Hei seilorit milloin aiotte aloittaa kauden?

Anonyymi-ap

Nyt kun tämä talvi näyttää jäävän aika lyhyeksi, ainakin itsellä välähti jo mieleen vehkeiden laitto veteen jossain vaiheessa...

Helmi-maaliskuun säät tietenkin voivat olla melkein mitä hyvänsä ja viime vuoden jäätävä huhti-toukokuu on yhä muistissa.

Mutta toivo elää silti - pitäisikö olla Prinssi Rohkea ja laittaa paatti veteen jo maaliskuussa?
Jos Helsingin edusta ei ole maaliskuussa jäässä, ei se siitä enää huhtikuussa jäädy.

Jos ottaisi varaslähdön kauteen ja paiskaisi vehkeet veteen oikein todella ajoissa.

Fiksauksia ei tarvitse tälle vuodelle tehdä, telakka hoitaa kylkien vahauksen ja muuten kaikki on tikissä. Myrkyt on vedetty viimeksi 2021 ja ajattelin pistää vielä tämänkin kauden noilla samoilla Hard Racingeilla. Viime kesänä pohja pestiin telakalla yhden kerran elokuun alkupuolella eikä näkkiä lokakuussa ollut yhtään.
Limoittumista jonkin verran mutta ei katastrofaalisesti.
Täytyy katsoa, jos tänä kesänä pohja menee aivan leväiseksi heinäkuun alkuun mennessä, niin pesettää kahdesti.

Noita harjapesureita Hangossa ja Merisatamassa en ole kokeillut, mutta voisihan tuota koittaa jos juhannuksen paikkeilla pohja on likaisen näköinen.
Elokuun alussa toinen pesu on pakollinen joka tapauksessa, muuten näkit jysähtävät läpivienteihin ja akseliin/potkuriin riesaksi asti....

Pahoittelut pitkästä viestistä, ajatus lähti laukkaamaan.
Mutta siis onko muita, jotka harkitsevat kauden pidentämistä tänä vuonna alkupäästä?

Hyvää kevään odotusta kaikille!

15

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kävin tuolla jo vähän pyörimässä. Jäätä on tosi vähän eikä isommat selät ole edes kylmenneet kunnolla. Suursäätilassa polaaripyörteen suhteen on näkynyt viitteitä mahdollisesta kylmästä jaksosta, mutta varmaan helmikuun puolivälissä voi alkaa kalustoa kastamaan.

    • Anonyymi

      Satamalahti on edelleen jäässä, joten en vesille vielä pääse. Heti on tarkoitus aloittaa kun se on mahdollista, tosin pohjaremppa pitäisi saada ensin valmiiksi.

      Viime vuonna jäät lähtivät vasta 22.4. Vuonna 2020 olin jo maaliskuun puolella vesillä, silloin tainnut jäitä tulla lainkaan.

    • Anonyymi

      Olen käynyt hallissa jo hieman töissä ja ajatus lähteä reissuun Lännen suuntaan heti, kun mahdollista. Joudun käymään operaatiossa, kun päässä ihosyöpää, pitäisi olla maaliskuun lopulla valmis, kun kaikki menee hyvin. Jäät voisivat olla hyvässä lykyssä lähteneet jo veks silloin.

      Aika näyttää miten menee, mutta seniorin mieli on jo vesillä ja voisi tehdä normaalia pidemmän reissun jos kevät alkaisi aikaisemmin.

      Syksyllä on ikävä tulla pidemältä reissulta Itämeren länsi laidalta. Kun kelit on usein kovemmat ja päivä lyhyt...

    • Anonyymi

      Voihan myös maximoida tilanteen ja nostaa veneen jäälle. Saa ihan samantien veteen kun jäät väistyy. Veneen nostajat saattaisi tällaisille todellisille Early Birdie seiloreille antaa alennusta. Moottorisahalla jäähän kölille reikä niin siinä lepää ilman sen kummempia tönäreitä.

    • Anonyymi

      Isä opetti että vehkeet kutistuu kylmässä vedessä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Huhtikuun puolivälin jälkeen. Meillä on yleensä tavoitteena, että helatorstaina ollaan vesillä. Saaristoluonto on kauneimmillaan silloin. Voi olla ihan lämmintäkin. Veneitä liikkuu melko vähän vielä silloin, ja tilaa on joka paikassa. Jotenkin tuntuu hullulta, että juhannusviikolla vasta sitä venettä laskettaisiin. Veneilykausi on kuitenkin paljon pitempi kuin yksi heinäkuu.

      • Anonyymi

        Purkkari meni telakalle jo syyskuun alussa, mutta mökille ollaan menty koko ajan Busterilla ja sillä käydään myös kolmasti viikossa verkoilla. Ei tarvii Norjan antibioottikassilohta syödä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purkkari meni telakalle jo syyskuun alussa, mutta mökille ollaan menty koko ajan Busterilla ja sillä käydään myös kolmasti viikossa verkoilla. Ei tarvii Norjan antibioottikassilohta syödä.

        Kyllä vene menee veteen kun sää sallii,siikaa tekee mieli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purkkari meni telakalle jo syyskuun alussa, mutta mökille ollaan menty koko ajan Busterilla ja sillä käydään myös kolmasti viikossa verkoilla. Ei tarvii Norjan antibioottikassilohta syödä.

        No ei sunkaan lohta, laihoja riutuneita ahvenia saatat saada. Viinaatsidat myös nauttia reippaasti?


    • Anonyymi

      Niin, vierassatamat eivät kytke korkean sähkönhinnan aikana sähköjä ennen virallisen kauden alkua eli Puolustusvoimain Lippujuhlaa.

      Näin siis tänä vuonna, ensi vuonna ehkä Naton tai Neukkulan lakien mukaan.

      • Anonyymi

        Oma varainen pitää olla, veneessä pitää olla generaattori dieselillä/tuulell, sekä aurinko paneelit.

        Vettä saa monista salaisista paikoista läpi vuoden ja muut fasiliteetit löytyy aluksesta, ei siinä mitään vierasata ia kaivata


    • Anonyymi

      Mulla on kiinalainen dieselaggregaatti veneessä. Työnnän sen laiturille ja sähkö ei lopu.
      Siinä se saa yön tuottaa sähköä lämpöpattereille, vesivaraajalle ja akuille.

    • Anonyymi

      Punaiset farkut jalkaan ja kausi on alkanut.

      • Anonyymi

        Erika Vikmanillakin on punaiset farkut eli kummallekin nyrkille riittää kyllikkitöitä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      124
      3072
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1445
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1037
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      967
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      307
      848
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    Aihe