Lieksan lehdessä henkilöön menevää pilkantekoa

Päivän lehdessä tekstareissa tunnistettavissa ketä pilkataan, mutta silti julkaistu. Se on taas niin, että kaupunkia ei saa lehdessä haukkua mutta kaupunkilaisia saa, kun henkilöllä on vain kaupungille väärä mielipide tai hän on ammattinsa perusteella "liian tieteellinen"? Edellisen kerran lehdessä pilkattiin samalla tavalla kaarisillan puolustajia.
25138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ei ihmetytä miten Lieksa on myös johtava kaupunki koulukiusaamisessa kun tällainen menee läpi puolueettomassa paikallislehdessä.

Äänestä
  • No kerro nyt ketä siellä pilkataan. Jänskättää niin, että pissa meinaa mennä housuun.

    Äänestä

  • Te kirjoittelette tänne kommentteja, joissa haukutte luottamus- ja virkamiehiä, sekä yrittäjiä ja mm. lehden toimittajia ihan nimeltä mainiten. Useinkaan niissä ei ole totuudenhäivääkään.
    Sitten te hermostutte pahan kerran ja uhkailette poliisitutkinnalla, kun jossakin on tekstari, jossa on tuntomerkkejä, joita hyvin harva osaa yhdistää kehenkään.

    Äänestä

Saman huomasin kuin aloittaja. Ilmoitettu eteenpäin tutkinnan merkeissä.

Äänestä

Oliko viesti yksityishenkilöstä vai valtuutetusta? En ole nähnyt lehteä.

Äänestä
  • Kahdesta yksityishenkilöstä jotka tutkivat susi- ja hirvikantoja alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kahdesta yksityishenkilöstä jotka tutkivat susi- ja hirvikantoja alueella.

    Sitten se on jo vähän huonompi juttu. Täytyy lukea tunnistanko heidät.

    Äänestä

  • Luin nuo tekstarit, mutta en tunnistanut yhdestäkään ketään. Voihan sitä loukkaantua, jos on tunnistavinaan itsensä, mutta ei tuo riitä oikein mihinkään käräjöintiin, koska nimeä tai muuta selkeää tunnistetta ei ole mainittu.
    Onhan Suomessa laulujen sanoittajia, kirjailijoita ja kuvataiteiljoitakin koetettu viedä oikeuteen, mutta huonolla menestyksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Luin nuo tekstarit, mutta en tunnistanut yhdestäkään ketään. Voihan sitä loukkaantua, jos on tunnistavinaan itsensä, mutta ei tuo riitä oikein mihinkään käräjöintiin, koska nimeä tai muuta selkeää tunnistetta ei ole mainittu.
    Onhan Suomessa laulujen sanoittajia, kirjailijoita ja kuvataiteiljoitakin koetettu viedä oikeuteen, mutta huonolla menestyksellä.

    Katsopa edellistä LL, niin nimikin löytyy tekstiviestistä. Eikä vain se, vaan useamman vuoden ajalta. LL päätoimittaja ja toimittaja osaavat poistaa kirjoituksista pois näiden nimet, kun joutuisivat positiivista kertomaan, mutta kaikki heidän herjaaminen, ilkeily ja asiattomuudet menee läpi toimituksessa. Tiedän tämän, kun työtään ja asiaan perehtymistä vuosia läheltä seurannut. Hyvä jos joku tutkii asiaa.

    Äänestä

Päätoimittaja ja textiviestin kirjoittaja tutkinnan alaiseksi todennäköisesti pääsee.

Äänestä

Lieksan lehti tänään:

"Yksi hiihtää pihaniittyä ympäri ja puhuu koko Lieksan susikannoista ja toinen rantataimikossa ja arvioi raja-alueiden hirvikannat. Onneksi noita ei kukaan ota vakavasti. Heh heh."

Onko tämä asiallinen kirjoitus? Samalla tavalla kyseenalaistetaan ammattilaisten ammattitaito kuten aikanaan vähäteltiin kaarisillan suojelijoiden älynlahjoja kirjailijan johdolla. Lopun hehetys ei tuo kirjoitukselle mitään lisäarvoa vaan on tarkoitettu pelkästään provokaatioksi.

