Ihan hirveästi nähty vaivaa, satojenkin ihmisten panostus asioihin, kaikki se taustatyö, monien ihmisten oman ajan ja rahojen käyttö asian eteen niin missä se lopputulos!
Näistä suurimmasta osasta, ei ole taaskaan kuulunut ei yhtään mitään viikkoihin ja jopa kuukausiin. Vedän tästä sen johtopäätöksen että fiksumpi tajuaa että näillä on pieni näkyvä nousu yhteiskunnassa ja ryminällä tullaan alas koska se sitkeinkin hiipuu vaan lopulta. Nostan kyllä todella hattua sille miten moni näissä on niin paljon uhrannut itseään, osa työpaikkansakin että voi olla messuamassa asiaansa kansalle. Edes se ei riitä mutta se vaan harmittaa että kaikki kuivuu kokoon, oli mikä hyvänsä, kuka hyvänsä vaikka kuolisi asian eteen niin ei se vaan riitä edes sekään muuttamaan suomea/tai edes palauttamaan suomea.
Niin kuin näitte, miten iso ongelma on uskontokin, miettikää USKONTO!
Kun ruotsissa joku vatipää poltti jonkun lipun niin se vaikuttaa natoonkin pääsyyn.. Ei nämä asiat ole niin pieniä eikä mustavalkoisia eikä siis ongelmattomia.. mitä kaikkea pitää suvaita, hyväksyä.. koska ei mietäkään SUVAITA EIKÄ HYVÄKSYTÄ noin vaan kaikkialla ja kaikessa.. ei asiat ole niin mustavalkoisia.
Helppo ratkaisu joskus vaan voi olla se että olkoot kukin omissa leireissään eikä sotketa niitä keskenään niin saa kukin uskoa vaikka paskakasaan tai saunatontuun niin paljon kuin ikinä vaan haluaa eikä se ongelma!
Piste amen ja no lue rivien välistä..
Ääripuolueet suomessa, miten turhaa se messuaminen on ollu
13
51
Vastaukset
- Anonyymi
Ääripuolueita mm:
SDP, KOK, Vihreät, Kepuli.- Anonyymi
Nehän ajavat äärimmäisen kovaa ilmastopolitiikkaa. Ääri on heillä mielessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nehän ajavat äärimmäisen kovaa ilmastopolitiikkaa. Ääri on heillä mielessä.
Persut ovat maltillinen puolue verrattuna noihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nehän ajavat äärimmäisen kovaa ilmastopolitiikkaa. Ääri on heillä mielessä.
Esimerkiksi ennallistaminen on ääriteko joka lopulta syöksee maan konkkaan. Kun lähes koko maa on suojeltu, ei tässä maassa voi tuottaa puuta eikä ruokaa. Kaikki on ostettava sieltä joiden ihmiset pieraisee ennallistamiselle. Ennallistaminen ei edes auta ilmastoa koska vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä. Tällaista hulluutta vihervassut ääriryhminä tekee.

Ja ihan vaan ideologian vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan vaan ideologian vuoksi.
Korjaan. Ääri-ideologian vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi ennallistaminen on ääriteko joka lopulta syöksee maan konkkaan. Kun lähes koko maa on suojeltu, ei tässä maassa voi tuottaa puuta eikä ruokaa. Kaikki on ostettava sieltä joiden ihmiset pieraisee ennallistamiselle. Ennallistaminen ei edes auta ilmastoa koska vajaatuottoinen ryteikkö sitoo hiiltä paljon vähemmän kuin kasvava talousmetsä. Tällaista hulluutta vihervassut ääriryhminä tekee.
Tässä maassa tehdään nälänhätä oikein tekemällä. Jos sota tulee Venäjän kanssa, putte laittaa Itämeren alueen kiinni eikä ruokaa saada mistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä maassa tehdään nälänhätä oikein tekemällä. Jos sota tulee Venäjän kanssa, putte laittaa Itämeren alueen kiinni eikä ruokaa saada mistään.
Tästä Hjallis varoitti eduskunnassa.
- Anonyymi
Persuin haallahon vaikuttaa kovin kärsineen näköinen , vanha on jo !! Koskas Tavio kasvattaa asiaankuuluvat viikset !!
- Anonyymi
Ei, ei ole näistä kyse!
Osa hyvääkin asiaa ajavia mutta minne ne kaikki katoaa!
ske sku skr skv kskd ksjcfkls kdjs ksdkjfcksaj ksjdk kaikki kuivuu yhden kahden kesän messujensa jälkeen. JOS miettii asiaa siitä lähtökohdasta että ottaisi osaa niihin, jotka joutuu ongelmiin, poliisin silmätikuiski niin kuinka moni normi suomalainen uskaltaa olla mukana oli asia miten hyvä hyvänsä. Tässä näille ääripään joillekkin hyvillekkin messuajille se haaste, miten te saatte kannatusta, suomalaisia kyllä löytyy asianne taakse.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat maltillinen puolue verrattuna noihin.
Todellakin, moni persu on tätä mutta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä Hjallis varoitti eduskunnassa.
Suomi on kusessa ison maan kanssa, vaikka venäjä ei olisi koskaan sotinut niin se on silti iso maa ja resurssit on isoja vaikka ne olisi kuinka paskaa. Miltä tuntuisi saada helsinkiin tai Espooseen 100 ohjusta, sen jälkeen ollaan ilman sähköjä, ilman vettä, ilman tietoyhteyksiä, ambulanssi ei tulekkaan kun soitat 112, kas kun yhteys ei toimi.. SE ON SOTAA! Silloin ei toimi mikään muu kuin pommit..
Hyvä muistaa.. en osaa enää sanoa onko nato hyvä vai mikä on.
Alun alkaen olin sillä kannalla että pohjoismaat ei ole riidoissa, nyt ollaan, tosin MINÄ olen mutta tää on tätä, älä siis enää ihmettele että se joku päivä ei olekkaan enää hyvinvointi Suomi vaan raunio Suomi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121362- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901