Hurmoshakuisuus

Missä uskonnoissa esiintyy hurmoshakuisuutta ja yliluonnollisten ilmiöiden tavoittelua?
2052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Joissain uskonnoissa haetaan myös seksuaalisuutta.

Äänestä
  • Helluntailaisuuden perustajat?

    Äänestä

Okkultismissa on kyse itsensä kehittämisestä ja voimien saamisesta. Usein tarkoitus voi olla ihan hyvä ja osa ajattelusta jopa mukailee Raamattua. Osa on kuitenkin Raamatun vastaista. Totuutta sotketaan ja vääristellään.

Äänestä

Joku jo kauan sitten sanoi että uskonto on oopiumia kansalle.

Siksi uskonto olikin kielletty eikä ollut mitään uskonnonvapautta.

Siihen on joillakin yhä pyrkimys. Diktatuuriin, jossa kaikkien pitäisi pakolla uskoa samalla tavalla kuin he.

Äänestä

Lopunajan suurimmat eksyttäjät
= maailman henki
= uskonnolliset liikkeet

Äänestä

kun ei ole oikeata evankeliumin sanomaa, niin pitää turvautua erilaisiin
hurmoskokemuksiin, "ja se oli sitten siinä . . .

kielillä puhumisestakin raamatussa:
"Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan NIILLE jotka EIVÄT usko."
1 Kor: 14: 22

"totuus" on raamatun SANASSA, ei minun kokemuksessani ,
"Pyhitä heidät TOTUUDESSA, sinun SANASI on totuus." Joh: 17: 17

Äänestä
  • hurmoskielet on merkki demonisten voimien aktivoitumisesta

    Jeesus ei luvannut antaa enää mitään merkkejä ihmisille.

    Mark. 8:12

    Jeesus huokasi syvään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta."

    Markuksen loppuun on tuntematon henkilö pistänyt Jeesuksen suuhun valheellisen tiedon merkeistä. (uskot ja kasteet, käärmenpistot,myrkynjuonnit jne. merkit)

    Asiasta on varoitus Mark.16:9 kohdalla -92 käännöksessä.

    Jeesus ilmestyy lähimmilleen
    9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.

    [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.][

    Äänestä

Hurskaiksi tekeytyvät urkkijat kyselevät täällä!

Luukkaan evankeliumi:
20:20 Ja he vartioivat häntä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita, saadakseen hänet kiinni jostakin sanasta, niin että voisivat antaa hänet esivallalle ja maaherran käsiin.

Äänestä

Kar Marx oli samaa mieltä että uskonto on ooppiumia kansalle ja se pitää kieltää. Tai jos se sallitaankin, niin jonain epämiellyttävänä säätökokoelmana jossa ihminen tekee koko ajan kaikki väärin.

Äänestä
  • Kommunismi on vaihtunut vihervasemmistolaiseen öyhötykseen ja alistamiseen.
    Uskontoa tämäkin.

    Äänestä

sellaisissa jotka nukkuvat pitkään

Äänestä
  • >>>"nukkuessa"<<<

    "Mutta NUKKUESSA hänen vihamiehensä tuli ja kylvi LUSTETTA nisun sekaan ja meni pois."
    Matt: 13: 25

    se "nukkuminen", ei siis ole fyysistä nukkumista, vaan hengellisesti "nukkuivat".

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    >>>"nukkuessa"<<<

    "Mutta NUKKUESSA hänen vihamiehensä tuli ja kylvi LUSTETTA nisun sekaan ja meni pois."
    Matt: 13: 25

    se "nukkuminen", ei siis ole fyysistä nukkumista, vaan hengellisesti "nukkuivat".

    Hengellisesti nukkuvat, eivät molota. He ovat Jumalan pyhiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hengellisesti nukkuvat, eivät molota. He ovat Jumalan pyhiä.

    ovat "nukkuneet" silloin kun ovat eksytyksien kavaliin juoniin lähteneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hengellisesti nukkuvat, eivät molota. He ovat Jumalan pyhiä.

    Eksyttävän molotuksen (glossolalia) takana on Valkian saatanan henki, jota kutsutaan Asusinkadun hengeksi.

    2. Kor. 11:14

    Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
    Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.

    Biblia 1776
    13 Sillä senkaltaiset väärät apostolit ja petolliset työntekijät teeskelevät itsensä Kristuksen apostoleiksi.
    14 Ei myös ihmekään ole; sillä itse saatana muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi.
    15 Ei siis se ole suuri, jos myös hänen palveliansa itsensä asettelevat niinkuin he olisivat vanhurskauden saarnaajat, joiden loppu pitää oleman heidän töittensä perään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    >>>"nukkuessa"<<<

    "Mutta NUKKUESSA hänen vihamiehensä tuli ja kylvi LUSTETTA nisun sekaan ja meni pois."
    Matt: 13: 25

    se "nukkuminen", ei siis ole fyysistä nukkumista, vaan hengellisesti "nukkuivat".

    Se oli juuri niinkuin Jeesus sanoo, lue uudestaan ja mieti mitä sanotaan ehköä se auttaa.

    Äänestä

Palastalla on yksi molotuksen asiantuntija jolta saamme kuulla sen mitä se molotus on kun kukaan muu ei ole sellaista harrastanut eikä niistä tiedä. Mutta on hyvä tietää että sellainenkin outo vaihtoehto on olemassa ja joku on niin molottanut kun sen kertoo meille.

Äänestä

Älä anna paholaisen hurmoshengen vallata mieltäsi tyhjiin molotuksiin ja varastaa tajunnan tilaasi ja järjen valoasi hetkeksikään.

1. Piet. 1:13

...pitäkää ajatuksenne kirkkaina....

1. Piet. 5:8

Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.

Äänestä
  • Hes. 13:17

    Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

    Äänestä

Ei ne varoitukset auta mitään jos kukaan ei ole kokenut täällä molotusta eikä osaa sitä varoa. Siksi sen kokemusasiantuntijan pitäisi avata sanainen arkkunsa sen suhteen että miten se hurmahenki iskee. Missä se väijyy ihmistä, mitä tuntemuksia tulee ennen kuin molotus alkaa ja miten sen voi saada loppumaan.

Ei se Raamattun sana siinä tilanteessa auta mitään kun hurmahenki tulee kulman takaa ja molotus iskee. Pitää olla jotain konkreettista miten sitä vastutaa. Mutta jos sitä ei ole koskaan kokenut, niin ei voi mitenkään sitä varoa. On täysin avoin hurmahengille ja siksi kokemusasiantuntijan pitää kertoa aivan konkreettisesti miten sitä hurmahenkeä vastustetaan jos siihen kadulla törmää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Missä uskonnoissa esiintyy hurmoshakuisuutta ja yliluonnollisten ilmiöiden tavoittelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu