Tietenkin siksi, että saavat tehdä rajattomasti rikoksia ympäri maailmaa ja tappaa myös siviilejä mielin määrin. Kaikki valtaisat rikokset jotka USA on tehnyt ja joita se tekee, perustellaan aina Jumalan tahdolla ja ohjauksella. Eikä Jumala voi koskaan olla väärässä.
Miksi amerikkalaiset vetoavat aina ja kaikessa Jumalaan?
Anonyymi-ap
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinhän Suomessakin uskovaiset huijarit iloisena huijaavat !! Huijari vilkasee taivaalle ni hups vaan synti on annettu anteeksi !!
Jumala on juuri sellainen kuin luomuksensa; mahdollisuus kaikkeen. Jokainen rukoilee jonkun puolesta jossain vaiheessa elämää ja jumala on aina jonkun puolella joka aikaa. Jumala on syy miksi on jotain tai nimitys sille että on. Miksi on mitään, miksi ei vain ole.
Isisin terroristit ovat käyttäneet oman Jumalansa antamaa oikeutta hirmuteoilleen ihan samalla tavalla kuin on USA käyttänyt oman jumalansa antamaa oikeutusta, tehdessään yhtä moraalittomia hirmutekoja, vain valtavan paljon enemmän.
Miksi Putin hakee hyväksynnän rikoksilleen arkkipiispa Kirilliltä.