Lievempi tai pistävä kova kipu aina astuttaessa, iltaisin paheneva. Kuvien mukaan jalkaterän jalkaholvia paikallaan pitävät luut (isovarpaan jälkeiset) "falskaavat". astuttaessa. Onko syy nivelissä, nivelsiteissä tai voiko olla jännetupin tulehdus? Onko kokemusta kivusta, hoidoista ja parantumisesta ? Pitääkö leikata tai hoitaa pehmeämmillä menetelmillä.
Vastaukset 7
- Anonyymi
No mulla oli syksyllä jalkapöydän kipua. Alkoi lokakuun alussa yhtäkkiä. Jatkui yli kuukauden. Kävellessä kipeä ja alkuun vähän muutenkin muistaakseni.
Röntgenkuvat otettiin seuraavana päivänä, niin niissä ei vielä näkynyt hiusmurtumat. Jotain verikokeita otettiin, kihtiä, reumaa yms. Tutkittiin.
No se ei sitten selvinnyt mikä siinä oli. Kesti yli kuukauden.- Anonyymi
Minun kesti useita kuukausia, ennen kuin hakeuduin tutkimuksiin, pelkäsin hoitajien lakkoja ja koronaa, jotka keskeyttäisivät hoidot. Huhut jatkuvista peruutuksista ei innostanut. Kuvat sitten näyttivät vamman sijainnin, kipu oli usein liikkuva käsite, samoin alkuturvotukset vaihtelivat ja mustelmat. Aikavaraukset menevät aina viikkojen päähän ja joulukin välissä. Piti saada rokotuksiakin. Siis itselle jäi pohdittavaksi , mitä jalalle tehdään tai voidaan tehdä tai mitä ei saa tehdä. Toivo elää että paranisikin itsellään. Kauhukuvia leikkauksien epäonnistumisistakin on luettavissa. Tukia pystyin jo ostamaan, auttaa kävellessä ulkona pitkävartisissa väljissä kengissä kipu ei enää tunnu tai on lievää.
- Anonyymi
Kokemusta samoista ongelmista lötyy yllin kyllin, mutta en osaa neuvoja antaa, sillä tarvitsisin niitä itsekin. On kipuja jalkaterissä, varsinkin toisessa. Nivelrikkoa löytyy, vasaravarvas on leikattu. Poikittaisen jalkaholvin on sanotaan olevan laskeutumassa ja aiheuttavan kipuja, jotka asettuvat muutamassa vuodessa. Näin on sanottu jo noin 10 vuotta. Jumpattu on ja yksilölliset pohjalliset käytössä. Nilkkaan iski rasitusvamma, jota rauhoiteltiin levolla. Ortopedi käski kävellä normaalisti, että nilkan rasitusongelma paranisi. Vaikea on kävellä normaalisti, kun jalkaterään ja varpaisiin koskee. Olen käynyt terveystalon spesialisteilla, koska työterveys on määrännyt. Nyt olen menossa terveyskeskukseen ja toivon pääseväni julkisella puolella kunnon tutkimuksiin.
- Anonyymi
Kiitos vastauksesta. Käsittääkseni röntgenkuva ja ultra vasta antavat riittävän tason vastauksen. Jalkaholvi voi olla matala jo syntymästä asti ja aiheuttaa jalan väsymisen, tai madaltua hitaasti ylipainon ja ylikäytön takia. Ei välttämättä ole lainkaan ongelmia. Lisäksi ihan tapaturmaisesti., jolloin kipuja ilmenee. Jos molemmissa jaloissa on sama ongelma, ei kyse ehkä tapaturmasta. Ostin uudet jalkaholvituet, mutta olivat liian kaarevat ja kovat. Pehmeät pohjat kengissä, mutta tukevat ja geelipohjalliset auttavat. Luin että kyse voi olla myös jännetuppitulehduksesta, silloin kipulääkityksen lisäksi kortisoni voi auttaa. Em. tulehduskaan ei parane ellei hoideta oikeaoppisesti ja niitäkin leikataan. Minulla on ongelma vain toisessa jalassa, toisessa taas polvessa nivelrikko, joka vieläkin aina silloin tällöin ilmoittaa olemassaolostaan. Harrastin nuorena urheilua ja myöhemminkin kuntoliikuntaa, tanssin ja jumppasin, kyllä harmittaa vähän, mutta huonomminkin kai voisi olla. Ainoat kivuttomat kengät ovat ei kumia olevat joustavat ja kevyet "kumisaappaat" niihin sisälle toiseen jalkaan geelimäinen jalkaholvituki, voi kävellä. mutta kotona paljain jaloin ja sukkasilla sekä makuulta noustessa on tuskallista.
- Anonyymi
Siirryin te-toimiston jonosta tt-jonoon ja heti parani olo.
- Anonyymi
Minulla tekee polyneuropatia kipuja myös jalkapöytiin.
Tuollaisiin kipuihin voi olla niin monia eri syitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371403- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67888PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 68693
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi210603- 37589
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
- 63513