MIKSI KIRKKO SEN PIISPAT JA PAPISTO ETUJOUKOISSA EIVÄT OLE VADTUSTAMASSA NÄITÄ JUMALATTOMIA LAKIESTYKSIÄ!!!???!!!
MIKSI!!!!!!!!?????
Anonyymi-ap
38116
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Älä huuda! Mutts evlut kirkko on jumalaton kirkko, siinä syy. Se itse kannattaa noita perverssejä lakeja!
Olis helppoo jos Jeesus ja opetuslapset olisivat tulleet kaapista ulos!ö ihmettelen miksei tulleet !! Koska homous oli ollut jo tuhansia vuosia ollut normaalia ja oli Jeesuksenkin aikaan !!
Yksi virkamies on ylittänyt valtuutensa ev.lut. kirkossa. Kyseessä on hänen henkilökohtainen kantansa. Ev.lut. kirkon virallista yhdessä laadittua kantaa ei ole esitetty.
Niillä on menossa sylipaini hurmahenkien kanssa ja ovat jäämässä tappiolle. Ei riitä energia eikä aika muuhun toimintaan.
Luterilaisen uskon ydin hoidetaan ensin ja sitten vasta puututaan asioihin mitkä kasteen armo on jo hoitanut kuntoon.
Sinulla on joku mania hurmahengistä.
Mistä muusta täällä juurikaan uskovoa varoitellaan.
Jos sitä ei ota todesta niin ei tiedä uskosta mitään.
Joku sukupuolirutsaus on siihen verrattuna lillukanvarsia, johon kukaan järkevä ei puutu.
Kerro omasta uskostasi.
Ei sitä juuri muuta ennätä kuin hurmahenkiä herjata.
Mutta se työ palkitaan sitten kyllä taivaan portilla vaikka täällä tuntuu vähän vaivan ajalta.
En omisi ollenkaan varma, että sinä sinne asti pääset.
Tuliko kohti arvon hurmahenki?
Pakko on kuitenkin yrittää ettei hurmahenget saa valtaa.
Silloin ei olisi epäillystäkään miten tulee käymään.
Toisekseen ei ole niin väliäkään pääseekö sitä itse taivaaseen, vaan kunhan hurmahenget eivät pääse.
Siksi niitä pitää herjata.
Joskin ei niiden tuleva tuomio riipu mitenkään siitä miten niitä herjaa, mutta onhan se kivaa ajankulua keksiä niistä kaikenlaisia herjoja ja mielessään kuvitella että ainakaan ne eivät pääse taivaaseen. On se ainakin lohduttava ajatus vaalia sitä.
Kirkolla ei ole valtaa puuttua maallisiin lakeihin. Suomessa Eduskunta säätää lait ja se on riippumaton elin joka ei saa vastaanottaa ulkopuolista painostusta.
SIKSI, ETTÄ ETUJOUKOT LÖYTYVÄT HÖRHÖJEN JOUKOSTA, EIKÄ PAPIT TAI PIISPASTO KUULU HÖRHOIHIN.
Ei kuulu kirkolle, on puhtaasti vain lääketieteellinen asia.
Lakiesityksessä lääketieteelliset seikat sivuutetaan täysin
Kyseessä on humaani asia. ihmisen, alaikäisenkin pitää saada itse päättää mitä sukupuolta haluaa edustaa. Kyse ihmisen tahdosta ja vapaudesta. Ei uskosta eikä lääketieteestä.
Vähän kuin uskonnonvapaudesta. Mitä tosin alaikäisellä ei ole, vaan jos hänelle on lätkäisty kaste lapsena, niin siitä ei omaehtoisesti pääse irti kuin täysi-ikäisenä.
Mutta ehkä sen vapauden aika on seuraavaksi. Joskin siinä onkin piisapalla jo sanansa sanottavana ja voi vähän nikotella jos kirkosta ei tarvitse erota, vaan siihen pitäisi liittyä.
Heillä on omat juttunsa ja tulevat esiin vain kun itse parhaaksi näkevät.
Ehkä luottokortti jeesaa Kirkkoherrojen tuskaa.
Uskonnonvapaus olisi oikeasti sellainen että ihmisen itsensä pitäisi liittyä siihen, haluta liittyä siihen sekä tuntea vetoaa uskoon ja Jumalaan. Sitä voisi sanoa uskonnonvapudeksi. Ei sitä että pitää odottaa täysi-ikäiseksi että voi siitä omaehtoisesti erota.
Kun piispa alkaisi tätä selittämään, niin voisi olla sukat pyörisi jaloissa.
Schmalkaldenin opinkohtien osassa III, artiklassa 11 Luther kirjoittaa: ”Yhtä vähän kuin meille tai heille on annettu valtaa muuttaa mies naiseksi tai nainen mieheksi tai tehdä tyhjäksi sukupuolten eroavuutta, yhtä vähän heillä on ollut valtaa erottaa näitä Jumalan luomia toisistaan tai kieltää asumasta yhdessä kunniallisina aviopuolisoina.”
