Siis mikä idea? tässä on ollut että Kiinasta kaksi pandaa 900,000e vuosi vuokralla noin 12 miljoonaa euroa 10 vuotisen sopimuksen kiinan kanssa. Kun pandat tuli Suomeen 2018 Suomen piti vakuuttaa pandat kuljetuksen ajaksi 2 000 000 e rakennetaan panda talo 8 000 000 eurolla Ähtärin kaupunki oli myöntänyt pandatalon rakentamiselle 8,2 miljoonan omavelkaisen takauksen sen rahoitukselle, koroille ja viivästyskoroille. Eli kaupunki lupasi ottaa vastuun veloista. Että mitä!?😱 Lainajärjestelystä kuitenkin valitettiin ja sitä käsiteltiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti. Järjestely todettiin lainvastaiseksi.👍 ja nyt eläinpuistolla on vaikeuksia maksaa panda vuokraa kiinaan niin tähän haettu 5 000 000 euroa rahaa lisää pandoille🤔🤔🤔 huh huh onneksi tähän on tulossa stoppi. Mun mielestä pandat pitäisi viipymättä palauttaa kiinaan. Eikä niitä olisi sieltä pitänyt koskaan tuodakkaan. Rahaa palannut aivan järjetön määrä!
Ähtärin Panda episodi
6
88
Vastaukset
- Anonyymi
Se kahden miljoonan vakuus maksetaan vasta sitten, jos pandoille tapahtuu jotain. Esim jos mummu tekee niistä nuudeleita.
- Anonyymi
https://yle.fi/a/3-9547451
"klo 12:13: Xi kiittää presidentti Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota lämpimästä vastaanotosta. Hän kiittää myös Suomen hallitusta ystävyydestä Kiinan hallituksen kanssa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://yle.fi/a/3-9547451
"klo 12:13: Xi kiittää presidentti Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota lämpimästä vastaanotosta. Hän kiittää myös Suomen hallitusta ystävyydestä Kiinan hallituksen kanssa."Suomen "luotettava" media ei uskalla tässäkään asiassa kertoa totuutta kun itse Niinistökin ollut mukana.
- Anonyymi
Söisköhän se Jussi kinkun asemasta Pandat.....
- Anonyymi
Pandat Kiinaan ja ripeesti jotta tämä järjetön rahan kuluttaminen loppuu. Kalliiksi tuli pandat! Jos pandoja haluaa katsoa menkää youtubee kattoo panda videoita🐼🐼🐼🐼🐼
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3861492- 1051278
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1161210Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1621113- 44987
- 63896
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32816Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0800Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s91794Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni167681