Miksi PÄIVÄKOTI-ONGELMIA ei laiteta SUOMESSA kuntoon ?

Anonyymi-ap

Siis väkivalta aloitetaan jo päiväkodeissa, milloin päättäjät herää ?!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/06043de9-25ca-417e-8bff-40b74ace093d

Ensimmäinen askel on maksaa 5-vuotiaaksi asti kodinhoitotukea, joka pitää olla vähintään saman verran kuin minimi työttömyysturvakin. Äidit pitää saada takaisin kotiin, jotta syntyvyyskin saadaan samalla kertaa nousuun.

Nythän työttömät/vähävaraiset äidit ovat silti kotona lastensa kanssa työttömyysturvan varassa, onko siinäkään järkeä, jos ei ole mitään aikeita mennä töihin seuraavaan 10 vuoteen ?

( Eikö esimerkiksi vastikkeeton perustulon tapainen järjestelmä olisi parempi kaikille, kuin tämä nykyinen byrokraattinen Kela-Viidakko ? )

Minusta kotiäitien palauttaminen olisi nyt nopein ratkaisu Päiväkoti-kaaokseen, sillä kotiäitien arvostus ja kannustus taloudellisesti jäädä kotiin oli vielä 1950-luvulla ihan arkipäivää. Siihen aikaan moni hoiti myös toistensa lapsia kerrostaloissa. Nykyajan nuoriso ei pääse edes opiskelemaan tai työelämään, koska isovanhemmat ei enää hoida lapsenlapsiaan ja päiväkodit ovat niin kriisissä, ettei sinne hullukaan uskalla enää lapsiaan viedä...

Työhän kuului ennen vanhaan miehille, kuten politiikkakin. Mitä on saatu lähivuosina aikaan, kun naiset keskenään yrittää pyörittää Suomea ?

Kriisiä ja kaaosta toisensa perään, lähes kaikilla aloilla on kohta palkkariidat ja lakot päällä. Ei ihmiset jaksa elää, jos yleinen ostovoima viedään ja samaan aikaan kaikki tahot on kriisissä, niin koulut, päiväkodit, vanhustenhoito, hammashoito kuin terveysasematkin...

Ei mikään palkan nosto päiväkodin työntekijöille poista todellista ongelmaa eli lapsiahan on päiväkodeissa ihan liikaa ja molemmat vanhemmat joutuu töihin vain rahan takia. Ulkomaalaiset ja erityislapset vievät vielä enemmän resursseja, eikä työntekijöitäkään mistään riitä.

( Vanhempien tulisi vuorotella lastenhoitoa ja työssäkäyntiä, jos molempien on pakko käydä töissä, mutta kyllä tämä yhteiskunta voi silloin paremmin, kun naiset pysyivät vielä kotona lasten kanssa ja miehet hoitivat elätyksen. )

Miesten työ on elättää ja suojella perhettään sekä miesten työ on myös johtaa ja hoitaa yrityksiä ilman joka kuukausittaisia hormonimyrskyjä. Naiset ovat ikäänkuin astuneet miesten varpaille ja pyrkivät nykyään uran luontiin mielummin kuin lasten tekoon ja kotiäitinä olemiseen.

Tästä tulee pitkällä aikavälillä lisää ongelmia tai no syntyvyyshän on jo aivan pohjalukemissa, koska Suomen kunnissa kuollaan tällä hetkellä enemmän kuin synnytään. Lopulta tyhjenee kaikkialla maaseutu ja kaupungit repeytyy liitoksistaan, kun päiväkodit on täynnä kiljuvia kakaroita, joita vanhemmat ei halua tai pysty taloudellisesti hoitamaan kotonaan.

Ongelmia on tulossa ja paljon, jos ei tätä päiväkoti asiaa ymmärretä korjata. Kaikkihan perustuu lopulta vain rahaan. Ihmiset ovat tyytyväisiä, kun heille maksetaan minimitulot kotiin esimerkiksi 1000 e/kk ja ne jotka haluaa käydä töissä saa sen 3000-7000 e/kk sitten riippuen mille alalle osaaminen on.

Aika simppeliä, eikö vain ?

155

1727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luulen, että mitään ei nyt laiteta kuntoon, koska vaalit lähestyy. Riskinä on, että korjatessa jonkun alan ongelmia tulee seuraava kriisiytynyt ala kateellisena sitten vaatimaan myös heidän palkkojen nostoa. Lakkoja ei ehkä nyt kaivata Suomeen, kun on huonot ajat muutenkin koko ajan meneillään. Lama tulossa.

      • Anonyymi

        Kuinkahan moni Suomen alkuperäinen kansalainen tietää, että Suomen äideissä ja lapsissa on Suomen tulevaisuus.

        Kuinkahan moni ymmärtää, että naiset ei halua enää äideiksi, eivätkä tee enää lapsia Suomeen. Se taas tarkoittaa, että ei ole työntekijöitä, eikä tulevien eläkkeiden maksajia enää.

        Tämä yhteiskunta on täysin riippuvainen elämän kiertokulusta. On synnyttävä enemmän kuin kuolee. Näin ei Suomessa ole enää. Pikkuhiljaa katoava kulttuuri.

        Lopulta ulkomaalaiset synnyttää enää lapsia Suomeen, jotka aikansa tukia nostellessa huomaa, ettei rasistinen Suomi koskaan tule hyväksymään heitä, eikä palkkaa töihin.

        Lähteävät jossain vaiheessa sosiaalisempaan maahan ja sinne menee taivaan tuuliin ne kaikki rahat, mitä päättäjät teille lupailee eli valehtelee ulkomaalaisten tuovan rahaa Suomeen.

        Työperäistä maahanmuuttoa, kun ei ole oikeasti olemassa, ettehän te itsekään tunne ketään, kuka olisi noin vain lähtenyt Suomesta ulkomaille töihin.

        Kyllä ne on ääriharvinaisia työtarjouksia, joissa joutuvat vakavasti miettimään lähteekö perhe mukaan ja miten kaikki järjestelyt hoidetaan yms.

      • Anonyymi

        ei ole laitettu koko hallituskaudella.
        pääasiassa jaettu rahaa yrityksille ja kunnille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuolta köyhistä kehitysmaista Afrikasta tai Lähi-Idästä kukaan ajattele, että lähdetäänpäs Suomeen palkkatöihin, missä omat Suomen kansalaisetkaan eivät saa työpaikkaa, jos ei ole suhteita valmiiksi. Työhönperäistä maahanmuuttoa ei ole edes sanana olemassa. Kukaan ei muuta mitenkään yleisesti vieraan kielen maahan töihin.

        Mitä tulee päiväkoti ongelmiin, niin nämä päiväkodit täyttyy juuri näiden ylimääräisten lasten takia. Päiväkoti kuuluisi olla laadukasta ja kallista palvelua vain korkeakoulutetuille ja korkeapalkatuille vanhemmille.

        Ei päiväkoteja ole tarkoitettu työttömille kotiäideille, jotta pääsevät maleksimaan ostoskeskuksissa tai vetämään päihteitään.

        Vihreiden aivopesu vaikuttaa. Lapsia ei pidä hankkia koska ihminen on maapallon pahin saastuttaja.
        Tämä on vähän sama kuin kiinassa aikoinaan kahden lapsen politiikka. Ja mielummin vain poikalapsia.
        Ei ollut hyvä sekään.

      • Anonyymi

        Persulapsille ja koululaisille perustettava ko. paikkoihin vihahuoneet !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persulapsille ja koululaisille perustettava ko. paikkoihin vihahuoneet !!

        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa , sanoo vanha suoml.sananlasku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuolta köyhistä kehitysmaista Afrikasta tai Lähi-Idästä kukaan ajattele, että lähdetäänpäs Suomeen palkkatöihin, missä omat Suomen kansalaisetkaan eivät saa työpaikkaa, jos ei ole suhteita valmiiksi. Työhönperäistä maahanmuuttoa ei ole edes sanana olemassa. Kukaan ei muuta mitenkään yleisesti vieraan kielen maahan töihin.

        Mitä tulee päiväkoti ongelmiin, niin nämä päiväkodit täyttyy juuri näiden ylimääräisten lasten takia. Päiväkoti kuuluisi olla laadukasta ja kallista palvelua vain korkeakoulutetuille ja korkeapalkatuille vanhemmille.

