Onpassive "ecosystem" vaikuttaa täysin kuolleelta jo syntyessään. Se on nyt ollut olemassa pari kuukautta ja ainoa uudistus tänä aikana on, että muutama viikko sitten sinne ilmaantui "referral links soon available". Näkyy olevan vieläkin "soon available".
Onpassiven sosiaalinen media o-net on näköjään tarkoitettu erakoille, koska siellä ei ole ketään. Tai onhan siellä Hellman, siis se pää-helmanni. Hän on kahden viimeisen päivän aikana postannut sinne oman naamakuvansa eri tavoin zoomailtuna peräti yhdeksän kertaa?!? Ehkä hän nauttii kun saa katsella omaa naamaansa. Toisaalta, ei siellä ole kenenkään muun naamaa katseltavanakaan, MUAHAHAHAAAA
Yhtään kaveria päähelmannilla ei siellä ole. Eikä ole mitään postauksiakaan, poislukien em. omakuvat. Sanoiko joku että pää-helmanni aikoo siirtyä facebookista o-nettiin? Vielä ei näy sellaisesta merkkejä.
En jaksa ymmärtää miksi Ashraf Mufareh näki vaivaa tehdäkseen tällaisen tekeleen?!? Hän olisi aivan hyvin voinut keskittyä vain youtube videoiden tekemiseen ja lupaamalla aina että "ensi vuonna kolisee" ja tuulipukukansa ja elämämkoululaiset hurraavat. Voihan tämän ymmärtää suojauksena oikeudenkäyntejä vastaan, siis että "jotain on tehty ja saatu aikaan". Mutta silti tämä vaikuttaa jo overkilliltä siihen tarkoitukseen. Ellei hän ole sitten palkannut muutaman opiskelijan pyöräyttämään tällaisen?!? Mene ja tiedä.
Onpassiven sosiaalinen media o-net on näköjään tarkoitettu erakoille, koska siellä ei ole ketään. Tai onhan siellä Hellman, siis se pää-helmanni. Hän on kahden viimeisen päivän aikana postannut sinne oman naamakuvansa eri tavoin zoomailtuna peräti yhdeksän kertaa?!? Ehkä hän nauttii kun saa katsella omaa naamaansa. Toisaalta, ei siellä ole kenenkään muun naamaa katseltavanakaan, MUAHAHAHAAAA
Yhtään kaveria päähelmannilla ei siellä ole. Eikä ole mitään postauksiakaan, poislukien em. omakuvat. Sanoiko joku että pää-helmanni aikoo siirtyä facebookista o-nettiin? Vielä ei näy sellaisesta merkkejä.
En jaksa ymmärtää miksi Ashraf Mufareh näki vaivaa tehdäkseen tällaisen tekeleen?!? Hän olisi aivan hyvin voinut keskittyä vain youtube videoiden tekemiseen ja lupaamalla aina että "ensi vuonna kolisee" ja tuulipukukansa ja elämämkoululaiset hurraavat. Voihan tämän ymmärtää suojauksena oikeudenkäyntejä vastaan, siis että "jotain on tehty ja saatu aikaan". Mutta silti tämä vaikuttaa jo overkilliltä siihen tarkoitukseen. Ellei hän ole sitten palkannut muutaman opiskelijan pyöräyttämään tällaisen?!? Mene ja tiedä.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Jos oomme odottaneet 5 vuotta, tuskinpä haittaa jos muutama kuukausi vielä menee.
Tosin jos olisin sijoittanut esim. OneCoiniin tilillä olisi muutama miljoona, siihen verrattuna ONPassive on ollut pettymys.
Hellman on maailman ainoa Onpassive-tuotteiden käyttäjä. O-trimiäkääm ei käytä kukaan muu.
Miksiköhän jäsenet kuvittelevat, että nämä tuotteet jotka eivät kiinnosta edes heitä itseään, kiinnostaisivat niitä ”asiakkaita”.
Tästä voi liittyä ONPASSIVEen https://www.onpassive.com/
Nyt on muuten vissiin tulossa Onpassive-tuote, jonka julkaisuun voi jopa uskoa.
UUSI O-MAIL
Huomasin että ONECOIN on edelleen hengissä. Nykyään nimi on tosin ONE ECOSYSTEM. Ne tarjoavat mm. talletuksille vähintään 12% vuotuista korkoa! Huimaa! En vaivautunut tutkimaan mitä muita "tuotteita" niillä on, mutta arvatenkin teema on tässäkin AUTOMAATTINEN TIENAAMINEN ja kaikki sen variaatiot.
Niillä on helmikuussa suuri eventti Vietnamissa. Näköjään jostain tulee vielä rahaa kun sitä pyöritetään. Kaksiaivosoluiset lienee ehtymätön resurssi.
Tämä mielessäpitäen voi olla ennenaikaista juhlia onpassiven kuolemaa. Kyllä helmannejakin riittää, MUAHAHAHAAAA
Hirveää roskaa, ollut alusta saakka.
Lujaa karkuun!
12% "korkoa"
Buaahahaa!
Miksei samantien 120% "korkoa"
Buahbuahbuahahahahaahaaaa!
"Korkoa" Heh heh heh heh heh heeeeeeee, kuolen nauruuuuuu, auttakaa!
Ja Vuorinen jaksaa vielä uskoa (huijata) , linnaan joutaisi ja valkohammas varsinkin
AUTOMAATTINEN TIENAAMINEN taitaa tarkoittaa oikeasti ihan samaa, kuin vielä muutama vuosi sitten toitotettu TALOUDELLINEN RIIPPUMATTOMUUS.
Rahat pois tontuilta.
Se tarkoittaa että Ash tienaa automaattisesti kun Pertit ja kumppanit laittavat roposensa likoon.
Muahmuahmuahahahaaaaaa!
Naurettava juttu!!
Onpassive on Ashin yksityinen sioitusklupi.
Ottakaa asioista selvää niin tiedätte.
Terveisin Karbassonen
Haluatko mahdollisuuden auttaa ihmisiä ? Liity sitten mukaan https://onpassive.com
Täsää on pieni videopätkä iloksenne https://youtu.be/PdpH-CRjzdc
Niinhän se voi vaikuttaa jos ei tiedä asioista paremmin.
No sinäkö muka tiedät paremmin? Ethän pystynyt ampumaan alas yhtään argumenttia. Ja ethän sinä koskaan osaa vastata mihinkään kysymykseen mikä koskee onpassivea.
Joten sinun on aivan turha väittää että muut tietäisivät vähemmän, kun sinä näytät olevan se joka ei tiedä mistään mitään. ;)
Niinhän sinä luulet ! https://youtu.be/P7CudM3pvyY
EI tämä ole mikään luulon asia, vaan havainto teistä ja teidän tietämättömyydestä. Ethän nytkään saanut aikaiseksi muuta kuin jonkun linkin johonkin typerään videoon joka ei oikeasti kerro mitään.
Miksi muuten listaatte kaikki kilpailijoiden tuotteet kuvauksessa, mutta ette omaanne. Onkko se niin huono että sitä ei viitsi mainostaa? Vai johtuuko se siitä että se on kuollut?
Näet sitten kun olet mukana. Toisille kestää vähän kauemmin tajuta.
Näen jo selvästi että tämä on aika huono huijaus. Ei minun tarvitse mukaan liittyä.n En ole niin typerä.
Miksi muuten et koskaan osaa vastata mitään sinulle esitettyihin kysymyksiin? Johtuuko se siitä että et oikeasti tiedä tästä asiasta mitään? Tämän piilottelun takia kannattaa myös pysyä kaukana, koska se on tyypillistä näille huijauksille.
Kurkistus kullissien taakse ! https://youtu.be/P7CudM3pvyY
En ole täällä vastaamassa mihinkään kysymyksiin. Tuon vain esille ONPASSIVEn, ja jokainen joka on kiinnostunut etsii itse tarvitsemansa tietoa, ja siltä pohjalta tekee päätöksensä.
Minähän voin vaikka valehdella asioita, siksi on parempi että tutkit itse. Toivottavasti luotat itseesi.
Väärin. Et osaa vastata kysymyksiin. Onhan se jo huomattu vuosien varrella.
Ja olen etsinyt tietoni ja tämä on selvä huijaus. Sinäkään et ole pystynyt todistamaan ettei olisi, koska et näytä tietävän mitään tästä asiasta. Siksi sinunlaisia on helppo huijata. Olisisko sinun kannattanut ottaa selvää, niin et olisi menettänyt rahojasi. ;)
Taidat nyt puhua väärälle ihmiselle.
Onpassive "ecosystem" vaikuttaa täysin kuolleelta jo syntyessään. Kuten suurin osa tämän palstan käyttäjistäkin. 😂😂
Tulee mieleen länkkärit, ison julkisivun takana on pikkuinen paskahuussi.
💩💩💩💩🤭🤪🤪🤪🤪😂
Ymmärtääkö kukaan mitä tämä edellinen tarkoittaa?
Näyttää kuin se olisi copy+paste joltain webbisivulta?!?
Ja jos on, niin entäs sitten?
Liity mukaan niin tiedät sinäkin. https://onpassive.com
Livetapahtuma tänään sekä huomenna klo. 19.00 Suomen aikaa. O-Connect käyttämällä.
Erottuuko miten Zoom,ista?
