Aiemmin epätoivoiset tirkistelijät joutui poraamaan reikiä pukukoppien seiniin nähdäkseen alastomia naisia.
Kohta on mahdollista muuttaa itsensä esimerkiksi vuoden ajaksi naiseksi ja painua naisten pukukoppiin ja uimahallin saunaan muiden sekaan.
Kohta on mahdollista muuttaa itsensä esimerkiksi vuoden ajaksi naiseksi ja painua naisten pukukoppiin ja uimahallin saunaan muiden sekaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt myös tirkistelevät naiset voivat vaihtamalla ilmoituksella sukupuolensa mennä miesten saunaan ihailemaan adonisten hiestä tirisevää vartaloa.
Hallelujaa sentään, miten hyvään ja tasa-arvoiseen suuntaan monikulttuurinen maamme onkaan mennyt. Nyt uimahousut ja bikinit esille ja uimahalliin viettämään ikimuistoista iltaa!
Monesko kerta sama avaus?
Minusta uimahalleihin voisi laittaa uimapuku kiellon
Tuollaisen translain ajajien kaltaisia 'neroja' ovat äänestäjät valinneet edustajikseen.
Tirkistelijät ovatkin olleet pitkään vainottu seksuaalivähemmistö, joka on uuden lain myötä saamassa yhteiskunnan hyväksynnän.
Aloittaja on harkitsemassa akuutissa naisen puutteessa Persumaista muutosta omassa statuksessaan.
Olen nainen, mutta en ehkä kauaa
Kyllä melko inceli saa jo olla, että sukupuolensä väittää naiseksi, mennäkseen naistentiloihin harrastamaan vähän heille ominaista "epä"väkivaltaa.
ihan täysin sairasta. ylietova laki.
miksi enää edes tehdä kaksia pukuhuone sauna suihkutiloja koska kaikilla vapaa halu mennä mihin huvittaa