        Ei päiväkoteja ole tarkoitettu työttömille kotiäideille, jotta pääsevät maleksimaan ostoskeskuksissa tai vetämään päihteitään.

        "Ei päiväkoteja ole tarkoitettu työttömille kotiäideille, jotta pääsevät maleksimaan ostoskeskuksissa tai vetämään päihteitään."

        Totta, sen takia päiväkodeissa on lapsia. Sinulla taitaa olla vähän aukkoja sen suhteen mitä tulee yhteiskunnan palveluihin.

    • Anonyymi

      Päiväkodeista tulee nyt sellaista ainesta että hirvittää tulevaisuudessa että kuinka häiriintyneitä psykoja tätä maata vielä johtaakaan.

      • Anonyymi

        Uutisen mukaan on tosi vakava tilanne siellä jo: "Päiväkodeissa on niin vaarallisia lapsia, että aikuisten on suojauduttava – tällaiset ovat välineet
        Yleinen pahoinvointi näkyy päiväkodeissakin. Lasten aggressiivinen käytös henkilökuntaa ja muita lapsia kohtaan on lisääntynyt.

      • Anonyymi

        Eivät johda mitään. Eivät kykene huolehtimaan edes itsestään. Semmosta on taso.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisen mukaan on tosi vakava tilanne siellä jo: "Päiväkodeissa on niin vaarallisia lapsia, että aikuisten on suojauduttava – tällaiset ovat välineet
        Yleinen pahoinvointi näkyy päiväkodeissakin. Lasten aggressiivinen käytös henkilökuntaa ja muita lapsia kohtaan on lisääntynyt.

        Kotona opetettua

      • Anonyymi

        Onneksi olen siinä vaiheessa Tuonelassa, vai sittenkin.. . 🤔
        Terv. 60v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisen mukaan on tosi vakava tilanne siellä jo: "Päiväkodeissa on niin vaarallisia lapsia, että aikuisten on suojauduttava – tällaiset ovat välineet
        Yleinen pahoinvointi näkyy päiväkodeissakin. Lasten aggressiivinen käytös henkilökuntaa ja muita lapsia kohtaan on lisääntynyt.

        KOSKA ESIMERKIN ANTAA PÄIVÄKOTIEN HENKILÖSTÖ. EI LAPSI SYNNY VÄKIVALTAISEKSI, VAAN OTTAA MALLIA AIKUISISTA.

        Lastenkäytökseen on syyllinen PÄIVÄKOTI.

      • Anonyymi

        PäiväkoTEIHIN tulee eikä päiväkoDEISTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KOSKA ESIMERKIN ANTAA PÄIVÄKOTIEN HENKILÖSTÖ. EI LAPSI SYNNY VÄKIVALTAISEKSI, VAAN OTTAA MALLIA AIKUISISTA.

        Lastenkäytökseen on syyllinen PÄIVÄKOTI.

        🤣🤣🤣Kyllä se malli sieltä kotoa löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KOSKA ESIMERKIN ANTAA PÄIVÄKOTIEN HENKILÖSTÖ. EI LAPSI SYNNY VÄKIVALTAISEKSI, VAAN OTTAA MALLIA AIKUISISTA.

        Lastenkäytökseen on syyllinen PÄIVÄKOTI.

        Kaikki me synnytään väkivaltaisiksi. Vanhempien tehtävä on opettaa lapsensa olemaan käyttämättä tarpeetonta väkivaltaa. Mutta aikuisten aika menee laitteita tuijottaessa ja lapset saa kasvaa vailla kasvatusta!

      • Anonyymi

        Niistä apinanpennuista tulee vielä hyviä katuryöstäjiä.

    • Anonyymi

      Todella vakava kriisi on menossa nyt Suomen suurten kaupunkien päiväkodeissa. Saa olla aika hullu vanhempi, että jättää niihin lapsensa. Täytyy se vika olla siellä äidin ja isän päässä myös jos suojeluvaisto on lakannut toimimasta kokonaan.

      Milloinkohan alkaa lapsia kuolla päiväkoti-päivän aikana ?

      • Anonyymi

        Taitaa monen vanhemman päissä olla vain päihteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa monen vanhemman päissä olla vain päihteet.

        Mitenkäs muutenkaan kukaan selviäisi näistä ahdistuksen ajoista ?

        Eihän ne rahat riitä kenelläkään enää, ei edes niillä keskituloisilla noin 30 000-60 000 euroa vuodessa. Vain yltiörikkaat eli yli 100 000 euroa vuodessa on tämän ajan minimitulot, joilla elintaso säilyy samanlaisena kuin ennenkin. Näin se vaan on, tähän on valitettavasti tultu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa monen vanhemman päissä olla vain päihteet.

        Mitähän siellä kodeissa tapahtuu ,jos lapset ovat aggressiivisia, Vanhemmiksi aikovat pitäisi laittaa neuvolakouluun ensin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän siellä kodeissa tapahtuu ,jos lapset ovat aggressiivisia, Vanhemmiksi aikovat pitäisi laittaa neuvolakouluun ensin.

        Tottakai ne vanhemmat reagoi tähän ajan henkeen. Tunnelma on synkkö ja se näkyy jokaisen päiväkodin arjessa miten siellä kotona menee. Jokainen lapsi kärsii myös siitä ettei kukaan vanhempi jaksa olla enää vanhempi. Lyödään tablet tai kännykkä taaperolle 4-8 tunniksi eteen ja se siitä vanhemmuudesta.

        No ei ne ahdistukset lopu viinaa juoden ,eikä lasten ongelmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän siellä kodeissa tapahtuu ,jos lapset ovat aggressiivisia, Vanhemmiksi aikovat pitäisi laittaa neuvolakouluun ensin.

        Siellä tapahtuu kamalia asioita piilossa. Sieltä lähtee lasten käyttäytyminen ,sekö huostaanotot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai ne vanhemmat reagoi tähän ajan henkeen. Tunnelma on synkkö ja se näkyy jokaisen päiväkodin arjessa miten siellä kotona menee. Jokainen lapsi kärsii myös siitä ettei kukaan vanhempi jaksa olla enää vanhempi. Lyödään tablet tai kännykkä taaperolle 4-8 tunniksi eteen ja se siitä vanhemmuudesta.

        Ja itselle kommenttipalsta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä tapahtuu kamalia asioita piilossa. Sieltä lähtee lasten käyttäytyminen ,sekö huostaanotot.

        No ei koulu ongelmia laiteta kuntoon , niin miksi päiväkoti asioita ? Sama vika molemmissa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs muutenkaan kukaan selviäisi näistä ahdistuksen ajoista ?

        Eihän ne rahat riitä kenelläkään enää, ei edes niillä keskituloisilla noin 30 000-60 000 euroa vuodessa. Vain yltiörikkaat eli yli 100 000 euroa vuodessa on tämän ajan minimitulot, joilla elintaso säilyy samanlaisena kuin ennenkin. Näin se vaan on, tähän on valitettavasti tultu.

        Jos työtä puuttuu,puuttuu paljon.Jos rahaa puuttuu,puuttuu paljon.Jos terveys puuttuu,puuttuu kaikki.

      • Anonyymi

        Vanhempien Pakko mennä töihin.
        Parempia päiväkoteja ei ole!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa monen vanhemman päissä olla vain päihteet.

        Vanjemmat Käy Töissä!
        Töihin ei voi lapsia tuoda, joten ne on laitettava päiväkotiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän siellä kodeissa tapahtuu ,jos lapset ovat aggressiivisia, Vanhemmiksi aikovat pitäisi laittaa neuvolakouluun ensin.

        Vanhemmilla ei aikaa, koska työt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa monen vanhemman päissä olla vain päihteet.

        Juuri näin. Onneksi kuitenkin tuhansia lapsia pelastettu sijoitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän siellä kodeissa tapahtuu ,jos lapset ovat aggressiivisia, Vanhemmiksi aikovat pitäisi laittaa neuvolakouluun ensin.

        Aivan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä tapahtuu kamalia asioita piilossa. Sieltä lähtee lasten käyttäytyminen ,sekö huostaanotot.

        Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs muutenkaan kukaan selviäisi näistä ahdistuksen ajoista ?

        Eihän ne rahat riitä kenelläkään enää, ei edes niillä keskituloisilla noin 30 000-60 000 euroa vuodessa. Vain yltiörikkaat eli yli 100 000 euroa vuodessa on tämän ajan minimitulot, joilla elintaso säilyy samanlaisena kuin ennenkin. Näin se vaan on, tähän on valitettavasti tultu.

