuin sotimiseen ja siihenkin helevetin huonosti.

53

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi vääristelet totuutta natopelle?

      • Tosiasiat sattuu putinin rakkikoiralle. Koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. Miksi puolustelet venäläisiä?

      • Anonyymi
        kenny79 kirjoitti:

        Tosiasiat sattuu putinin rakkikoiralle. Koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. Miksi puolustelet venäläisiä?

        Kun trolli älähtää tai Venäjä kiistää, niin tietää, että nyt osui ihan napakymppiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun trolli älähtää tai Venäjä kiistää, niin tietää, että nyt osui ihan napakymppiin.

        Juurikin näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun trolli älähtää tai Venäjä kiistää, niin tietää, että nyt osui ihan napakymppiin.

        Darts-termillä llmaistuna tuo on sellainan tripla bullseye l. -180 pistettä. :-)

    • Anonyymi

      Aloitus on hyvä tiivistys tilanteesta. Tiltu kertonee, mikä siinä on vääristeltyä totuutta..

      • Anonyymi

        Ei se siihen pysty. Saat vastineeksi vain yleistä ulinaa. Trollien ohjekirjassa ei ole mitään älyä vaativaa. Pitää vain toitottaa typeryyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se siihen pysty. Saat vastineeksi vain yleistä ulinaa. Trollien ohjekirjassa ei ole mitään älyä vaativaa. Pitää vain toitottaa typeryyksiä.

        Tai sitten vaihtoehtona on: "MUTQU ABORGINAALIT...."

    • Anonyymi

      Venäläinen ajatusmaailma on eläimen ajatusmaailma eletään hetkessä ymmärtämättä kokonaisuuksia reviiritaistelut ja valloitukset ovat elämäntarkoitus ja yhteiskunnan järjestelmä on suoraan kuin apinalaumasta missä on yksi johtaja joka poistuu vain jos ilmestyy vahvempi uros joka tappaa sen ja ottaa johtajan paikan vehvemmassa olevien apinoiden mielistely ja lahjonta on lauman alemmille jäsenille selvitymiskeino.

      Kaikki lauman ulkopuoliset olevaiset ovat vihollisia ja uhka venäläisen apinalauman reviirille ja elintilalle heidät yritetään tappaa .

      Laumasta ulos kasvaneet ihmiseksi kehittyneet laajemmin ajattelevat yksilöt on ajettu laumasta lauman reviiriltä ulkomaailmaan jo Stalinin ajoista lähtien tai tapettu ja vangittu syystä että ne ovat olleet pahimmat uhkat lauman yksinvaltiaalle ei itse laumalle mutta eihän lauma sitä kykene ymmärtämään.

      • Anonyymi

        Nykyisistä venäläisistä varsinkin vanhemmat ovat eläneet eristettyinä muusta maailmasta. Neuvostoliiton aikaan huhujen mukaan oli kiellettyä keskustella ulkomaalaisen kanssa, voisiko menneisyydellä olla vaikutusta vieraiden pelkoon ja epäluuloon

    • Anonyymi

      Kansanmurha Itä-Ukrainassa alkoi 2014, kun Porosenko käynnisti "terrorismin vastaisen sodan" siviilejä vastaan. Sitä kesti 8 vuotta aina venäläisten väliintuloon asti, joka tapahtui Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnön jälkeen.

      • Anonyymi

        Älä sössötä sitä valheeksi YK: n toimesta todettua paskaa jota pidetään yleisesti jo maailmalla helvetin huonona valheena ja propagandana .

        Tänään taas Tiltu runoilee kansanmurhista tekosyynä huomenna on vuorossa Naton laajeneminen sitten varmaan biolaboratoriot ...natsit ....zombiesotilaat ...Ukrainan tuleva hyökkäys ..hanhiarmeija ...

        Tiltu tietää itsekin että nuo lukemattomat erilaiset naurettavat tekosyyt johtuvat vain siitä ettei voida ääneen sanoa että venäjän tarkoitus oli vallata Ukraina ja liittää se venäjään Putinin rakentaessa illuusiotaan venäjän imperiumista kuten hän on sanonut lukuisia kertoja puheissaan ja vaatinut "etupiiriä" voidakseen paluttaa Pietarisuuren rajat joista kansalleen ilmoitti että se ei ole vain venäläisten oikeus vaan velvollisuus valloittaa alueet.

