Sannan kaverille on perustettava uusi kallispalkkainen virka koska Sanna tahtoo niin.
Ei ole mitään väliä että:
* Ulkoministeriö
* Puolustusministeriö
* Pääesikunta
* Presidentti
* ja suurin piirtein kaikki muut ovat eri mieltä.
Sannalle ja sen kaverille kaikki ja heti!
Onneksi Sannan pääministerin kausi päättyy kohta eikä hän pääse enää jakelemaan rahaa kaverilleen.
Sannan kaverille uusi kallispalkkainen virka
5
242
Vastaukset
- Anonyymi
Marin tuskin perääntyy koska vaalitkin ovat lähellä. Suosioonsa luottaen hän ilmeisesti tulee ilmoittamaan että vain vastuullinen pääministeri yksin voi tietää todellisen tarpeen. Avustaja nimitetään kuukausi ennen vaaleja omasta leiristä. Kokonaisen osaston perustaminen tässä tilanteessa siirtynee tulevaisuuteen.
Tavoite on tietysti käänttää laskeva kannatus ja olla vaaleissa suurin puolue.- Anonyymi
Tämä hallinnollinen kyhäelmä on tayttä roskaa ja ennakoi sitä sotkua, joka seuraisi Marinin valtaan pääsystä vaalien jälkeen.
Terveesti ajatteleva kansalainen yli kaikkien puoluerajojen tunnistaa vallanhimon, satunnaispäätösten ja henkilön minän muodostaman kolminaisuuden ongelmat.
Maamme on vaikean talouden notkahduksen kynnyksellä. Marinin ja hänen vasemmistonsa keinot on nähty ja koettu laajan julkistalouden velkaantuminen ja hallinnon epäonnistumista keskellä talouselämän vahvaa menoa.
Mitä onkaan edessämme laskusuhdanteessa jos hän demareineen päästetään toteuttamaan unelmiaan. Hänen unelmansa eivät ole minun suuren perheeni onni. Päinvastoin.
- Anonyymi
Olisi kaikille parempi jos marini pysyisi kaukana politiikasta
- Anonyymi
"Ei ole tullut esiin mitään sellaista että suunnitelmaa pitäisi muuttaa"sanoi pääministerin avustaja. Kaikki joilta "kohteliaisuuden vuoksi kysyttiin" vastasivat kuitenkin suunnitelman olevan tarpeettoman ja jopa haitallisen.
Vaalityö on menossa ja siinä Marin haluaa näyttää valtansa ja suosionsa. Siinä ei presidentin lausunnolla ole paljon merkitystä. Pääministeri päättää ja toimii muista välittämättä ja näyttää kaapin paikan. Tarkoituksena ja tavoitteena on tietysti puolueen kannatatuksen nostaminen suurimmaksi eli hallituksen muodostajaksi.
Toiminta on tarkoin suunniteltua ja harkittua. Tiedetään miten Marinin toiminta vaikutta äänestystulokseen. Luotetaan että sankari palkitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672425- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801253EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje71170- 79875
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19870- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27689- 30666