        Suomessa maksetaan veroja. Yli 100 000 euron tuloista menee noin 50 % veroihin ja veronluonteisiin maksuihin eikä puoliso saa sosiaalietuuja esim. sairauspvrahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän siellä kodeissa tapahtuu ,jos lapset ovat aggressiivisia, Vanhemmiksi aikovat pitäisi laittaa neuvolakouluun ensin.

        Tulevat katujengiläiset siellä mellastaa. Korjausliike on helppo, omiin maihinsa koko sakki.

      • Anonyymi

        Siinä vaiheessa kun vanhemmat antavat ottaa teräaseita mukaan.

    • Anonyymi

      Lapset alkavat oireilemaan vankeudessa, hallituksen kasvatus suunnitelmat lisäävät ongelmia!!😿🙀

      • Anonyymi

        Höpöhöpö

      • Anonyymi

        Jollei huuto.kälkätys taikka nimittely lopu ei nuhtelutkaan auta on syytä käyttää arestia taikka ulkonaliikkumiskieltoa jotka ovat kautta ikäluokkien olleet hyviä vallanpito toimia.On syytä myös valvoa sekä opettaa niin kotona kuin muuallakin lapsille pikkuaskareita sekä omia velvotteita oikein kädestä pitäen.Nukkumaankin menoa on syytä opetella,ehkä siksi valanpidonkin toimet ovat mitä ovat,sillä eihän torkkuva mitään muista taikka opi.

        Adhd lapsia on jo 3 vuotiaissa. Ei auta arestit, kun kierroksia liikaa. Suuret ryhmät pahentaa asiaa.

      • Anonyymi

        Lapset oireilee jos kotona on paha olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset oireilee jos kotona on paha olla.

        Stressaava ympäristö tekee ADHD. Ei sellaista sairautta ollut 1950-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stressaava ympäristö tekee ADHD. Ei sellaista sairautta ollut 1950-luvulla.

        Aika mielenkiintoinen teoria sulla.
        Ei ADHD /ADD ole mikään sairaus. Tällaisella henkilöllä on poikkeava aivojen rakenne.
        Valitettavasti 50-luvulla ei vielä tiedetty että tällaistakin voi olla . Sanottiin vaan että ihminen on tyhmä ja laiska tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika mielenkiintoinen teoria sulla.
        Ei ADHD /ADD ole mikään sairaus. Tällaisella henkilöllä on poikkeava aivojen rakenne.
        Valitettavasti 50-luvulla ei vielä tiedetty että tällaistakin voi olla . Sanottiin vaan että ihminen on tyhmä ja laiska tms.

        Onko Michael Monroe sinusta tyhmä ja laiska ? Hän kuuluu niihin 1970-luvun "ihmelapsiin", joista puhuttiin vain onpa ylivilkas tai villi persoona teillä. Tällä hetkellä ainakin hän on täys Duracell-pupu ja super lihaksikaskin vielä ikäisekseen.

    • Anonyymi

      Suomalaisnuoret viisaina hankkivat kissoja ja koiria lasten sijaan.

      Ei kukaan tervepäinen tee lapsia nykymaailmaan ikiköyhyyteen, matuhelvettiin, ryöstettäviksi, raiskattaviksi ja kaiken maksajana riistoverolle.
      ---------------------------------------

      Tulee näin raskaan työn tekijänä oksennusrefleksi tampereella.
      On rikos/joutomatua täynnä, romania, narkomaania, parhaaseen työaikaan.
      Miksi piti suomikin pilata..?

      poliisi ei tee mitään, köröttelee saman kierroksen tarkistamatta romaneja ja matuja koskaan. pelkäävät ressukat.

      Koko suomi on kuin itäkeskusta lähivuosikymmenien kuluttua

      Ruotsalaisetkin ovat vähemmistönä omassa maassaan 2050 luvulla.
      Suomalaiset 2090 luvulla.

      Meikäläinen kuori kermat päältä 60-90 luvuilla kun vielä maailma oli terve ja ei mädätetty.Sain elää normaalia hyvää aikaa!!

      Onneksi olkoon tulevat sukupolvet ja nykynuoret..lähiaikojen massiiviseen matuhelvettiin ja femakkojen aivovopesulle.poikalapset kuohitaan korvien välistä homokkaiksi pehmoleluiksi joista ei ole edes työhön saati lisääntymään.

      • Anonyymi

        Voi sinua pieni vihainen persu.

      • Anonyymi

        Tuo on totta, että nykynuorisosta ei ole fyysisesti raskaaseen työhön enää. Ei mielenterveysongelmaiset sovellu poliiseiksi, vartijoiksi jne, mutta minkäs teet, kun ei kohta ole muita jäljellä, kuin MT-potilaita. Siitä pitää huolen alati kurjistuva yhteiskuntamme ja maailman tilanne.

      • Anonyymi

        Voi. Meille tulee vauva ,eikä pelota mikään.jos etukäteen pelkää kaikkea tulevaa ,on paras ripustautua kaulakiikkuun.

      • Anonyymi

        Olipa oikein persupuhe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua pieni vihainen persu.

        Juuri näin. Ettei vaan kohta saa jotain kohtausta kohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta, että nykynuorisosta ei ole fyysisesti raskaaseen työhön enää. Ei mielenterveysongelmaiset sovellu poliiseiksi, vartijoiksi jne, mutta minkäs teet, kun ei kohta ole muita jäljellä, kuin MT-potilaita. Siitä pitää huolen alati kurjistuva yhteiskuntamme ja maailman tilanne.

        Myös vanhemmat. Ei meidän lapsilla ole ollut ongelmia. Raitis koti ,selkeät säännöt.ja isoilla kotiintuloajat. Sekä kunnioittava käytös kaikkia kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi. Meille tulee vauva ,eikä pelota mikään.jos etukäteen pelkää kaikkea tulevaa ,on paras ripustautua kaulakiikkuun.

        Oletpa ihan oikeassa. Onnea !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua pieni vihainen persu.

        Voi voi sinua viherpunikki sosialisti femakko.
        Tuo " pieni vihainen pikku persu " kirjoittaa asiaa.
        Sinä viherpunikki femakko elät ideologisessa kuplassa.
        No, onneksi on tulossa vaalit.
        Tulee sinunkaltaisille lähtö hallituksesta.

    • Anonyymi

      Kun oikein mediassa pelotellaan, niin tuolle päiväkotialalle ei kukaan uskalla enää hakeutua.

      Mihin sitten työnnätte huutavat kersanne työpäivän ajaksi ?

      Tulonsiirrot tarkoittaa sitä, että se sama raha kiertää tuolla työttömillä ja Kelan tuissa eli jos valtio maksaisi sen toisen vanhemman kotiin jäämisen niin melko helposti saataisiin tuo päiväkoti ongelma ratkaistua ihan vain sillä, ettei tarvis molempien vanhempien väkisin käydä töissä.

      https://yle.fi/a/74-20014218

    • Anonyymi

      Päiväkodit pitäisi kieltää lailla. Lapsen hoitopaikka on oma koti. Äitien pitäisi olla kotona lapsia kaitsemassa vähintään lapsen kouluikään saakka.

      • Anonyymi

        Näin se olikin 1900-luvun alussa. Yhtäkkiä halusi naiset alkaa luoda työuraa ja loppuhan me tiedetäänkin jo miten kävi, kun naiset päästettiin kävelemään miesten yli. Ei ole mitään arvostusta enää puolisoa tai kumppania kohtaan. Petetään, jätetään tai vaihdetaan kuin sukkaa, koska naiset tietää, että ne löytää milloin vain uuden, sillä pesä on yhä valuuttaa.

        Miten käy miesten.. Yksin jäävät ja yleensä päihteet vie lopulta..

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä! Pienen lapsen pitää saada olla äitinsä huomassa!

      • Anonyymi

        Eikä pitäisi. Kuka sitten tekisi pienipalkkaiset paskaduunit ,miehetkö ? Hahhahhaa. Ja mistä rahat ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se olikin 1900-luvun alussa. Yhtäkkiä halusi naiset alkaa luoda työuraa ja loppuhan me tiedetäänkin jo miten kävi, kun naiset päästettiin kävelemään miesten yli. Ei ole mitään arvostusta enää puolisoa tai kumppania kohtaan. Petetään, jätetään tai vaihdetaan kuin sukkaa, koska naiset tietää, että ne löytää milloin vain uuden, sillä pesä on yhä valuuttaa.