        Tiltu ei itsekään varmasti usko että Putinin tekosyyt valloitussotaansa ovat muuta kuin naurunaiheita maailmalla kaikki tietävät oikeat syyt ei se ole kenellekkään mikään salaisuus

      • "Kansanmurha Itä-Ukrainassa alkoi 2014, kun Porosenko käynnisti "terrorismin vastaisen sodan" siviilejä vastaan. Sitä kesti 8 vuotta aina venäläisten väliintuloon asti, joka tapahtui Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnön jälkeen."

        Pelkkää valetta. Sodan itä-Ukrainassa aloitti Venäjä ja se itse ylläpiti siellä kahdeksan vuotta, kunnes viime vuoden helmikuussa laajensi sen täysimittaiseksi Ukrainan valtausyritykseksi. joka onneksi meni surkeasti pieleen.

        "Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa"

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html

        Tuo Girkinin joukkojen hyökkäys Ukrainaan alkoi 12.4.2014 ja Poroshenko astui virkaansa presidentiksi 7. 6 2014, jolloin Venäjä oli jo käynyt sotaansa Ukrainassa lähes kaksi kuukautta. Mitään kansanmurhaa Ukrainassa ei tapahtunut paitsi Venäjän itsensä tekemä. Venäjän sodan vuoksi itä-Ukrainasta joutui yli kaksi miljoonaa ihmistä pakolaisiksi ja yli 3000 siviiliä kuoli. YK:n tutkijatkin totesivat Venäjän väitteet kansanmurhasta valheeksi. Viime vuosina alueella kuoli alle 30 siviiliä vuodessa sodan vuoksi ja heistäkin useimmat miinojen ja löytämiensä ammusten räjähdyksiin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Kansanmurha Itä-Ukrainassa alkoi 2014, kun Porosenko käynnisti "terrorismin vastaisen sodan" siviilejä vastaan. Sitä kesti 8 vuotta aina venäläisten väliintuloon asti, joka tapahtui Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnön jälkeen."

        Pelkkää valetta. Sodan itä-Ukrainassa aloitti Venäjä ja se itse ylläpiti siellä kahdeksan vuotta, kunnes viime vuoden helmikuussa laajensi sen täysimittaiseksi Ukrainan valtausyritykseksi. joka onneksi meni surkeasti pieleen.

        "Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa"

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html

        Tuo Girkinin joukkojen hyökkäys Ukrainaan alkoi 12.4.2014 ja Poroshenko astui virkaansa presidentiksi 7. 6 2014, jolloin Venäjä oli jo käynyt sotaansa Ukrainassa lähes kaksi kuukautta. Mitään kansanmurhaa Ukrainassa ei tapahtunut paitsi Venäjän itsensä tekemä. Venäjän sodan vuoksi itä-Ukrainasta joutui yli kaksi miljoonaa ihmistä pakolaisiksi ja yli 3000 siviiliä kuoli. YK:n tutkijatkin totesivat Venäjän väitteet kansanmurhasta valheeksi. Viime vuosina alueella kuoli alle 30 siviiliä vuodessa sodan vuoksi ja heistäkin useimmat miinojen ja löytämiensä ammusten räjähdyksiin.

        Tuon Moloch Horriduksen linkkaaman jutun luin jo viime elokuussa.

    • Anonyymi

      Ei se ole venäläistä logiikkaa, vaan puhdasta propagandaa.

    • Anonyymi

      Joka huoltoasemmalla on näitä, jotka seuraavat vain valtamediaa, uskovat kuin pässi sarviinsa ja ovat koko ajan äänessä politiikasta. Iltapäivälehdillä, yle:llä jne. on iso vastuu siitä vihapuheesta, joka on vallannut Suomen.

      • Sen sijaan Venäjän propgandavalheita suomalaisille levittävillä tiltuilla ei ole mitään vastuuta.