Äänestä
  • No kuka noita ituhippi spedejä on koskaan tosisaan ottanut😁. Hiihdellä pitkin mettiä keräämässä hukan paskoja pussiin dna näytteitä varten🤣 voi vittujen kevät jos minulta kysytään.

    Äänestä

Käräjät kutsuu.

Äänestä
  • No ehkä ei käräjät kutsu ihan vielä, mutta tämä kertoo jotain tästä ajasta ja tästä kaupungista.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No ehkä ei käräjät kutsu ihan vielä, mutta tämä kertoo jotain tästä ajasta ja tästä kaupungista.

    Se että Lieksan lehti julkaisee tällaisen tekstarin missä on enemmän tiettyihin henkilöihin kohdistuvaa naljailua kuin mielipidettä saattaa kertoa jotain tämän kaupungin kiusaamismyönteisestä ilmapiiristä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Se että Lieksan lehti julkaisee tällaisen tekstarin missä on enemmän tiettyihin henkilöihin kohdistuvaa naljailua kuin mielipidettä saattaa kertoa jotain tämän kaupungin kiusaamismyönteisestä ilmapiiristä.

    Sitä juuri. Jos et ole samaa mieltä mitä päättäjät ovat tai päättäjien metsästyskaverit, niin sinua mitätöidään ja halvennetaan julkisesti. Lieksassa on vääristynyt ja vinoutunut ilmapiiri jonka koen kunnan asukkaana henkisenä väkivaltana ja pahoinvointina.
    Enää en ihmettele miksi syntyperäiset, Lieksaan kiinni kasvaneet ja suvun maita omistavat eläkeläiset suunnittelevat poismuuttoa etelä-suomeen. Kun perin juurin kotipaikkauskolliset varakkaat henkilöt tekevät lähtöä, niin jotain on pahasti vialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vanhojen sukujen poismuutto on negatiivinen viesti, että kaikki ei ole kunnossa kaupungissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sitä juuri. Jos et ole samaa mieltä mitä päättäjät ovat tai päättäjien metsästyskaverit, niin sinua mitätöidään ja halvennetaan julkisesti. Lieksassa on vääristynyt ja vinoutunut ilmapiiri jonka koen kunnan asukkaana henkisenä väkivaltana ja pahoinvointina.
    Enää en ihmettele miksi syntyperäiset, Lieksaan kiinni kasvaneet ja suvun maita omistavat eläkeläiset suunnittelevat poismuuttoa etelä-suomeen. Kun perin juurin kotipaikkauskolliset varakkaat henkilöt tekevät lähtöä, niin jotain on pahasti vialla.

    Lapset jo lähti suvaitsemattoman ilmapiirin vuoksi ja eivät kuulemma ikinä muuta Lieksaan. Metsät siirtyy taas etelän ihmisten omistukseen. Heti on koko Lieksa Etelä-Suomen hallinnassa.

    Äänestä

Kiitän luojaani, että pääsin vihdoinkin pois Lieksasta. Toki toipuminen Lieksa-vuosista kestää, mutta oikea elämä on jo alkanut. Nyt on helppo hengittää..

Äänestä

Onko sinulla astma?

Äänestä

Eihän se oma pieru koskaan haise

Äänestä
  • Puolueettoman lehden tehtävä ei silti ole piereksiä tai levittää toisten pierun hajua

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Puolueettoman lehden tehtävä ei silti ole piereksiä tai levittää toisten pierun hajua

    Toimituksen pitäisi muistaa että ei ole gaggalehti vaan Lieksan lehti

    Äänestä

Jatkuvastihan lehti julkaisee viestejä, jotka kohdennettavissa tiettyyn tai tiettyihin henkilöihin.

Äänestä

Seli seli, käräjille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Päivän lehdessä tekstareissa tunnistettavissa ketä pilkataan, mutta silti julkaistu. Se on taas niin, että kaupunkia ei saa lehdessä haukkua mutta kaupunkilaisia saa, kun henkilöllä on vain kaupungille väärä mielipide tai hän on ammattinsa perusteella "liian tieteellinen"? Edellisen kerran lehdessä pilkattiin samalla tavalla kaarisillan puolustajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu