Mitä enemmän tänne päästetään sakkia kolmansista maista kuten Lähi-Idän ja Afrikan suunnalta, sitä enemmän palaa rahaa näiden elättämiseen. Ja se raha on aina jostain muualta pois, usein joutuu nimenomaan pienituloiset kärsimään.
Työperäistä maahanmuuttoa on esitetty ratkaisuksi kaikkeen.
Joitakin kuukausia sitten yhden esimerkin antoi erään työnantajaliiton puheenjohtaja, joka väitti, että 50 000:lla vuosittaisella uudella maahanmuuttajalla päästään miljardin vuosittaisiin verotuloihin. Tätä pitäisi harrastaa 28 vuotta, eli uusia tulijoita Suomeen tulisi 1,3 miljoonaa.
Matalapalkkasektoreille saapuvien määrä kasvaa koko ajan yhä kovempaa. Tämä maahanmuutto nojaa sosiaaliturvaan. Se ei tule toimeen palkallaan, se maksaa selvästi vähemmän veroja kuin saa tulonsiirtoja ja käyttää palveluita, se ei edes pysy hyvin työllisenä. Tällainen maahanmuutto on yksiselitteinen taloudellinen rasite veronmaksajalle ja julkiselle taloudelle.
Ruotsi on harrastanut väärää maahanmuuttoa yli 30-vuotta, ja maa on nyt sellaisissa ongelmissa, että ulospääsyä ei enää löydy.
Työperäistä maahanmuuttoa on esitetty ratkaisuksi kaikkeen.
Joitakin kuukausia sitten yhden esimerkin antoi erään työnantajaliiton puheenjohtaja, joka väitti, että 50 000:lla vuosittaisella uudella maahanmuuttajalla päästään miljardin vuosittaisiin verotuloihin. Tätä pitäisi harrastaa 28 vuotta, eli uusia tulijoita Suomeen tulisi 1,3 miljoonaa.
Matalapalkkasektoreille saapuvien määrä kasvaa koko ajan yhä kovempaa. Tämä maahanmuutto nojaa sosiaaliturvaan. Se ei tule toimeen palkallaan, se maksaa selvästi vähemmän veroja kuin saa tulonsiirtoja ja käyttää palveluita, se ei edes pysy hyvin työllisenä. Tällainen maahanmuutto on yksiselitteinen taloudellinen rasite veronmaksajalle ja julkiselle taloudelle.
Ruotsi on harrastanut väärää maahanmuuttoa yli 30-vuotta, ja maa on nyt sellaisissa ongelmissa, että ulospääsyä ei enää löydy.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Kotimaassa olisi työntekijöitä, jotka voi kouluttaa ammattiin, eikä tarvi opettaa kieltä ! Miksi haalataa ulkomailta Kielitaidottomia ja likutaidottomi ja kouluttamattomia, kun omiakin on !
Totta....
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17729314D
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ruotsin on pilannut muslimien maahanmuutto.
Muslimit ja demarit.
Ja moderaatti-puolue on vastuussa myös.
Ja vihreät, sekä vasurit.
Sitä vaan ei voi tunnustaa.
Osin sekin aiemmin.
Islam valtaa siellä jatkuvasti lisää alaa.
Ruotsissa on hyssytelty ja lyöty rasisti-leima maahanmuuttokriittisiin, ja jäljet näkyy....
Pohjolassa pelätään raaistileimaa niin kovasti, ettei uskalleta kertoa maahanmuuton ongelmista, tai oikeasti niihin puuttua.
Virkavallalle/ viranomaisille vaatimus puuttua laittomuuksiin. Ehdollisten sijaan maahanmuuttajalle kotiin lähetys.
Lopettakaa ikärasismi. Ottakaa suomalaiset pois kortistosta eikä tarvii opettaa kieltä eikä kotouttaa vain maksaa palkkaa.
Asiaa!
Ikärasismi on faktaa.
Ei ole, rasismi on rotusyrjintää, ikä ei ole rotu.
Suvaitsevaisuus on hieno asia, mut se ei saa johtaa yhteiskunnan kehittymiseen takapajuisemmaksi, köyhemmäksi eikä lisätä syrjäytymistä. Jo nyt on työttömiä ja syrjäytyneitä pilvin pimein.
Liialla suvaitsevaisuudella pilataan maa, kuten Ruotsi.
Sitähän te aiheutatte
Kuka aiheuttaa ja mitä?
Suvakit. Sinusta en tiedä oletko suvakki
Musset ei vaan ole suvaitsevaisia.
Uudisraivaajiksi asumattomille seuduille kyseinen sakki ja mahdollisimman lähelle Venäjän rajaa ja saa tulla toimeen omillaan,
kuten Suoalaisetkin aikoinaan.
Ei asuteta mihinkään "valmiiseen", missä ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin päivystellä kylillä.
Ei onnistu.
Tällätavoin jos suomessa jatketaan , on helvetti irti täälläkin.
Tällainen haittamaahanmuutto vain aiheuttaa pahempia ongelmia suomen taloudelle ja suomen kansalle.
Nämä ovat nyt nähtävissä Ruotsissa kuinka siellä kävi. Esim: rikollisuus rehottaa , ym.ym
Tämä ei ole kestävää kehitystä millään tavoin.
On myös varsin epäekologista tuoda jostain Afrikasta Suomeen ihmisiä. Heistä tulee samanlaisia kuluttajia kuin me olemme ja näin hiilijalanjälki kasvaa hitokseen.
Järkevämpää auttaa heitä heidän omassa maassaan.
Punavihreät ei tajua Ruotsin tilannetta.
Kannatus vaan kasvaa. Ai että minä olen vahingoniloinen kun ongelmia tulee suurissa kaupungeissa. Täällä maalla vielä on rauhallista.
Maaseutu säilyy suomalaisena.
Jotain hyvää.
Aivotyomat persuthan haluaisivat lopettaa kaiken humanitäärisen avun kehitysmaihin ja pakolaisille.
Tajuaa ne varsin hyvin. Kyse on myöntämisestä.
Ei oikeille pakolaisille. Esimerkiksi kristityille joita vainoaa eräs uskonto josta vihervassut tykkää.
Pakkomielteesi jostain 'vihervassuista' on aika vimmaista, onko teini-ikä jäänyt päälle, vai?
Ei sille minkä mahda että vihervassut janoaa tänne ukkoja mahdollisimman paljon.
Se on juuri se porukka joka syyttää persujen rasisteiksi koska Persut haluaa järkevöittää maahanmuuttopolitiikan pohjoismaiden tapaan.
Suvakithan ovat naisia.
Myös miesoletetut ovat.
On ehkä noin, hirveää..
Varmaan valtaosa.
Nämä on vaikeita asioita.
- Maahantulijat ei käytännössä ole päteviä mihinkään työhön.
On aivan eri asia tulla suomeen töihin kuin että kyseinen tulija tekisi sitä sun tätä työtä omassa maassaan jossa vaatimukset on jopa että niitä ei edes ole toisin kuin täällä.
- Se mikä tulee tässä kalliiksi niin Suomen olisi kaikin keinoin pitänyt hoivaa oma maa kuntoon vaikka milä keinoin, omalla kansalla tuottaa palvelut.
HUOM PALVELUT! Kun tämä on toteutunut liian huonosti niin se tulee äärimmäisen kalliiksi jos asiaa paikataan ulkolaisella työvoimalla. Olisi oikeasti mielenkiintoista nähdä uutinen jossa lukisi se summa mitä yksi työntekijä maksaa Suomelle.
Huom hän ei tuota senttiäkään verotuloja kun hän työllistyy työhön jossa tuotetaan palvelua, se voi olla yksityinen työantaja jolta yhteiskunta ostaa palveluita.
- Palvelutyö, lue verovaroin tehtävä työ ei tuota maalle periaatteessa senttiäkään mitään tuloja vaan se tuottaa palvelua. Tärkeitä asioita ymmärtää ja tietää jokaisen kansalaisen että tietää miten tukea näitä asioita. Palvelua tarvitaan, siitä ei ole kyse että ei joku taas ymmärrä tätäkin väärin, paljon tarvitaankin.
Muslimit se ongelma on.
Ruotsalaiset ovat vähemmistönä omassa maassaan 2050 luvulla.
Suomalaiset 2090 luvulla.
Suomalaisnuoret viisaina hankkivat kissoja ja koiria lasten sijaan.
Ei kukaan tervepäinen tee lapsia nykymaailmaan ikiköyhyyteen, matuhelvettiin, ryöstettäviksi, raiskattaviksi ja kaiken maksajana riistoverolle.
--------------------------------
Tulee näin raskaan työn tekijänä oksennusrefleksi tampereella.
On rikos/joutomatua täynnä, romania, narkomaania, parhaaseen työaikaan.
Miksi piti suomikin pilata..?
poliisi ei tee mitään, köröttelee saman kierroksen tarkistamatta romaneja ja matuja koskaan. pelkäävät ressukat.
Koko suomi on kuin itäkeskusta lähivuosikymmenien kuluttua
Meikäläinen kuori kermat päältä 60-90 luvuilla kun vielä maailma oli terve ja ei mädätetty.Sain elää normaalia hyvää aikaa!!