      • Anonyymi

        Sen sijaan näitä Putinin trolleja on todella harvassa. He toistavat kritiikittä Venäjän propagandaa ja puolustavat väkivaltaista kansanmurhaa Venäjän naapurimaassa. Heidän uskottavuutensa on nolla ja he tietävät sen itsekin. Ilmeisesti pyrkimys on kuitenkin jotenkin yrittää vaikuttaa suomalaisiin. Eihän se onnistu, mutta kaikkihan menee kuitenkin täysin suunnitelmien mukaan.

      • Nii että kun ei tämä Puyinin valehtelu ei mene läpi. Njet putin njet putin, valehtelet yhtä paljon kuin molotov.

      • Anonyymi

        "Joka huoltoasemmalla..."

        Älä nyt Tiltu vaikerra 🥱 ....eikö R-kioskilla tai kahviloissa tai edes puistossa ainoastaan vaan huoltoasemilla ja varmaan sielläkin Teboilin asemilla.

        🥴

    • Anonyymi

      Jo syntyessään venäläisen selkäranka on kuin korkkiruuvi.

      Tiltut taas yrittävät saada pari puuttuvaa kierrettä vinkumalla.

      • Anonyymi

        Venäjäläisyys on aika outo asia, siksi se kai on lyhennettykin sivistyneen maan kielessä venäläisyydeksi. Mikä vitun venä? Ei sitä ole kukaan koskaan ymmärtänyt eikä kai tule ymmärtämään. Kun on votkaa, hyvää sapuskaa ja alla Hitlerin käskystä käynnistetyssä Sakasan autoteollisuudessä valmistettu saksalainen auto, niin ei väliä sillä kuka käskee ja johtaa. Vapautta on se että ei tarvitse arvostella maan johtoa. Sitäkin päätöstä one helpotettu, jos arvostelee niin joutuu 15 vuodekasi linnaan. Ja koko ajan on niin saatanan isämaallinen olo....

        "Mikä vitun venä" on suomalaisten murhe. Ei sitä ole missään muussa kielessä. Suomen ei niin sivistyneeseen kieleen tehty outo käännös.

    • Anonyymi

      Venäläinen oppii ensin valehtelemaan ja vasta sitten puhumaan.

    • Anonyymi

      Venäjä on itsetuhon tiellä.

      • Anonyymi

        Laajennettu itsemurha on henkirikosten luokittelijoiden kliinisen viileä ilmaus.

        Se tarkoittaa, ettei itsetuhoiselle riitä itsensä tappaminen, vaan hän haluaa syystä tai toisesta ottaa saman tien hengiltä myös muita ihmisiä.

    • Anonyymi

      "Lapset takavarikoitiin ja anastettiin Venäjälle".
      Venäjälle on siirtynyt Ukrainasta enemmän pakolaisia kuin mihinkään muuhun maahan, 2,7 miljoonaa. Orpolapsia siirrettiin jonkin verran Ukrainan armeijan tulituksen alta turvaan Venäjälle mutta heidän osuutensa kaikista ukrainalaisista pakolaisista on häviävän pieni. Länsimedian uutisotsikoissa sen sijaan he ovat olleet paljon esillä. Ukrainaan Venäjä meni Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnöstä suojelemaan alueen ihmisiä, ei miehittämään Ukrainan alueita. Tämän Putin ilmoitti puheessaan 24 2.2022.

      • "Venäjälle on siirtynyt Ukrainasta enemmän pakolaisia kuin mihinkään muuhun maahan, 2,7 miljoonaa."

        Huomattavastri enemmän pakolaisiksi kodeistaan itä-Ukrainasta siirtyi Venäjän sodan vuoksi länsi-Ukrainaan kuin Venäjälle-

        "Orpolapsia siirrettiin jonkin verran Ukrainan armeijan tulituksen alta turvaan Venäjälle mutta heidän osuutensa kaikista ukrainalaisista pakolaisista on häviävän pieni."

        Ukraina ei tapa ukrainalaisia lapsia, mutta Venäjä tappaa. Jo noin 500 lasta on kuollut Putin kalsarimyrkyttäjän hyökkäyksen vuoksi. Ja Venäjä on varastanut vanhemmiltaan ja ukrainalaisista orpokodeista tuhansia ukraianlaisia lapsia.