Ei ole mitään syytä liittyä. ENNUSTAJAkaan ei ole sanonut että kannattaa liittyä.
Tänään sekä huomenna klo. 19.00. O-connect webinaari. Onko parempi kuin Zoom.
Jos haluat tietää niin liity mukaan ONPASSIVE en ja pääset vertailemaan. https://onpassive.com
Tervetuloa mukaan. https://fb.me/e/2MOYgR6VT
Tervetuloa https://hgghhy++64_"'#@€;;'""!.bcyyf
Klikkasin tuosta ja pankkitilini tyhjenivät. Tämä todistaa että ONPASSIVE,en on erittäin vaarallinen rikollisjärjestö !
Varokaa !
Valoshow Burj Khalifalla
Tässä on mitä tällä kertaa tapahtui ! https://youtu.be/jtMnxpkClPk?t=63
Taisi olla jo ennestäänkin tyhjä.
Se oli tyhjä ennestään, ei siinä mitään. Mutta nyt se meni PAKKASELLE!
Kun haluat vain parasta. https://youtu.be/5PKhaIrm8Dc
Varokaa ONPASSIVE,en !
Jo pelkästään heidän jumalanpalvelusvideoidensa katsominen on vaarallista !
Teitä on varoitettu !
Varokaa, ihmiset, ONPASSIVE,en !
ONPASSIVE,en on ILMESTYSKIRJAN PETO !
ONPASSIVE,en videotkin ovat VAARALLISIA ja istuttavat teihin SYÖPÄLÄISEN ja VIRUKSEN jos katsotte !
Teitä on varotettu !
Varokaa ONPASSIVE,en videoita !
Ne sisältävät ONPASSIVE,en salaista TEKOÄLYÄ !
ONPASSIVE,en salainen TEKOÄLY syrjäyttää omat aivosi ja alat ajatella ja toimia niin kuin HELMANNI !
Teitä on varoitettu !
Onpassiven tekoäly vastaa kaikkiin kysymyksiin näin :
"Ota asioista selvää niin tiedät."
Ash on ohjelmoinut sen javascriptillä.
Olen kuullut vastauksesta toisen version:
"Liity mukaan niin tiedät"
Onko kukaan muu havainnut tätä toista versiota?
Mukana ollaan, ja suosittelen kyllä jokaiselle.
Mitä hyötyä liittymisestä on? Miksi kannattaisi liittyä?
On mahdollisuus tienata jälleenmyyjänä.
En tiennytkään että onpassivella on myytäviä tuotteita.
Ei ole vielä, pian julkaistaan, vuonna 2073.
Tuli kirjoitusvirhe. 2023. Nyt voi jo liittyä ja pääset käyttämään ilmaisia tuotteita.
Helmanni korjasi väärin ei ole ottanut asioista selvää. Julkaisu tapahtuu 50-vuoden päästä.
Kysyttiin miksi kannattaisi liittyä. Ja vastaus oli "On mahdollisuus tienata jälleenmyyjänä."
Mutta sitten ilmeni ettei onpassivella ole mitään myytäviä tuotteita. Eli miksi tämä tyyppi valehteli puhuessaan tienaamisesta kun mitään tienaamismahdollisuuksia ei ole? Varsin hämärää touhua. Minkähän takia ne yrittävät saada ihmisiä liittymään? Saadakseen heidän henkilötietonsa?
Tulee olemaan myytäviä tuotteita, ja PALJON !
Muistaakseni näistä myytävistä tuotteista on ollut puhetta (ainakin) jo vuosi sitten. Ja silloin sanottiin että "ihan pian". Eikö niitä siis vieläkään ole?
Kaksi vuotta sitten alkoivat somessa jauhamaan noista ”ihan kohta” tulevista tuotteistaan.
Tämä on sitä tulevaisuutta, mitä Onpassive tarjoaa!
Tällä hetkellä ei ole kuin ilmaisia tuotteita O-trim OBS O-net O-mail
https://onpassive.com/products
Vaihda nyt välillä levyä, tuota samaa rimpsua olet hokenut jo monta kuukautta.
Ai niin, mutta kun Onpassive ei koskaan tee mitään. Pakko höpötellä samaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Mutta onhan teillä nämä ilmaistuotteet, joita ei käytä kukaan. Paitsi Hellman, maailman ainoa O-Netin käyttäjä.
"coming soon". Onkohan tähän suomalaiset innolla liittyneet? Iha naurettava systeemi. Ennen oli sentään Move, WinCapita ja Onecoin
Huomenna Perjantaina klo. 18.50 Suomen aikaa on tas valoshow Burj Khalifalla.
Voit seurata sitä tältä youtube kanavalta. https://www.youtube.com/@ONPASSIVE/videos