        Miten käy miesten.. Yksin jäävät ja yleensä päihteet vie lopulta..

        Älä yleistä. Mutta ei yksinjäänyttä miestäkään kukaan pakota juomaan.

      • Anonyymi

        Ei kai tässä nyt kehityksessä taaksepäin mennä , tänään on molempien vanhempien käytävä töissä että raha riittää.
        Yhteiskunta on muuttunut , ja ensimmäisiä päiväkoteja tuli jo 50 luvun alkupuolella , mihin muuten yksinhuoltaja laittaisivat lapsensa jos ei päiväkotiin, kun jonkun on leipäkin tienattava.
        Joten kaikki eivät vaan voi olla kitään kotirouvia, eikä monikaan näe siinä mitään itua palvella sitä luomakunnan keåruunua ja kinuta rahaa mieheltä selityksen mitä aikovat sillä ostaa.
        Naisetkin tienaavat itse eläkkeensä tänään,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se olikin 1900-luvun alussa. Yhtäkkiä halusi naiset alkaa luoda työuraa ja loppuhan me tiedetäänkin jo miten kävi, kun naiset päästettiin kävelemään miesten yli. Ei ole mitään arvostusta enää puolisoa tai kumppania kohtaan. Petetään, jätetään tai vaihdetaan kuin sukkaa, koska naiset tietää, että ne löytää milloin vain uuden, sillä pesä on yhä valuuttaa.

        Miten käy miesten.. Yksin jäävät ja yleensä päihteet vie lopulta..

        Miten niin arvostusta, kaikki entisajan kotirouvan sitten ? Saivatko he arvostusta kotityöstöön, eivät saaneet, kun se pidettiin ihan selviönä että nainen oli kotona lasten kanssa .
        Kyllä se hyvä on että molemmat vanhemmat tekevät töitä kosin ulkopuolella , ei kai kukaan halua maksaa eläkettä verorahoistamme jollekkin joka on kotona ollut samalla kun toinen nainen tekee työtä ja makselee veroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä! Pienen lapsen pitää saada olla äitinsä huomassa!

        Entäs yksinhuoltajat sitten kun mies on lähtenyt lipettiin, kuka heitä elättää jos jäävät kotiin, joten meitä on moneksi.
        Minä en ainakaan halua maksaa jonkun ihmisen eläkkeen saantiin joka on ollut kotona samalla kun toiset on töissä
        Yhteiskunta on muuttunut

      • Anonyymi

        Jos kaikki naiset olisi kotona lasten kanssa automaattisesti, niin yhden lapsen äiti olisi kotona 7 vuotta, mutta 5 lapsen äiti olisi kotona keskimäärin 22 vuotta, jos vaikka 3 vuoden välein tulisi lapsi eli 3 x 5 + 7 = 22 vuotta, koska ensimmäinen lapsi on silloin 15 vuotias ja uusimman lapsen kanssa oltaisiin vielä 7 vuotiaaksi.

        Oletetaan, että nainen aloittaisi tämän lapsen teon siinä 18-20 vuotiaana ja lopettaisi siellä 40-42 vuotiaana, koska luontokin sen niin määrää.

        Mitä tapahtuisi sen jälkeen eli maksettaisiinko hänelle loppuelämän ajaksi noin 40-80 vuotiaaksi minimieläkettä, koska valitsi kotiäitiyden ammatikseen ja urakseen vai yrittäisikö hän kouluttamattomana, ilman työkokemusta, ikärasismin läpi ja täysin loppuun palaneena vielä aloittaa työelämän ?!

      • Anonyymi

        Meinaatko, et mm lapset paremmin sopeutuis noin???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin arvostusta, kaikki entisajan kotirouvan sitten ? Saivatko he arvostusta kotityöstöön, eivät saaneet, kun se pidettiin ihan selviönä että nainen oli kotona lasten kanssa .
        Kyllä se hyvä on että molemmat vanhemmat tekevät töitä kosin ulkopuolella , ei kai kukaan halua maksaa eläkettä verorahoistamme jollekkin joka on kotona ollut samalla kun toinen nainen tekee työtä ja makselee veroja.

        Niimpä. Sanottiin ole tyytyväinen, kun saat vain "olla" Kotona. Eipä 4-6 pikkulapsen kanssa kotona vaan "oltu".
        Arki oli kiireistä, ja omaa aikaa oli vasta 22 jälkeen, jolloin olikin jo kuolemanväsynyt, ja kaatui sänkyynsä. Vain noustakseen yöllä syöttämään nuorinta , ja herätäkseen aamutuimaan tekemään aamupalaa muille.

        Raskasta,kiireistä mutta niin ihanaa aikaa, näin jälkikäteen mietittynä. Siitäkin selvittiin.

      • Anonyymi

        Ei pitäisi.yhden tuloilla harva tulee toimeen kun ei kahdenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se olikin 1900-luvun alussa. Yhtäkkiä halusi naiset alkaa luoda työuraa ja loppuhan me tiedetäänkin jo miten kävi, kun naiset päästettiin kävelemään miesten yli. Ei ole mitään arvostusta enää puolisoa tai kumppania kohtaan. Petetään, jätetään tai vaihdetaan kuin sukkaa, koska naiset tietää, että ne löytää milloin vain uuden, sillä pesä on yhä valuuttaa.

        Miten käy miesten.. Yksin jäävät ja yleensä päihteet vie lopulta..

        No älä yleistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai tässä nyt kehityksessä taaksepäin mennä , tänään on molempien vanhempien käytävä töissä että raha riittää.
        Yhteiskunta on muuttunut , ja ensimmäisiä päiväkoteja tuli jo 50 luvun alkupuolella , mihin muuten yksinhuoltaja laittaisivat lapsensa jos ei päiväkotiin, kun jonkun on leipäkin tienattava.
        Joten kaikki eivät vaan voi olla kitään kotirouvia, eikä monikaan näe siinä mitään itua palvella sitä luomakunnan keåruunua ja kinuta rahaa mieheltä selityksen mitä aikovat sillä ostaa.
        Naisetkin tienaavat itse eläkkeensä tänään,

        Juuri näin. Ja näin pitää olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin arvostusta, kaikki entisajan kotirouvan sitten ? Saivatko he arvostusta kotityöstöön, eivät saaneet, kun se pidettiin ihan selviönä että nainen oli kotona lasten kanssa .
        Kyllä se hyvä on että molemmat vanhemmat tekevät töitä kosin ulkopuolella , ei kai kukaan halua maksaa eläkettä verorahoistamme jollekkin joka on kotona ollut samalla kun toinen nainen tekee työtä ja makselee veroja.

        Oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaikki naiset olisi kotona lasten kanssa automaattisesti, niin yhden lapsen äiti olisi kotona 7 vuotta, mutta 5 lapsen äiti olisi kotona keskimäärin 22 vuotta, jos vaikka 3 vuoden välein tulisi lapsi eli 3 x 5 7 = 22 vuotta, koska ensimmäinen lapsi on silloin 15 vuotias ja uusimman lapsen kanssa oltaisiin vielä 7 vuotiaaksi.

        Oletetaan, että nainen aloittaisi tämän lapsen teon siinä 18-20 vuotiaana ja lopettaisi siellä 40-42 vuotiaana, koska luontokin sen niin määrää.

        Mitä tapahtuisi sen jälkeen eli maksettaisiinko hänelle loppuelämän ajaksi noin 40-80 vuotiaaksi minimieläkettä, koska valitsi kotiäitiyden ammatikseen ja urakseen vai yrittäisikö hän kouluttamattomana, ilman työkokemusta, ikärasismin läpi ja täysin loppuun palaneena vielä aloittaa työelämän ?!

        Näin siinä kävisi.

        Eiköhän hän ole työnsä tehnyt ja säästänyt yhteiskunnalle kymmeniätuhansia jos ei satojatuhansia euroja.Ihan säästyneinä PK.kuluina.Lisäksi hänen lapsistaan tulee Suomeen uutta työvoimaa,joka on saanut rauhallisen lapsuuden ja joilla on terve pää.Eläkkeelle vaan ja valtiolta rahaa hänelle.

    • Anonyymi

      Monikulttuurinen ihanuus voittaa alaa

      • Anonyymi

        Suomi halusi ottaa kehitysmaiden ulkomaalaiset tänne ilmaiseen elämään. Sitä sai mitä tilasi. Oma kansa köyhtyy lujaa vauhtia nyt. Näkyyhän se lapsissa heti ensimmäisenä. Eivät ne osaa näytellä.

      • Anonyymi

        Ei kuulunut nyt tämäkään päiväkotijuttuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi halusi ottaa kehitysmaiden ulkomaalaiset tänne ilmaiseen elämään. Sitä sai mitä tilasi. Oma kansa köyhtyy lujaa vauhtia nyt. Näkyyhän se lapsissa heti ensimmäisenä. Eivät ne osaa näytellä.

        Höpöhöpö

      • Anonyymi

        Nyt ei ollut kyse monikulttuurista. Mene persuaiheisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi halusi ottaa kehitysmaiden ulkomaalaiset tänne ilmaiseen elämään. Sitä sai mitä tilasi. Oma kansa köyhtyy lujaa vauhtia nyt. Näkyyhän se lapsissa heti ensimmäisenä. Eivät ne osaa näytellä.

        Älä höpötä.

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Vihervasemmisto on syytänyt rahat kehitysmaaihmisten hyysäämiseen. Ei sieltä tule verotuloja, pelkkää miinusta.

    • Anonyymi

      Jos kuitenkin vanhemmat hoitaisivat ne omat velvollisuutensa ja kasvatusvelvollisuutensa kohdilleen, niin päiväkotien ongelmat loppuisivat siihen.

      • Anonyymi

        Näinhän se on.

      • Anonyymi

        Näin on. Kodissa jossa on hyvä olo ei tule häirikkölapsia päikkäreihin.

      • Anonyymi

        Ei mamut ymmärrä sivistyksen päälle. Kakaroitakin matkitään mennen tullen ja palatessa.

    • Anonyymi

      Kohta varustus suojaliivit jokainen hoitaja päiväkodissa

      • Anonyymi

        Taas vähän liioittelua.

      • Anonyymi

        Uutisessahan lukee: "Päiväkoteihin on hankittu viiltosuojatulla kankaalla päällystettyjä turvahihoja. Turvahihan pehmustus heikentää puremisen tehoa ja suojaa raapimiselta sekä lyömiseltä. "

        Yhdessä kuvanssahan mieshän esittelee päiväkoteihin suunniteltuja turvaliivejä.

        Näitä pitäisi pikemminkin olla vanhusten hoitolaitoksissa. Dementikoilla on hirveät voimat antaa nyrkkiä, purra ja sylkeä. Lisäksi voisi olla suukapula huorittelujen hillitsimiseksi.

        Jeesusteippi kaikille huorittelijoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisessahan lukee: "Päiväkoteihin on hankittu viiltosuojatulla kankaalla päällystettyjä turvahihoja. Turvahihan pehmustus heikentää puremisen tehoa ja suojaa raapimiselta sekä lyömiseltä. "

        Yhdessä kuvanssahan mieshän esittelee päiväkoteihin suunniteltuja turvaliivejä.

        Piia Penttala avuksi niin ei tarvita mitään suojaliivejä.

    • Anonyymi

      Äidit kotiin, niin ei mitään ongelmia ole.

      • Anonyymi

        Älä viitsi !

      • Anonyymi

        Muslimi naiset enimmiltään ovatkin kotosolla!Mihin muslimi lapsen voi sijoittaa,kun todetaan uskonnon aiheuttavan ongelmia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimi naiset enimmiltään ovatkin kotosolla!Mihin muslimi lapsen voi sijoittaa,kun todetaan uskonnon aiheuttavan ongelmia?

        Ne vois sijoittaa koko porukan pois suomesta.

    • Anonyymi

      Vanhemmat eivät osaa kasvattaa alaikäisiä lapsiaan tavoille , supernannya tarvitaan tekemään rajat esimerkiksi ettei ruokapöydässä pelleillä ja ettei kokoajan käytetä kännykkää. Kouluissa ala.-asteella käy poliisi hakemassa lapsia pois häiriköimästä ja kiusaamasta. Opettajat ja koulukuraattorit ihan työllistettyjä lasten ongelmien vuoksi. POISSAOLOJA paljon. Oppimistulokset laskee.
      MIELENTERVEYSONGELMIA tolkuttomasti ja moniakaan ei pystytä auttaamaan.
      HUUMEEN käyttö lisääntyy. ITSETUHOISIA itsensäviiltäjiä ja itsemurhia yrittäviä paljon. Vanhempien omat päihdeongelmat ovat lapsien kannalta surkeaa.
      Ruokaillaan epäterveellisiä ruokia pikaruokapaikoissa kun ei viitsitä tehdä ruokaa, juodaan energiajuomia ja limuja, jotka vievät hampaat . Lapsien KIELENKÄYTTÖ , v alkuisia sanoja käytytään ronskisti. SITTEN KUN MURROSIKÄISI'.aseita matkassa kun kuljetaan kaduilla. KOLAREITA nuorilla autoilijoilla suhteessa muihin kulkijoihin runsaasti, kuolonkolareita ja vammautumisia liikaa. VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS muita kulkijoita tai kyydissä olevia kohtaan yleistä. VANKILOITA RAKENNETAAN LISÄÄ kun on lisääntyy rötökset .

    • Anonyymi

      Tuo aloituksen ehdotus johtaisi valtavaan sosiaaliturvan perässä tapahtuvaan maahanmuuton kasvuun!

      Lapsilisät pitäisi lopettaa heti kokonaan kaikilta. Suomen, ruotsin tai saamen kieliä osaamattomat lapset pitää määrätä lastentarhaan suomen kieltä oppimaan. Kotimaisia kieliä puhuvat saa halutessaan pitää kotihoidossa.

    • Anonyymi

      Koko Suomen sosiaaliturva pitäisi muuttaa niin, että vain Suomessa syntyneet ja kasvaneet saavat sosiaaliturvaa, sillä ne ulkomaalaiset jotka tänne tulee kuuluisi heidän olla itse toimeentulevia eli töihintulijoita eli vain rikkaita/tili täynnä ja koulutettuja jne, jotta heille ei makseta sosiaaliturvaa ennenkuin ovat asuneet Suomessa 10-15 vuotta.

      Kotiäiti/kotirouva ilman lapsia pitäisi olla jonkunlainen ammatti ja elämänvalinta. Siitä kuuluisi kertyä jonkunlainen eläke, jotta nämä naiset pärjää myös vanhoina eli kyllä sillä samalla 1000 eurolla tai inflaation jälkeen 1500 eurolla kuukaudessa pärjää käytännössä kuka tahansa vauvasta vaariin eli syntymästä kuolemaan.

      • Anonyymi

        Ja tarkennan äkkiä mitä tarkoitin kotirouva ilman lapsia, ennenkuin joku räjähtää, miksi maksaa eläke jollekkin, joka ei tee mitään, niin ajattelin esimerkiksi näitä nykyajan some-naisia esimerkiksi youtubettajia, pelaajia, OnlyFans yms.. Hekin jäävät kotiin, ovat olevinaan yrittäjiä ehkä joskus ja saavatko sitten eläkettä vaiko ei...

    • Anonyymi

      vanhemmat herätys..2023 et voi luottavaisinmielin jättää pientä tarhaan..siitä on kohta 50 v tarhatäti hoiti lastasi..ei enää vuosikymmeniin ..nää ihmiset on siellä pienellä
      palkalla kun muuta ei ole.. EI OLE ENÄÄ LASTENVAHTIA PÄIVÄKODIN HOITAJAA..
      NEUVONI ON.....HOIDA LASTASI KOTONA...KUNNES HÄN JOUTUU SEURAAVAAN
      HELVETTIIN...KOULUUUUUUUUUUUNN

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, hoitajia ei ole. Lapset alkaa karata tai jäädä auton alle. Enää ajan kysymys.

      • Anonyymi

        Sukulaiseni tekevät hyvin työnsä varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon puolella.

    • Anonyymi

      Kolmas maailman sota olisi paras ratkaisu.
      Pöytä täysin puhtaaksi. Väkiluku putoaisi radikaalisti. Jäljelle jäisi n. 1 miljoona ihmistä. He olisi ihmiskunnan älykkäimpiä.
      Minä en tuohon porukkaan kuulu.
      Koska kuulun tuon porukan hallitukseen.