        "Länsimedian uutisotsikoissa sen sijaan he ovat olleet paljon esillä."

        Tietenkin. Kyseessä on harvinaisen törkeä ja raaka sotarikos.

        "Ukrainaan Venäjä meni Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnöstä suojelemaan alueen ihmisiä, ei miehittämään Ukrainan alueita. Tämän Putin ilmoitti puheessaan 24 2.2022."

        Roskaa. Donbasin leikkitasavaltoja hallitsi Venäjä ja Putin Kalsarimyrkyttäjä nimenomaan yritti vallata koko Ukrainan, koska hän itse kertoi, että Ukraina muka ei ole oikea maa eivätkä ukrainalaiset oikea kansa, vaan venäläiset ja ukrainalaiset muka ovat samaa kansaa, joka pitää yhdistää. Tietenkin hänen fasistisen sortodiktatuurinsa alamaisiksi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Venäjälle on siirtynyt Ukrainasta enemmän pakolaisia kuin mihinkään muuhun maahan, 2,7 miljoonaa."

        Totta turiset.

        Siis Ukrainasta siirtynyt pakolaisia enemmän Ukrainaan kuin Venäjälle. Kommentissani oli "enemmän kuin mihinkään muuhun maahan". Sitä paitsi Ukrainan hallinto esti pakolaisia siirtymästä Venäjälle ja pakotti heidät länteen, vaikka Venäjä oli lähellä ja ihmisille sukulaisuussuhteiden ja muun kanssakäymisen ansiosta tutumpi ja mieluisampi.

      • Anonyymi

        "Venäjä meni Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnöstä suojelemaan alueen ihmisiä, ei miehittämään Ukrainan alueita."

        Niin tuttua huttua.

        "Venäjä meni Terijoen hallituksen pyynnöstä suojelemaan alueen ihmisiä, ei miehittämään Suomen alueita."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis Ukrainasta siirtynyt pakolaisia enemmän Ukrainaan kuin Venäjälle. Kommentissani oli "enemmän kuin mihinkään muuhun maahan". Sitä paitsi Ukrainan hallinto esti pakolaisia siirtymästä Venäjälle ja pakotti heidät länteen, vaikka Venäjä oli lähellä ja ihmisille sukulaisuussuhteiden ja muun kanssakäymisen ansiosta tutumpi ja mieluisampi.

        "Siis Ukrainasta siirtynyt pakolaisia enemmän Ukrainaan kuin Venäjälle."

        Itä-Ukrainasta on siis siirtynyt Venäjän sodan vuoksi länsi-Ukrainaan enemmän pakolaisia kuin Venäjälle

        "Kommentissani oli "enemmän kuin mihinkään muuhun maahan". Sitä paitsi Ukrainan hallinto esti pakolaisia siirtymästä Venäjälle ja pakotti heidät länteen, vaikka Venäjä oli lähellä ja ihmisille sukulaisuussuhteiden ja muun kanssakäymisen ansiosta tutumpi ja mieluisampi."

        No ei. Venäjä hallitsi Ukrainan itärajoja eikä Ukrainalla ollut mitään mahdollisuutta estää ihmisiä siirtymästä Venäjälle. Sinne siirtyikin n. 400 000 ukrainalaista ennen kuin Venäjä laajensi sotaansa viime helmikuussa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Venäjälle on siirtynyt Ukrainasta enemmän pakolaisia kuin mihinkään muuhun maahan, 2,7 miljoonaa."

        Huomattavastri enemmän pakolaisiksi kodeistaan itä-Ukrainasta siirtyi Venäjän sodan vuoksi länsi-Ukrainaan kuin Venäjälle-

        "Orpolapsia siirrettiin jonkin verran Ukrainan armeijan tulituksen alta turvaan Venäjälle mutta heidän osuutensa kaikista ukrainalaisista pakolaisista on häviävän pieni."

        Ukraina ei tapa ukrainalaisia lapsia, mutta Venäjä tappaa. Jo noin 500 lasta on kuollut Putin kalsarimyrkyttäjän hyökkäyksen vuoksi. Ja Venäjä on varastanut vanhemmiltaan ja ukrainalaisista orpokodeista tuhansia ukraianlaisia lapsia.