Miksi kirkko ei ota huomioon oman "oppi-isänsä ohjeita asiassa.
On paljon oppi-isän ohjeita mitä ei kannata ottaa huomioon.
Tai jos ottaa, niin tulisi rumaa jälkeä.
Jos oppi-isän ohjeita alkaisi noudattamaan, niin kapinoivat talopojat pitäisi tappaa eikä juutalaisilla olisi ihmisarvoa.
Silloin sukupuolen tuntemus, oli se mikä tahansa, olisi kyllä jo melkein hurskautta.
Jumala ja hänen Sanansa on karkotettu Suomen luterilaisesta kirkosta jo 80-luvulla.
siksi koska niille maksetaan siitä
Kirkolla ei ole lainsäädäntövaltaa maallisiin lakeihin. Se on vain eduskunnalla. Ei voi mennä toisen tontille. Niin yksinkertaista se on.
Jos piispat ja papit uskaltaisivat puheissaan tuoda ilmi Raamatun opetuksia synnistä, niinkuin kirjoitettu on, siis saarnaisivat synnin synniksi josta voi vapautua Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa veressä. Eli saarnaisivat Jumalan Sanan terveen opin mukaisesti, niin läsnä oleva Jumalan Pyhä Henki yhtyisi julistettuun Sanaan, elävöittäen sen kuulijoiden sydämessä ja he tahtovat uskoa/ ottaa Jeesuksen elämäänsä, eli luovuttaa koko elämänsä Hyvän Jeesuksen haltuun. SE OLISI HERÄTYKSEN ALKU. Se olisi kuuliaisuutta Jumalalle. Herätkää suomalaiset! Uskokaa evankeliumi niinkuin se on Raamatussa kirjoitettu. Lopettakaa tyhjänpäiväinen jaarittelu, syyttely. Ukrainalainen nainen sanoi sodan keskellä, että ennen sotaa he eivät voineet sietää toisiaan, mutta kun tuli sodan hävitys, niin he yhdistyivät, auttavat toisiaan. Suomessa on pitkään eletty yltäkylläistä elämää, ollaan tympäännytty, valitetaan, mistään ei olla kiitollisia, aina vaan pitäisi saada enemmän sitä ja tätä. Juokseva virta ei löyhkää. Vierivä kivi ei sammaloidu. Ahdistus ajaa ihmistä liikkeelle. Myrsky tiputtaa puista kuivat oksat. Raamatussa todetaan: Aika on sodalla ja aika on rauhalla. Vielä kun eletään Armon ajassa. Jumala kehoittaa kaikkia ihmisiä: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa Jeesuksen kautta!
Luterilaiset ovat kerran kasteessa tunnustaneet synnit, toisin kuin lahkolaiset, niin ei heille enää tarvitse mitään synnistä saarnata. Sitä ei vain enää yksinkertaisesti ole kun on kunnolla kastettu eikä lahkokasteella.
Kaikki on hyvin ja järjestykessä siten. Tai jos ei ole, niin se on vain lahkolaisten höyrypäisyyttä.
Kyse on luopumuksesta ja laittomuuden sallimisesta. Täytyy vain sulkea silmät ja pitäytyä Raamatun sanaan.
Niin uskoa siihen että kasteessa saa kaiken mitä ihminen voi taivaasta saada kun se on oikea eikä lahkokaste, niin sitten voi kulkea silmät kiinni ja sammutetuin lyhdyin taivaaseen.
Teidän taivaassa palaa tuli. 1.Kor.3:13. Ei uhrilampaana teurastetulla Jumalalla ole taivasta - ainakasan enää teille, kun synnillä vaihdoitte Saatanan Jumalaksenne.
Titityykö se siellä vomallisesti livertelee!?!?
Muiden kuin normaaliheteroiden kuuluukin olla lainsuojattomiaKirkon ja piispojen täytyy tietysti ajaa ainoastaan heteroiden oikeuksia.
Uskonto ei kuuluu muunlaisille.
Jos ei nyt siihen kasteeseen usko ja sen kaikkivoipaisuuteen, niin mitä sitten oikein jää jäljelle.
Silloin menee lahkolaisten haukkumisestakin mehu kun ei oikein ole omaa uskoa.
On vähän kuin tyhjän päällä.
Saa valita uskooko Luojajumalaan Jeesuksen opettamalla taivasten valtakunnalla meissä ja meidän ympärillä merkityksenä ja tarkoituksena, kuten Jeesus opettaa, vai uskooko Saatanaan pelastuksena ja uhraa Luojajumalan Jeesuksen nimeen uhrilampaana tälle ja pelastuu Raamatun tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa, mutta menee sitten helvettiin.
Molempia nitä ei voi valita yhtä aikaa, ja yrittää ratsastaa Jeesuksen sanoin saman aikaisesti kahdella hevosella.
Tiesitkö että jeesus ei saa syödä spagettia koska voi sisältää kananmunia. pastaa ei saa syödä siis.
Kirkon ei kuulu puuttua lainsäädäntöön. Se valtuus on vain eduskunnalla.