Onneksi olkoon tulevat sukupolvet ja nykynuoret..lähiaikojen massiiviseen matuhelvettiin ja femakkojen aivovopesulle.poikalapset kuohitaan korvien välistä homokkaiksi pehmoleluiksi joista ei ole edes työhön saati lisääntymään.
Ruotsissa tosiaan kansa vaihtuu.
Ruotsissa on tehty kamalia virheitä, joitakin hävettää vaikka eivät tunnusta.
Ruotsin väkiluku on yli 10,5 miljoonaa, joista noin 2,7 miljoonaa! on maahanmuuttajataustaista.
Taitaa suomalaistaustasiakin olla lähes
500 000 Ruotsin elintasoa nostamassa.
Poliisi ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin rasismin leimaa.
Kansalle valehdellaan tai jätetään kertomatta asioita, johdetaan harhaan.
Ihan kuin venäjällä kansa tukee Putinin sotaa, kansalle valehdellaan koko ajan asioista. Ei Suomessa nyt noin paha tilanne ole mutta kuitenkin.
Mitähän on valehdeltu kansalle? Olisi kiva tietää?
Että maahanmuutto on rikkaus.
Ja että me tienataan sillä.
Nollatoleranssi haittamaahanmuutolle!!
Kannatan.
Jos oman maan asioita ei saada hoidettua ja osaamattomuutta paikataan maahanmuutolla niin lasku on äärimmäisen suuri. Kuten jo tuolla on se kirjoitettu yhdessä vastauksessa.
Selkokielellä, reiskaa ei saa työllistettyä, hänen tilalle tulee ulkomailta henkilö X joka pitää kouluttaa ja sopeuttaa tänne alusta alkaen.
- Koko X elämä maksetaan verovaroista, koko elämän ajan niin kauan kun hän on täällä.
- X tuottaa melko suurella todennäköisyydellä jotakin yhteiskunnan varoin ylläpidettyä palvelua, voi olla yksityinenkin.
- X Tarvitaan siis:
- Asunto
- Perehdytys
- Terveydenhoito
- Koulutusta
- Työ
- Mahdollisesti erinäisiä tukia moniin asioihin x aikaa kuten vaikka nyt lapsilisiä mutta siis monia muitakin ennen kuin voi yhteiskulta saamalla palkalla ostaa itse.
Paljonko tuo maksaa?
Se kertaa liki jokainen suomeen työllistettäväksi otettu ulkomaalainen ja
paljonko se kustannus on?
Samaan reiskat sut muut nostaa toimeentulotukea kelasta jotka ei kykene työhön tai työttömät ei saaa työtä.
Koko homma maksetaan verovaroista, koko henkilöiden elämän ajan!
Kannattaa siis harkita aika vakavasti ennen kuin mennään siihen että ulkomailta haalitaan työvoimaa, me kyetä kustantaa sitä millään muulla kuin valtionottamalla valtionvelalla.
En tiedä mitä on haittamuutto, olisiko tuota mistä kirjoitan.
Asiaa.
Juuri sitä on haitallinen maahanmuutto. Sitten turvallisuusnäkökohta päälle.
Samat sanat.
Me emme kestä persuja hallitukseen, kun muistaa edellesin kerran mamuvyöryn.
2015 tuli 30.000 miestä Suomeen, ja mitään ei tehty sen estämiseksi.
Persut olivat hallituksessa toteuttamassa onnetonta kotiuttamista, josta ei hyötynyt kukaan.
Ei persut 'toteuttanu' sitä, tosin eivät estäneetkään.
Ehdottiko persut maahanmuutto ja vai oliko niin että persuille ehto päästä hallitukseen, oli hyväksyä näitä asioita.
Takki kääntyi.
Turha nykyisiä persuja siitä syyttää. Siksi vihaatte nykypersuja koska he ovat kaikkein tiukimpia mitä tulee haittamaahanmuuttoon. Vkk on oma lukunsa.
Oli tuokin aivopieru todennäköisesti suvakilta.
Nykyisiä persuja vihaavat kirjoittaa aina tuosta vyörystä muka krotisoidakseen itse vyöryä. Oikeasti he olivat hyvillään kun se vyöry tuli.
Erotuksena vkk jolle Persut ovat suvakkeja.
Ei värillä väliä, kunhan ulkomaalaiset työllistetään ja integroidaan ihmisarvoisesti suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi.
Lisää työvoimaa tarvitaan Suomessa paljon, joten kaikenmaalaisten ihmisten arvostusta tarvitaan mitä pikimmiten.
Kuinka kotoutat erään uskonnon väen kun heidän pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen? Siinä teille työsarkaa. Voi käydä niin että he opettavat teidät tavoilleen.
