Muutaman vuoden aikana valtionvelka on kasvanut melko huimasti.
Miettikääs kukin, minkä asian yhteiskunnassa olisi voinut jättää tekemättä ja pienentää näin valtion velkaantumista. PUOLUEET monikaan ei piittaa tästä paskankanvertaa, pääasia on kunhan mekin saadaan oma siivu kakusta on se miten järjetöntä hyvänsä, miettikää joskus tätä maamme politiikaaa. Osa puolueista ei piittaa ollenkaan tästä, kuten Suomi on ilmastonpelastaja mikä on niin vitsi mutta uppoaa liiankin moniin, miettikää mitä se maksaa vaikka se on hyvä asia mutta pitää olla reallisti asioissa että mistä se on pois. Entäs sitten kun visalla on saldo täys niin piiperretäänkö edelleen, millä sitten maksetaan kun ei ole enää rahaa?
Voin kertoa keinon millä maksaa, se on maailman vanhimmaksi sanottu ammatti ja hyvin naisvaltainen myös sekin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
No jos Kokoomus pääsee perustamaan hallitusta niin se ensimmäisenä nostaa veroja pienituloisille samalla kun antaa rikkaille verohelpotuksia ja kaiken perustelee velkojen maksamisella.
Persut tietenkin jättänyt kriisit hoitamatta. !! Paitsi ne kaksi suurta suurta suurta kriisiä eli maahanmuutto ja homot. !!