        "Länsimedian uutisotsikoissa sen sijaan he ovat olleet paljon esillä."

        Tietenkin. Kyseessä on harvinaisen törkeä ja raaka sotarikos.

        "Ukrainaan Venäjä meni Donbassin tasavaltojen päämiesten pyynnöstä suojelemaan alueen ihmisiä, ei miehittämään Ukrainan alueita. Tämän Putin ilmoitti puheessaan 24 2.2022."

        Roskaa. Donbasin leikkitasavaltoja hallitsi Venäjä ja Putin Kalsarimyrkyttäjä nimenomaan yritti vallata koko Ukrainan, koska hän itse kertoi, että Ukraina muka ei ole oikea maa eivätkä ukrainalaiset oikea kansa, vaan venäläiset ja ukrainalaiset muka ovat samaa kansaa, joka pitää yhdistää. Tietenkin hänen fasistisen sortodiktatuurinsa alamaisiksi.

        Putin lienee kuvitellut, että ukrainalaisetkin rakastavat häntä kuin venäläiset!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Putin lienee kuvitellut, että ukrainalaisetkin rakastavat häntä kuin venäläiset!

        Ja puheistaan päätellen edelleen kuvittelee niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin lienee kuvitellut, että ukrainalaisetkin rakastavat häntä kuin venäläiset!

        Mieleenvikaaset kuvitteloo kaikeenlaasta. Palstan PELEKURIPASKAKI kuvitteloo, notta o turvaas .....

    • Anonyymi

      Ihmisten pakkosiirrot Venäjälle lähentelevät niitä toimia, joita tehtiin aikoinaan Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa.
      Semmoinen naapuri meillä.

      • Anonyymi

        Kun kyse on suomalaisten pikku wannaberyssien "siirtymisestä", autamme itänaapuria mielellämme. :-)

    • Anonyymi

      Venäjä häviää ja hajoaa.

    • Anonyymi

      Venäläinen logiikka on sitä kun ajat rahtia venäjälle ajokorttisi hukkuu tullissa omituisesti ja seuraavan kerran kun saavut samaan tulliin sinulle ilmoitetaan että koko tullin isoin päällikkö haluaa tavata sinut .
      Mietit matkalla isoon konttoriin että mitähän mielenkiintoista nyt tapahtuu astut huoneeseen ison pöydän päässä istuu arvokkaan näköinen vanhempi herrasmies ja kysyy onko ajokorttisi hukassa vastaan myöntävästi hän sanoo että kortti on hänen hallussaan ja paljonko olen hänelle valmis maksamaan saadakseni sen takaisin....

      Siinä on venäläinen logiikka aidoimmillaan

    • Anonyymi

      Panssarivaunujen toimittaminen Ukrainalle on kuulemma provokaatio Venäjää vastaan. Luonnollisesti puolustautuminen Venäjän agressiolta on sopimatonta. Pitää vain antautua, etteivät pahoita mieltään.

      Venäjä häviää ja tuntuu ymmärtävän sen jo itsekin.

      • Anonyymi

        Mobilisoitu örkki yritti raiskata Donbassissa siviilinaisen, pari miestä tuli naisen avuksi.
        Tämä oli provokaatio örkkiä vastaan ja hän ampui miehet.
        - ei ne opi

    • Anonyymi

      Venäjä häviää ja hajoaa.

    • Anonyymi

      Hajoaa ja häviää.

    • Anonyymi

      "Lapset takavarikoitiin ja anastettiin Venäjälle".

      Näkyy, että natomediauutisia luettu. Lapset olivat orpolapsia, joiden vanhemmat olivat kuolleet Ukrainan armeijan pommituksissa. Donbasissa orpokodit olivat täynnä. Orpolapset pääsivät turvaan Venäjälle, jossa he saivat turvaa, ravintoa ja majoitusta. Venäjällä on myös runsaasti lapsettomia vanhempia, jotka ovat valmiita adoptoimaan ukrainalaislapsia ja tarjoamaan heille kodin.