Mikä ratkaisuksi?
Tavalliset ihmiset ovat tavallisia ihmisiä ja rikoksiin syyllistyvät ovat rikollisia, naaman väriin katsomatta.
Tavalliset haluaisivat huomattavasti kovempia rangaistuksia niille rikollisille, kyselyn mukaan.
Sekä suomalaisille että ulkomaalaisille rikollisille kovempia rangaistuksia!!!
Juuri niin!
Otetaanpa ajatusleikki. Jos maassa on tarjolla 500 tuhatta työpaikkaa (jota ei ole) ja kun maahan tulee miljoona ulkoa jolla ei ole mitään katsottuna, ei työtä ei mitään, niin onko tämä valtion taloudelle rasite vai tuottava asia?
Eikä tietenkään ammattitaitoa. Minusta se on rasite.
Väärin perustein maahan tulleita myös liian vaikeaa poistaa, valituksia kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tehdään jatkuvia, ja piileskellään paperittomina laittomasti, ja jotkut vielä haluavat lääkärinpalvelutkin laittomasti maassa piileskeleville.
Kaikki verovaroin, eli tukien varassa elävät ovat rasite yhteiskunnalle ja veronmaksajille.
Vihervassut sanoo että siinä valtiontalous nousee mitä enemmän maassa on edunsaajia.
Tollo kommentti.
”Suomi ei juuri onnistu saamaan sellaista maahanmuuttoa, josta on taloudellista hyötyä, mutta vastaanottaa paljon sellaista, josta on taloudellista haittaa”.
Lähde:
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/6f7be8d1-de09-4a6f-b5cb-866c4ba44d30
Asioita ei pidä päästää siihen tilaan mitä Ruotsissa on.
Pitää tuoda osaajia. Ei pelkkiä käsipareja.
Näinhän se on, turha tuota mustaa karjaa afrikasta tänne on elätettäväksi hommata.
Kannattaa muistaa, että näitä persujen afrikkalaisia ei ole käytännössä tullut sen jälkeen, kun persut putosivat hallituksessa.
"50 000:lla vuosittaisella uudella maahanmuuttajalla päästään miljardin vuosittaisiin verotuloihin"
Maksaakohan ne matut sosiaalituistaan tuon verran veroa ???
elinkeino elämä vaatii maahanmuuttajia koska voidaan tehdä uusia taloja lisää sosiaali virkailiota lisää talouden hoitajia laskioita ja niin edelleen,
Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa venäläistä maahanmuuttajaa
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001571298.html
Ei ikinä!
Minä haluan korkeasti koulutettuja/suomessa kouluttautuvia mustia ja tummia miehiä maahamme. Sitten ei ole parkujillakaan ongelmia.
Helsingistä tulee suuri ghetto.
Demarit pilasi ruotsin ja sama meno on täällä myös.
Kyllä Ruotsissa Moderaatti-puolue, eli Kokoomusta vastaava on aivan yhtä syyllinen maahanmuutto-ongelmiin, tämä on totuus.
Ei voida pitää rajoja auki, kuten Ruotsissa on pidetty. Ei.
Ruotsi tuhottiin vihervasemmiston politiikalla.
Ruotsin Moderaattipuolue ei ole vasemmistolainen, ja he ovat suuressa vastuussa avoimen turvapaikkapolitiikan seurauksista expuh.johtajansa Fredrik Reinfeldtin johdolla.
Juu, yksikin etelän kehari on liikaa. Nollatoleranssia kehiin.
Kyllä tämä kortisto väki töihin ja sossutuella elävät! Eikun koulunpenkille opiskelemaan!! Kyllä tänne voi tulla töihin rikä sosiaali luukulle!!!
Suomi on täynnä, liika on liikaa.
Kyllä.
Maahanmuutto josta enenmän kuluja, kuin tuloja pitää purkaa.
Katsoa ihan henkilö kerrallaan, että miten on tuonut verovaroja, miten kuluttanut. Miinukselle jäävät nopeesti kotimatkalle, sukuineen. Ei Suomella ole varaa pehmoiluun. Ei tarvita yhtään elätettävää, jengiläistä tai rikollista maahan.
Uutiset kertoo usein rikollisen saaneen hiukan ehdollista, muutaman tonnin laskun. Ei siis mitään. Ehdolliset ja laskut jotka maksaa valtio, ei estä rikoksia.
Niin on käynyt .
Kee ne rit ja ana naspä ät ei kuulu suomeen ja sivistykseen PISTE
Rajoilla on pidettävä vahtia, Ruotsin tapainen vapaa maahanmuutto on kauhuesimerkki.