Patmos Lähetyssäätiö - Yhdessä autamme enemmän Näytä selaimessa Välitä
Netissä leviää villejä teorioita siitä, että holokaustia ei ole koskaan tapahtunutkaan. Mitkä ovat holokaustin historialliset todisteet? Miten on mahdollista, että näin suuri kansanmurha saatiin aikaan tavallisten ihmisten seuratessa sivusta? Mitä holokausti kertoo ihmisyydestä? Miksi holokaustia ei saa unohtaa? Mitä on antisemitismi nykyään?
Kansainvälistä holokaustissa menehtyneiden muistopäivää vietetään alkaneella viikolla perjantaina 27. tammikuuta. Päivän vietto alkoi Euroopan parlamentin 1995 antamasta suosituksesta, että jokaisessa EU:n jäsenmaassa tulee viettää holokaustin muistopäivää.
Olen tutkinut holokaustiin liittyviä kysymyksiä viitisentoista vuotta. Myös henkilökohtaiset käynnit holokaustin tapahtumapaikoilla Latviassa sekä Puolassa Auschwitzin ja Majdanekin tuhoamisleireillä ovat antaneet syvyyttä.
Erityisesti kaksi kysymystä ovat ajaneet minua tutkimaan aiheetta: Kuinka sellaista saattoi tapahtua? Kuinka joku voi väittää, ettei sellaista tapahtunut?
Yleensä en vaivaa sinua viikkokirjeissäni videoilla. Holokaustin muistopäivän lähestyessä haluan kuitenkin lähettää katsottavaksi yllä olevan Kujalla -podcastiin jakson, jossa piipahdin Heidi Martikaisen vieraana.
Siunausta viikkoon.
https://www.youtube.com/watch?v=6AW0tNY1iq8
PATMOS Pasi Turunen Holokausti kirjoitus ja video
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo kieltäminen on täysin pääpaholaisen aikaansaamaa ihmisten sydämissä jotka eivät tunne Jeesusta Kristusta. Se on vähän samaa jos joku väittäisi, ettei 2 maailmansotaa olisi ollutkaan eikä Suomi ole ollut mukana sodassa Venäjän kanssa.
Historia, paikat, silminnäkijät, todisteet, yms. eivät anna tilaa minkäänlaiselle epäilykselle, etteikö 6 miljoonan juutalaisen surmaamista olisi tapahtunut.
Pääperkele keksii kaikenlaista kun tietää, ettei sillä ole enään kauaa aikaa siihen kun hänet syöstään lopullisesti ja ikuisesti helvetin tuleen.- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17717690w
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334159Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382355Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151406- 481169
- 781087
- 59953
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921