    • Anonyymi

      Ei taida suomessa enää syntyvyys nousta kun homoilu vaan lisääntyy...

      • Anonyymi

        Ei lisäänny.

    • Anonyymi

      Ei lapset kiinnosta prideministereitä, vain translaki kiinnostaa ja omat suojatyöpaikat, sitä saa mitä äänestää, jätettä.

      • Anonyymi

        Luuletko etteivät transihmiset osallistu yhteiseen keskusteluun? Kirjoitin tähänkin ketjuun.

    • Anonyymi

      Olet hakoteillä.

      Jos äidit, pitäis lapsiaan kotona 5 vuotiaaksi. Osa ei osais sanaakaan Suomea 5 vuotiaina. Siitäpä vaikea ,ja mahdotonta,kiriä eskarissa kavereita kiinni.

      Suomalaiset osaa kouluunmennessään lukea, kirjoittaa.
      Ulkomaalaisilla passauskulttuuri. Olisivat enrmmän pulassa, jos kotonaoloaika pitkittyy.

      • Anonyymi

        Meidän päikkärit lapset oppii suomen. Ei mitään hätää koulussa. Olen hoitanut monen maalaisia lapsia. Että päikkärit vaan ,niin on samalla tasolla suomalaisten kanssa.

      • Anonyymi

        Ulkomaalaiset ei kuulu Suomeen lainkaan. Kuinka idiootteja Suomi on täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkomaalaiset ei kuulu Suomeen lainkaan. Kuinka idiootteja Suomi on täynnä.

        Halusit vissiin tehdä itsestäsi esimerkin

    • Anonyymi

      Miten juoppo retki perheen elättää tai työtön. Naiset töihin vaan. Jää muuten monet työt tekemättä.

      • Anonyymi

        Ne on jotain hihhuleita jotka halua naiset töihin. Eivät ajattele peräsuoltaan pidemmälle.tätini hoiti sairaat vanhemmat ,neljä nuorta sisarusta kotona. Nyt kituuttaa takuueläkkeellä.

        Tämä. Parempi eläke ihmisille! On huutava vääryys antaa esimerkiksi kotiäitien joutua köyhyyteen vanhemmiten. On kyllä vääryys sekin että jos olet omakotitalon hankkinut työlläsi ja kohtaat köyhyyden, niin voi olla että joudut luopumaan siitä.

        Näin se on. Moni hoitanut lapset, vanhempansa, perheen karjan ja ukko ehkä sotinut, jotta me voimme täällä Suomen kielellä kirjoitella eikä venäjäksi tai ruotsiksi. Sitten köyhyydessä kituuttavat ja paskavaipoissa pitävät 8 tuntia näitä entisajan kotiäitejä. Talot viedään ja kuolevat nälkään. Ei mitään arvostusta Suomen Naisille.

        Ei tosiaan saisi unohtua kuka aitan on rakentanut tai siemenen kylvänyt.

    • Anonyymi

      vanhemmat esimerkkejä, mites lapsesta voi juurikaan "parempi" tulla?
      ehkä huomiota kannattas kiinnittää perhearvoihin ja miten media muokkaa ihmista sekä yleensäkin ajan suuntaus. jos vanhemmilla menee huonosti lapset jä sivuun. isän malli äidin malli.
      kiusaamisesta tehtävä selvemmin väkivalta, ilman että silta vaaditaan jatkuvuutta, pelko riittää

    • Anonyymi

      Koska räsismi.

      • Anonyymi

        Siis SDPnistit veti mieluummin kännit festareilla kun tätä olisi kitkenyt .

    • Anonyymi

      Poliitikan petos on hyvin yksinkertaisesti ilmeinen, miten kansaa on mahdollista kohdella kuin lemmikkieläimiä, sillä verukkeella, että muistaa ennen virkaansa olleensa itse ihminen, se on semmone kurayksikkö

      T.käys haasteleen

      Haasteisiin, kissaisiin, moro

    • Anonyymi
      • En kannata kotiäiteyttä.
        Lapsi oppii liikaa aikuismaiseksi eikä koskaan pärjää hyvin ikäistensä kanssa.
        Tulee vähän outo ja saatetaan kiusata.

        Lapsen on kasvettava ikäistensä kanssa ja oppia varhain ryhmätoimintaan.

    • Anonyymi

      Tämähän oli hupaisa aloitus. Mies-nainen vastuunjako nimittäin. Työttömänä hihittelin.

      Parempi palkka työstä on ainoa oikea ratkaisu. Niin ja naurettava naisen euro raketilla avaruuteen. Kumpi on tuottavampaa, maksaa tukien muodossa elämiskulut vai nostaa palkkoja? Kai tästä joku on tehnyt hypoteettisen arvion.

      Isommasta kotiin maksettavasta tuesta tulisi vain kierre. Se 1000e/kk alkaisi lopulta tuntumaan pieneltä. Poikkeuksena tietyt ryhmät, ketään arvottamatta.

      Kumpi tulisi edullisemmaksi, ohjata raha kotiäideille vai pienempiin päiväkoti ryhmiin? Ja mikä olisi sen vaikutus mielenterveyteen, perheiden hyvinvointiin, lasten sosiaalisiin taitoihin jne.

      Hyvinvoiva kansalainen on tuottava kansalainen. Kilpakykyisillä hinnoilla firmakin tekee taattua tulosta, joskin voittoa kertyy hitaasti.

    • Anonyymi

      Kannatan ehdottomasti lapsilisän, kodinhoitotuen ja kuntalisän maksua kaikille Suomalaisille työttömille äideille, summa jolla pärjää on valitettavasti jo niin korkea eli karannut käsistä, ettei valtio suostu sitä maksamaan. Se on noin 1500 e/kk. Ja sen saisi helposti otettua kaikilta Suomen ulkomaalaisilta loiseläjiltä. Heitä ei tarvitse elättää enää päivääkään. Palatkoon kotiinsa tai tulkoot toimeen omillaan.

    • Anonyymi

      suomella ei ole minkäänlaista järjellistä johtoa !

      eikä ole tulossakaan koska ei saa tulla, ei saa laittaa mitään ojennukseen pitää sietää ja sallia kaikkea roskaa ja järjetöntä!

      kaikki normaali ja terve on poljettu maahan.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti ei ole suomalaisten lapsia. Muutenhan se olisi mainittu tuossa jutussa.

    • Anonyymi

      Väkivalta tulee aina sieltä koti oloista. Se on joko fyysistä perheen kesken eli vakiintunut tapa suuttua toiselle tai TV:stä/internetistä älylaitteiden kautta opittua.

      Lapsen paha olo näkyy aina päiväkodeissa, samoin perheen välit ja mitä kotona tapahtuu näkyy päiväkodeissa, mutta onko missään resursseja tai jaksamista puuttua siihen, koska väkivaltainen käytös on jo niin yleistä eli liian monella lapsella sitä esiintyy. Ei lastensuojelu voi huostaanottaa joka toista perheenlasta pois. Ei ole edes paikkoja mihin lapset työntää.

      Totuus on se, että vanhemmat tarvitsisi koulutusta, neuvontaa tai vastaavaa ennen lasten hankintaa. Kyllä jokainen ihminen tarvitsisi sellaisen pakollisen yleissivistävän koulutuksen, jossa saisi kaikki ensiaputaidot, työelämän kortit, itsepuolustustaidot ja lasten kasvatuksen, rahan käyttämisen yms.

      Äidit eivät enää tee tätä kaikkein tärkeintä työtä, siksi jokainen aikuinen kasvaa elämänkoulusta hyvin traumaattisina yksilöinä koko elämän kestävään alamäkeen.

      • Anonyymi

        Väivalta tulee päiväkodeista ja kouolusta! Siellä on agressiivisia hoitajaia ja opettajia jotka lietsoo lapsiin samanlaista väkivaltaa, ja saavat sieltä ne opit.

        itse olin kotiäiti kaikki lasten kotivuodet, ja sen parempia lapsia ei ole kellään kuin meillä. Muut riehuu ja meillä käyttäydytään hienosti. Nyt aikuset lapset ovat esimerkkinä muille ja omilleen. Hienosti kasvoivat kotona. Väkivalta tulee päiväkodin ja koulujen aikjuisista.