      • Anonyymi

        "Näkyy, että natomediauutisia luettu. Lapset olivat orpolapsia, joiden vanhemmat olivat kuolleet Ukrainan armeijan pommituksissa. Donbasissa orpokodit olivat täynnä. Orpolapset pääsivät turvaan Venäjälle, jossa he saivat turvaa, ravintoa ja majoitusta. Venäjällä on myös runsaasti lapsettomia vanhempia, jotka ovat valmiita adoptoimaan ukrainalaislapsia ja tarjoamaan heille kodin."

        Todella liikuttavaa....mutta miksi yhä enemmän tulee mieleen luettuani tuota skeidaa mitä kirjoitat että jokainen ryssä joka osallistuu näihin lapsikaappauksiin tai puolustelee tätä rikosta pitäisi viedä saunan taakse ja ampua luoti päästä läpi .

        Todella liikuttavaa.

        Asiallisuus ei näytä olevan vahvuus edellä olevilla kommentoijilla. Kommentissani ei ollut mitään "skeidaa". Tarkistan aina faktat ennen kommentointia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiallisuus ei näytä olevan vahvuus edellä olevilla kommentoijilla. Kommentissani ei ollut mitään "skeidaa". Tarkistan aina faktat ennen kommentointia.

        Tarkistahan itse faktasi ennen kuin tulet valehtelemaan tuon Venäjän hirvittävimmän sotarikoksen puolesta. Venäjä vie ukrainalaisia lapsia paitsi oropkodeista, myös vanhemmiltaan:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Child_abductions_in_the_2022_Russian_invasion_of_Ukraine

    • Anonyymi

      Nyt olisi historiallinen tilaisuus päästä lopullisesti eroon venäjästä. Ydinsota heti! Venäjäkin ehtii ampua muutaman ohjuksen ennen tuhoutumistaan mutta ilman uhreja ei saavuteta mitään.

      • Anonyymi

        Kysy katkokävelevältä katastrofilta, eiköhän se järjesty.

    • Anonyymi

      Itäinen jalanvippaaja ja pöydän kanssa painija voisi itse hoitaa ydinaseella homman jos oma kansa alkaisi vähän liikehtimään myrkyttäjä laittaisi Pietariin ja Moskovaan ydinpommin ja häipyisi itse omalla maanalaisella metrolla Afrikkaan kiroillen

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies voi kohta mennä uimahallissa naisten saunaan

      Iltalehdessä oli laaja selvitys siitä voiko sukupuolensa miehestä naiseksi vaihtanut mennä naisten saunoihin. --Kyllä saa mennä, mutta vain julkisiin.
      Maailman menoa
      402
      2109
    2. Ei se haittaa

      rakkaani. Parempi näin. Silti tiedän, että ammuin nuolen sun sydämeen 💘. Sellaisella tarkkuudella, että muut ei siihen (helpolla) kykene🎯. Taisin ol
      Ikävä
      88
      1316
    3. Kyssäriä pukkaa nyt

      Mikä on kaivattusi nimi?
      Ikävä
      59
      1173
    4. Oudolta tuntuu

      Kun on joku joka välittää oikeasti täälläkin.
      Ikävä
      157
      963
    5. Nainen, minne tahtoisit muuttaa kanssani

      Jos meistä tulisi pari?
      Ikävä
      133
      935
    6. Hauskaa sunnuntaita

      Mahdollinen 2x🔥 :).
      Ikävä
      93
      762
    7. Ikävintä on kokea

      Kun toinen lähestyy niin sitä itse vetäytyy. Sitten kun itse lähestyy niin toinen vetäytyy. Vähänkuin magneetit jotka hylkivät toisiaan ja sitä ei ede
      Ikävä
      56
      724
    8. Teki mieli sanoa

      Ajatukseni karkaavat kuin levottomat perhoset sinne missä sinä olet. Teki mieli sanoa, että olet todellinen syyni. Alku ja loppu, avoin äärettömyys. A
      Ikävä
      35
      695
    9. Tämä on naiselle

      Hyvää iltaa ja yötä. Mikäli haluat olla rakas, meidän on nähtävä ja juteltava. näin toivoo.mies
      Ikävä
      34
      660
    Aihe