Jenkeissä viisi mustaa poliisia hakkasi kuoliaaksi tummaihoisen Tyre Nicholsin, mutta väkivaltaiset miekkarit jäi puuttumaan, tämä taisi harmittaa ylen-toimittajaa.
Yle julkaisi tästä syystä analyysin siitä, miksi poliisiväkivalta ei tällä kertaa johtanut samanlaisiin seurauksiin kuin aiemmin. Siinä haastatellun afroamerikkalaisen mukaan "mitään ei tule tapahtumaan, koska Nicholsin pahoinpidelleet poliisit olivat mustia... sillä ei pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä vaan on.
Toimittaja listasi muita mahdollisia selityksiä mustien väkivallan puuttumiselle. Niitä olivat nopea syytteiden nostaminen poliiseja vastaan ja tapetun miehen vanhempien vetoomus väkivallan välttämiseksi. Hän ei kuitenkaan kertonut, että nyt nähty väkivalta oli sekä täysin yletöntä että tarkoituksetonta toisin kuin - ainakin osin - George Floydin tapauksessa.
Näillä syillä olisi saattanut olla jotain vaikutusta, mutta pääasiallisia tekijöitä mielenosoittajien rauhallisuuteen ne eivät varmasti olleet. Ja siksi on syytä kysyä, miksi Suomessa toimiva suomalainen toimittaja halusi tuoda niitä esille.
Vastausta ei nyt voi tietää, mutta toivottavasti kyse ei ollut jonkinlaisesta mustan valkoiseksi pesemisestä. Eli huomion pois vetämisestä pääasiasta, joka on USA:n mustan väestön ja poliittisen vasemmiston taipuvaisuus ryhtyä väkivaltaiseksi silloin, kun tapahtuu väkivallanteko, jossa aiheuttajana on valkoinen poliisi ja uhrina musta rikollinen.
Ylen agenda näkyy.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Olet varmaan joku trumploveri?
Kajahtanut ruplapalkattu kokoomusnatsi kirjottelee 24-7 tänne vihapostitustaan-
nyt tuo asia.
Muistakaa kuinka teidän punikkien kävi 1918, se voidaan uusia.
Nuo 2 tapausta on täysin eri asiat.
George Floydin tapaus oli rasistinen murha- vertaa esim Iso Omenan tapaus.
Sensijaan alotuksen tapaus on pelkkää poliisiväkivaltaa ilman rasistista syytä välivallalle.
Persut pitäis lähettää takaisin alakouluun ilmeisesti kun eivät juuri mistään mitään koskaan tunnu tajuavam...
= väkivallalle
Aika iso mekkala nousi Lääkekaapin Pink Floydistakin........
No mitä tuumisit jos olis oikeus kaikki persurikolliset tappaa !!
täh?????????
Tämä ei liity persuihin. Vai onko sulla vasurilla pakkomielle luulla kaikkia persuiksi.
Ylen- punatoimittajan agenda näkyi.
Olet selvästi heikkoälyinen, kun jankkaat tässäkin persuista.
Miltä tuntuu olla noin tyhmä?
Ison Omanen tapaus ei ollut murha, eikä siihen liittynyt rasismia.
Olet mielisairas äärivasuri.
Black lives matter!
Miksi nämä huudot jäivät puuttumaan?
Eikö tämä teko ollutkaan rasistinen???
Ai niin , nehän olivat mustia poliiseja.
Rasistisuus teosta katoaa kun tekijät ovat itsekin mustia.
Eli mustat/ruskeat ovat huutelemassa joka asiaan että tuo on rasismia vaikka asialla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Kunhan tykkäävät nostaa aina sen rasismikortin esiin että saisivat huomiota.
Ei se ollut rasismia eikä väkivaltaa. Poliisin normi toimintaa kun joku ei asetu.