        Senhän osoittaa jo jo uutisointi, miten päiväkodeissa on vaarallista, lapsia hakataan, ne karkaavat, niitä sattuu ne tappelevat kukaanei vahdi eikä opeta ja neuvo,,,, sieltä ne opit tulevat. Itse en veisi ikinlapsia päiväkotiin. Koulussa vaihdin usein ulkopuolella välitunneilla ja koulumatkoilla... aikuiset ovat vastuussa ei lapset. Opet vaan syyttelee lapsia ja vanehmpia kun eivät kehtaa myöntää että ovat vaaraksi lapsille ja tekevät heistä agressiivisia.
        Ite sanoin aina että älä usko mitä se opettaja sanoo, kysy aina meiltä.

        Hoitajilla ja opettajilla ei ole valtaa estää lapsia tappelemasta ja karkaamasta. Nykyään lapsia ei saa edes ottaa kädestä kiinni, puhumattakaan että niitä rankaisisi jotenkin. Kaikki kurinpitovaltuudet on viety.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väivalta tulee päiväkodeista ja kouolusta! Siellä on agressiivisia hoitajaia ja opettajia jotka lietsoo lapsiin samanlaista väkivaltaa, ja saavat sieltä ne opit.

        itse olin kotiäiti kaikki lasten kotivuodet, ja sen parempia lapsia ei ole kellään kuin meillä. Muut riehuu ja meillä käyttäydytään hienosti. Nyt aikuset lapset ovat esimerkkinä muille ja omilleen. Hienosti kasvoivat kotona. Väkivalta tulee päiväkodin ja koulujen aikjuisista.

        Senhän osoittaa jo jo uutisointi, miten päiväkodeissa on vaarallista, lapsia hakataan, ne karkaavat, niitä sattuu ne tappelevat kukaanei vahdi eikä opeta ja neuvo,,,, sieltä ne opit tulevat. Itse en veisi ikinlapsia päiväkotiin. Koulussa vaihdin usein ulkopuolella välitunneilla ja koulumatkoilla... aikuiset ovat vastuussa ei lapset. Opet vaan syyttelee lapsia ja vanehmpia kun eivät kehtaa myöntää että ovat vaaraksi lapsille ja tekevät heistä agressiivisia.
        Ite sanoin aina että älä usko mitä se opettaja sanoo, kysy aina meiltä.

        Ainakin tuosta olen samaa mieltä, että kaikki nykyään valehtelee ja ihminen oppii kusettamaan pienestä pitäen selviytyäkseen vaikeista tilanteista. Mekin opetamme lapsille, että älkää uskoko kaikkea, mitä opettajat tai koulukaverit kertoilee. Kysykää omilta vanhemmilta mielipidettä myös. Lapset ovat liian sinisilmäisiä.

    • Anonyymi

      Harvemmin naisvaltaisilla aloilla saa 3000-7000€/kk.
      Nykyajan nainen on niin kova pärjääjä ettei edes arvitse miestä mihinkään. Tällaista olen kuullut.
      Olen erimieltä.
      Sanoisin että kasvatuksesta kiinni jos tarhaikäinen on jo väkivaltainen. Tai mielenterveysongelmista johtuu ja silloin lapsen paikka on jossain muualla kuin normaalipäiväkodissa .
      Ei supernannykään katso huonoa käytöstä. Pitääkö joka tarhaan saada oma supernanny että lapset saadaan käyttäytymään kunnolla?

    • Anonyymi

      Juuri niin.

      Lapsiahan sitten syytetään että miksi lapset ovat kouluiässä niin väkivaltaisia?? Päiväkodeista he saavat ne ohjeet ja mallin.

      Syy on päiväkotien ei lasten. Koulussa vaan syy on vanhemmissa ja lapsissa.

      Onneksi itse olen ollut kotiäiti kaikille lapsilleni, ja kukaan heistä ei ole huonoilla teillä ollut koskaan, ovat jo itse vanhempia, ja vau mitä lapsia mulla on, valtavan ihania.
      Päiväkoti on paha paikka, siellä annetaan huonoon käytökseen mallia ja sieltä ne lähtee vialliset lapset kouluun ja omaan elämään... siksi rikollisuus on kovaa tänä päivänä.
      Mutta syytetään lapsia vaikka päiväkodista ne mallit saa, se on piväkotien vika.

    • Anonyymi

      Elämä on menneyt pikkuhiljaa siihen malliin että molempien on oltava työelämässä koska tavoitellaan parasta elintasoa. eli on oltava hieno,kaunis koti,unelma sisustus, heinot autot, hyvä ravinto, fiksut harrastukset,jne myös matkaliu kuuluu tähän. Velkaa otetaan maksimi määrä jonka maksamiseen menee 30 vuotta. Lasten kanssa ei jakseta olla vapaa-ajalla kun työ kuormittaa joka päivä. Lapsille ostetaan kaikki mitä he haluaa. Ihmiset eivät kestä minkäänlaista epäonnistumista ...parannus asiaan kuin asiaan on saatava sillä hetkellä.
      Suomi siirrettiin Helsingin ympärille ,väki muutti työn perässä sinne ..onko tehty virheitä.. mielestäni on..
      Ihmisten ongelemien ratkaisukyky on viety helpotuksilla eikä kukaan kestä odottamista.. muistan 70 luvun onnellisena aikana. kun vanhemmat olivat kotona ,lapsilla oli kuri, lapset joutuivat tekemään töitä isän ja åidin kanssa,lintsata ei saanut... maalla oli mukavaa kun vanhemmat arvostivat erilaisia arvoja kuin tänä päivänä.

    • Anonyymi

      Tämä mikään ihme ole. Televizio näyttää sairaalloisesti flopanneen Robinin videota.

      • Anonyymi

        Ei liity päiväkoti-aiheeseen, mutta Robin tuhosi itse oman uransa. Hän päästi kusen nousemaan päähän ja lähti valloittamaan maailma englanniksi. Se oli hänen pahin virheensä ja käytännössä koko uransa loppu. Ei tiennyt, kuinka raaka maailma on vastassa. Ei suomalainen valitettavasti pärjää siellä isossa maailmassa, koska meitä kusetetaan elokuvien kautta luulemaan kaikkea niin hienoksi ja helpoksi. Kaikki Saara Aallot, Sara Forsbergit ja muut palaa maitojunalla kotiin.

    • Anonyymi

      Koska Suomessa ei laiteta mitään kuntoon. Maa on ajettu surkealla politiikalla niin surkeaan kuntoon, että sitä joudutaan tekohengittämään velkarahalla. Korjausliikkeisiin ei riitä resurssit rahallisesti, eikä henkilötasolla, mutta puppupolismiin ja sensuuriin panostetaan oikein huolella, jotta ihmiset saadaan pidettyä punavihreässä utopiassa., ja nyt myös "rauhan utopiassa" natohysterialla. Nämä ovat niin voimakkaita psyykkisiä vaikuttimia, että vaikka Perussuomalaiset latoo faktoja toisensa jälkeen tiskiin, suoraan kansalle silmien eteen, ne faktat ei vain mene jakeluun. On kuitenkin ollut viitteitä jo siitä, että punavihreä liete ja Sannan pöllyttämä jauhoglitteri alkaa valumaan pois ihmisten silmiltä. Ja hyvä niin. Suomi tarvitsee rakentajia, ei tuhoajia.

    • Anonyymi

      Näin se on, maailma muuttuu liian nopeaa, eikä kukaan halunnut avata silmiä ajoissa.

      Ennen lapselle parasta oli muiden pienten kanssa ryhmässä oleskelu, mutta se olikin 1970-luvulla se, kun parijonossa käveltiin nätisti ja kukaan ei ollut vielä pahantahtoisia.

      Nyt koko päiväkoti on moniongelmainen laitos eli hoitajat ovat mt-potilaitq, lasten vanhemmat ovat mt-potilaita ja sitä kautta lapset sairastuvat itsekin.

      Eli hyväntahtoisuus on poissa, on vain stressaantuneita ja masentuneita ja agressiivisia lapsia jäljellä, joten heidän asenteet, läsnä olo ja käytösmallit siirtyy niihin harvoihin normaaleihin lapsiin, mitä saattaa vielä löytyä joukosta, jossa perhe olisi terve eli ongelmaton.

      Päiväkodit ovat tulleet tiensä päähän. Kannattaisi lopettaa se lastenteko kokonaan, jos ei Suomella ole enää muuta tarjottavaa kansalaisilleen, kuin paskaa niskaan joka suunnasta.

