Tämä Helsingin Sanomista lukemani otsikko todella järkytti minua syvästi ! Kuvassa oli myös surullisen näköinen turkistarhakettu, jolla oli vain yksi silmä, toinen silmä oli muurautunut umpeen varmaan jonkun puutos sairauden takia, eikä sitäkään ollut edes hoidettu ! Aikaisemmin aloin aina itkemään kun näin tällaisia eläinsuojeluun liittyviä juttuja, ne ovat oikeasti todella järkyttäviä. Kaikilla nisäkäs eläimillä on äly ja tunteet, ne ovat tuntevia eläviä olentoja. Eläimet eivät pysty puolustamaan itseään.
Turkistarhakettujen elämä on pelkkää kärsimystä niiden elämän alusta ihan loppuun asti. Joissakin tarhoissa he saavat ehkä riittävästi oikeanlaista juotavaa ja ravintoa ja senkin vain siksi, että turkista tulisi mahdollisimman tuuhea ja kiiltävä. Mutta turkistarhaketut joutuvat olemaan niissä pienissä metallisissa verkkohäkeissä, joissa he joutuvat olemaan vain paikoillaan, eivätkä pysty kääntymään edes kyljelleen, puhumattakaan siitä, että voisivat nousta istumaan tai kävellä edes vähän matkaa. Näiden kaikkien fyysisten puutteiden ja rajoitteiden lisäksi turkistarhaketut eivät saa osakseen lempeää katsetta, hellyyttä, silitystä, lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta, joita he elävinä, älykkäinä ja tuntevina olentoina ansaitsivat saada. Kyllä kettutytöt olivat aikoinaan täysin oikeassa, kun he yrittivät kiinnittää huomiota ja lopettaa julman turkistarhakettu elinkeinon. Joillakin turkistarhoilla on havaittu vakavia puutteita, kun jotkut eläinsuojelijat tai eläinlääkärit ovat käyneet tarkistamassa paikan päällä. Mutta turkistarhaajat eivät ole parantaneet turkistarhakettujen elinoloja, vaan ovat jatkaneet entiseen huonoon malliin ! Joitakin eläinlääkäreitä uhkaillaan heidän työssään, mutta jos heitä on uhkailtu tai he kokevat tilanteen pelottavaksi mennessään tarkastuskäynnille jollekin eläintilalle tai tarhalle, he voivat aina ottaa poliisin mukaan omaksi turvakseen. Kaikista vakavista eläinsuojelu rikoksista tulisi saada aina ehdotonta vankeutta sekä elinikäinen eläinten pito kielto.
TÄLLE TURKISTARHAAJALLE JOKA JÄTTI 1000 TARHAKETTUA HYLJÄTYLLE TILALLE NÄÄNTYMÄÄN JA KUOLEMAAN , KUULUU SAADA EHDOTON VANKEUS TUOMIO ! SILLÄ HÄN AIHEUTTI NÄILLE ELÄIMILLE SUUNNATONTA KÄRSIMYSTÄ TIETOISESTI JÄTTÄESÄÄN ELÄIMET NÄÄNTYMÄÄN HYLJÄTTYINÄ ! ILMAN VETTÄ JA RUOKAA JÄTETYN ELÄIMEN ELIMISTÖ ALKAA KUIVUMAAN JA ELÄIN KUOLEE HYVIN HITAASTI JA KIVULIAASTI ! TÄLLÄINEN TÄYSIN JULMA JA KOVA JA PIITTAAMATON IHMISEN KUULUU SAADA AIVAN EHDOTON VANKEUSRANGAISTUS !
1000 turkistarha kettua jätettiin kuolemaan hyljätylle tilalle !
7
257
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki juontuu tämän eläintenystävin askartelusta tilalla . Heidän syy hylkäys .
- Anonyymi
ÖÖH, EI
- Anonyymi
joo ihan hirveetä koko turkistarhaus homma, miten suomalaiset voivat hyväksyä sellasta???????????
- Anonyymi
Turkistarhaajat ovat pelkkiä vätyksiä, koko porukka kuuluisi keskitysleirille opetettavaksi.
- Anonyymi
Pohjois-Korean uudelleen koulutusleirille..
- Anonyymi
Hieno aloitus sinulta.
Olen itse turkistarhausta vastaan ollut aina. Helsingistä kotoisin. Asun Etelä-Pohjanmaalla.
Vilkaisepa Tori fi. sivustoa:
Siellä joku myy Turkistarha kalustoa. - Anonyymi
Kiinassa turkiseläimet nyljetään elävinä,suomessa sentään lopetetaan ensin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25945654Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4511366Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22210973Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399790Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908618Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2786671Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23335Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle42840Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.222728Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys442360