Kaikki meni perseelleen.

Anonyymi-ap

Ähtärin pandojen taru lähenee loppuaan. Syitä täydelliseen fiaskoon on neljä.
1. Epäpätevät toimitusjohtajat ja yhtiön hallitus.
Pätevä toimitusjohtaja savustettiin ulos kaupungin päättäjien toimesta.
Sen jälkeen kaupungilta heitettiin toimitusjohtajaksi ensin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, sitten kaupunginjohtaja ja viimeisimpänä kaupungin talousjohtaja. Ei yritystä voi johtaa ns. toisella kädellä, vaan siinä tarvitaan taitoa, kokemusta, suhteita ja todellisuuden tajua. Yhtiön hallituksessa istuu konkurssin tehneitä yrittäjiä ja vanhuudenhöperöitä ukkoja ja akkoja. Tätä porukkaa ei voi laittaa myymään edes irtokarkkeja.
2. Markkinoinnin puute. Eipä ole mainostettu pandoja televisiossa, radiossa, eikä missään muussakaan mediassa. Asiakkaita on turha odotella, jos kukaan ei edes tiedä , että Ähtärissä on pandoja. Taidottumuus markkinoinnissa koituu aina yrityksen tuhoksi.
3. Yleinen sisäsiittoisuus. Kaupungin päättäjät järjestelevät jätti palkkaisia virkoja toinen toisilleen, sulle -mulle periaatteella. Yli sadan tonnin vuosipalkalla olisi kyllä ollut saatavilla pätevä toimitusjohtaja eläinpuistolle.
4. Täydellinen todellisuuden tajun puute. Pandahankkeella ei ollut alunperinkään mahdollisuuksia onnistua. Kustannukset olivat aivan liian korkeat ja sijainti keskellä ei mitään pohjanmaan peräreiässä auttamatta liian syrjässä.

3

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saisiko lehti tehtyä jutin jossa näiden puuhamiesten naamat näkyisivät sekä historian saatossa tehdyt virheliikkeet? Tietääkö zoon hallituksen jäsenet, että ne ovat henkilökohtaisessa vastuussa tehdyistä vahingoistaan?

      • Anonyymi

        Taitaa kaupungin johdosta löytyä myös monta vastuullista. Vahinko on miljoonia euroja joita on saatu aikaan vuosien saatossa ja loppulasku tulee olemaan valtaisa.


    • Anonyymi

      Lähettää pandat sotilaallisena apuna Ukrainaan. Erikoistaistelijakaksikko aiheuttaa aluksi valtatavan pakokauhun venäläisten joukossa, mutta lopulta ne grillataan iltanuotiolla. Taljat Putinille. Homma hoidettu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1937
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1609
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1549
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1497
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1445
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1347
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1177
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1128
    Aihe