    • Anonyymi

      Varhaiskasvattajat ovat haastatteluissa kertoneet, että byrokratiaan menee aikaa. Suunnitellaan toimintaa, joka ei kuitenkaan toteudu, jos joku on poissa. Byrokratia pois.

    • Anonyymi

      Olen aina sanonutkin, että isoin virhe vanhemmuudessa on laittaa lapsi säliytykseen päiväkotiin eli tarhaan. Siellä opitaan aina ne huonot tavat, tappelut, riitelyt, toisen kiusaamiset ja huono käytös, ja niin on käynyt.

      Omani hoidin juuri tuon takia kotona, niin kauan kunnes viimeinenkin lähti kouluun sinne toiseen vaaralliseen paikkaan.

      On kummallista, että kun lapsi on vasten omaa tahtoa laitettu noihin paikkoihin heistä kasvaa julmia ja huono käytöksiä, JA ANAA SYYN SYYTTÄÄ LAPSIA JA VANHEMPIA. Vaikka syy on päiväkodiessa ja kouluissa.

      Omat lapset neljä, ovat esimerkillisiä hyvin toimeentulevia, perheellisiä aikusisia. Koskaan ei ole olleet ongelmissa eikä käyttäytyneet huonosi ja olleet rikoillisilla teillä. Erittäin helppoja lapsia oli, ollessani koti äiti.

      Kun lähtivät kouluun, sanoin jo alussa, että kaikki mitä koulussa tapahtuu, pitää kertoa, kukaan siellä ei ole oikeassa, vaikka niin annetaan ymmärtää, että opettajat on oikeessa, ei ole, he eivät myönnä omaa huonouttaan vaan syyllistää lapsia ja vanhempia omista virheistään.
      Itse onnistuin eriomaisesti, kaikki erittäin hienoja aikuisia mun lapseni. Kotona kasvaneet varhaiset vuodet.
      Kyllä on ero päiväkoti lapsella ja kotilapsella. Suosittelen kasvattamaan lapset kotona, silloin heistä kasvaa hienoja ihmisiä.

    • Anonyymi

      Kiitos, mutta ei kiitos. Teen mieluummin asiantuntijatyötäni ja ensimmäistä julkaistavaa artikkelia, kuin olen kotona 5-10v lasten kanssa. Vuosi on ok, sen enempää ei kestä talous eikä pää. Ja siis kotiäitiys ei olisi vaihtoehto, jäisi lapset tekemättä, kuten monella muullakin. Haluan käydä töissä ja tienata äitiyden ohella.

      • Anonyymi

        Juuri sinun kaltaisten naisten takia olemme pulassa. Et sovellu äidiksi lainkaan. Olisi vain kannattanut jättää ne tekemättä ja leikkiä sitä uraihmettä. Koira on helpompi, aina voi viedä piikille, lasta et voi tai no niin no...

        Et sinä tiedä hänen äitiydestään mitään.

        Sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri sinun kaltaisten naisten takia olemme pulassa. Et sovellu äidiksi lainkaan. Olisi vain kannattanut jättää ne tekemättä ja leikkiä sitä uraihmettä. Koira on helpompi, aina voi viedä piikille, lasta et voi tai no niin no...

        Mm. juuri tällaista ajattelua edustavien miesten takia moni nainen Suomessa jättää lisääntymättä, enkä voi syyttää heitä.

    • Anonyymi

      Eikö voisi pikemmin kysyä että miksi suomessa ei laiteta mitään ongelmia kuntoon, ei edes yritrtä.. niitä vaan halutaan lisää...

    • Anonyymi

      Ei kukaan tee lapsia enää Suomeen. Nuoriso on peloteltu aivan täydellisesti unohtamaan perhe-elämä. Suomessa alkaa kasvaa vain maailman tilanteeseen kyllästyneiden ja kriiseihin väsyneiden ihmisten sukupolvi. Kaaosta joka puolella. Koko ajan tulee lisää kurjuatta ja typeryyttä. Ei Suomea johda enää kukaan tai mikään taho. Ihan tuuliajolla on koko laiva.

    • Anonyymi

      "Nykyajan nuoriso ei pääse edes opiskelemaan tai työelämään, koska isovanhemmat ei enää hoida lapsenlapsiaan ja päiväkodit ovat niin kriisissä, ettei sinne hullukaan uskalla enää lapsiaan viedä..."

      Mitä skeidaa oikeastaan kirjoitat?

      • Anonyymi

        Varmaan teiniäitejä tarkoitetaan jotain ikäväliltä 14 v - 24 v. Helsingissä ainakin on tullut vastaan ihan pikkulapsen näköisiä äitejä. Oli telkkarissa joku teiniäidit ohjelmakin joskus. Saatat asua kotonas vielä eikä sun oma äiti voi hoitaa sun lapsia koska on töissä, mutta sun mummuskaan ei ala siihen tai ei ole elossa enää. Sun on pakko kuitenkin opiskella tai mennä töihin, mutta päiväkotiin ei uskalla viedä. Lopputulos on loppuelämä kotona ja työttömänä. Yleensä tulee päihteet jossain vaiheessa ja lapset huostaanotetaan et silleen.

    • Anonyymi

      Mikä puolue ajaa päiväkotiasioita tai haluaisi edes laittaa ne kuntoon ?

    • Anonyymi

      Tulee mahdollista kansan kiusaajaa

    • Anonyymi

      Selvästi pääministeri ainesta löytyy

    • Anonyymi

      Kyllä, vähän simppeliä näyttää olevan.

    • Anonyymi

      Ap, olen hieman hämmentynyt, siis haluatko naiset kotiin vai töihin? Nythän et kuitenkaan hyväksy ihmisiä, jotka haluavat olla kotiäitejä isolla K:lla, vaikkapa loppuelämänsä, kymmenenkin vuotta on sinusta liikaa (yllättävän lyhyt aika, esim. usean lapsen perheen kohdalla). Niin ja, suomalaiset "miehet", mistä se johtuu, etteivät naiset halua olla teidän ikeenne alla? Johtuisiko siitä, että monet maahanmuuttajamiehet kuitenkin tekevät duuninsa, oli se sitten duunarityö tai korkeampi, ihan kunnialla, kun taas moni suomalainen lölliäinen istua napottaa tietokoneellaan pelailemassa pasianssia ja alkoholisoitumassa puolison tehdessä kaiken, ml. asuntolainan takaisinmaksun ja myös puolison sukulaisille tuskan läpi hymyilyn? Voisiko se ollakin niin päin, että jos lopultakin valta napsahtaisi meille naisille kuin sormien napsautuksesta, niin wall street kuin gangeskin voisivat kertaheitolla paremmin?

    • Anonyymi

      Naiset ovat liian itsekkäitä nykyään. Haluavat väkisin tehdä lapsia koristeeksi, koska naapurillakin on. Sitten huomaavat, ettei jaksakkaan niin pakkohan ne on viedä säilytykseen päiväkotiin, kun palautus tai vaihto-oikeutta ei ollutkaan. Jotkut jättää itkevän lapsensa vieraille ihmisille hoitoon jopa aamu 06 ilta 18 välille. Aivan järkyttävää touhua. Se trauma mikä hylkäämisestä jää on ikuinen. Lapsen paikka on kotona 5-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen on tarpeeksi vanha selviytymään itsenäisesti, eikä saa enää niitä vaikutteita tai huonoja käytösmalleja samoin kuin 1-4 vuotias.

      • Anonyymi

        Mikä se estää lapsen työtöntä isää hoitaa omaa lastaan kotona ettei äidin tarvitsisi viedä lapsiparkaa hoitoon niin pitkäksi aikaa.

    • Anonyymi

      Lapset kuuluu kotiin. Tuo päiväkoti arki on hirveän stressaavaa sekä lapsille että aikuisille. Todella traumatisoivaa jättää pennut sinne 07-17 välille. Käytännössä koko päivän vain odotat itkuisena vanhempaa, joka umpiväsyneenä hakee sinut ja sen jälkeen hylkää kotona uudestaan, kun väsyttää niin paljon töistä. Sen takia lapsista kasvaa nykyään vain mt-potilaita eli psykoja tai murhaajia.

    • Anonyymi

      Hoitakaa te vanhemmat asia kuntoon kun kerran olette niitä pentuja tehneetkin,ei kuulu meille vapaille sinkuille.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe