Itäsavolaiseen Savonmaa-lehteen kirjoitteleva Pete Pakarisen kolumni oli mielenkiintoista luettavaa ja kertoo paljon meistä suomalaisista. Meiltä ei löydy tasokkaita uusia Eu-virkamiehen alkuja monista eduista huolimatta. No, lukekaa itse.
Moni asia uhkaa maailmasta loppua. Öljy uhkaa loppua viidenkymmenen vuoden päästä, monet harvinaiset mineraalit vielä aiemmin, mutta kaikkein nopeimmin meiltä uhkaavat loppua suomalaiset EU-virkamiehet. Mikäs huoli se on, sanoo nyt joku. Huoli on, että virkamies kun tulee eläkeikään, niin ei kotimaallaan kohta enää pelaa mikään.
On vissi hyöty siitä, että EU:n lainvalmistelussa on riittävästi asiantuntijoita, jotka karttaan katsomatta tietävät missä Suomi sijaitsee. Vielä toistaiseksi asiat ovat hyvin, mutta lähivuosina eläköityy se ikäluokka, joka aloitti Brysselissä Suomen EU-jäsenyyden alussa.
Tällä hetkellä Suomea vain tuplasti väkirikkaammalla Belgialla on likimain kymmenen EU-virkamiestä yhtä suomalaista kohden. Pian koittaa aika, jolloin tulee se yhdestoista.
On tietysti epäreilua verrata Belgiaan, heillähän on kotikenttäetu ja lyhyet työmatkat, mutta tuota pikaa ohitsemme kiitävät muutkin. Ei juuri lohduta, että Ruotsilla on vielä huonommin. Päinvastoin. Juuri ruotsalaisethan jotain Suomestakin tietävät.
Tilanteesta saa syyttää sekä sysiä että seppiä. Fiksu maisterinalku pääsee uraputken alkuun Helsingissä tai Tukholmassa paljon Brysseliä helpommin, joten miksi lähteä Itämerta edemmäs kalaan, varsinkaan ellei palkkaa ja paikkaa koeta vaivan arvoisiksi. Vetovoimaksi ei riitä, että Brysselissä on vähemmän loskaa ja halvemmat asunnot kuin Itämeren helmissä. Liian monen mielestä siellä on myös turvatonta, tylsää ja vähemmän vapaa-aika kuin kotomaassa.
Makuasioita ja näkökulmakysymyksiä, mutta tylsää ei Brysselissä ainakaan ole eikä Tukholmassa turvallista. Ja töitä joutuu tekemään kotomaassakin, näin olen kuullut kerrottavan.
Suurempi ongelma on, että päästäkseen virkaan pitää selvittää virkakilpailuksi kutsuttu esterata, jossa kilpailijoina on tuhansittain virkanälkäisiä eteläeurooppalaisia. Kilpailu kestää kuukausitolkulla ja vaatii paljon pänttäämistä. Kyseessä on suuri ja epävarma investointi omaan uraan. Ulkoasiainhallinnossa tilanne otetaan vakavasti ja työskennellään tilanteen parantamiseksi, siitä kiitos.
Harjoittelijaksi pääsee helpommin, mutta ei sekään pohjoista nuorisoa juuri innosta. Kun omaan ryhmääni viime jouluna seulottiin harjoittelijoita, ei neljänsadan hakijan joukossa ollut ainuttakaan suomalaista, ruotsalaista tai tanskalaista. Italialaisista, espanjalaisista ja kreikkalaisista ei ollut pulaa. Se keitä Bryssel vetää puoleensa kertoo karusti nuorten työmarkkinoista eri puolilla Eurooppaa, mutta kertoisiko se myös siitä mistä löytyy nälkää ja rohkeutta tehdä muitakin kuin kaikkein helpoimpia uravalintoja?
Ei auta itku työmarkkinoilla, joten parempi kehua töitä ja tehtäviä. Tunnen paljon suomalaisia, jotka ovat aidosti innoissaan työstään EU-instituutioista. Olipa intohimona sitten ympäristö, kauppapolitiikka, parempi hallinto tai jotain ihan muuta, niin moni kokee, että ihan pieneltä osaltaan voi tekemässä työtä, jolla merkitystä. Maailman muutos motivoi. Eikä kaupunkikaan ole hullumpi.
Moni asia uhkaa maailmasta loppua. Öljy uhkaa loppua viidenkymmenen vuoden päästä, monet harvinaiset mineraalit vielä aiemmin, mutta kaikkein nopeimmin meiltä uhkaavat loppua suomalaiset EU-virkamiehet. Mikäs huoli se on, sanoo nyt joku. Huoli on, että virkamies kun tulee eläkeikään, niin ei kotimaallaan kohta enää pelaa mikään.
On vissi hyöty siitä, että EU:n lainvalmistelussa on riittävästi asiantuntijoita, jotka karttaan katsomatta tietävät missä Suomi sijaitsee. Vielä toistaiseksi asiat ovat hyvin, mutta lähivuosina eläköityy se ikäluokka, joka aloitti Brysselissä Suomen EU-jäsenyyden alussa.
Tällä hetkellä Suomea vain tuplasti väkirikkaammalla Belgialla on likimain kymmenen EU-virkamiestä yhtä suomalaista kohden. Pian koittaa aika, jolloin tulee se yhdestoista.
On tietysti epäreilua verrata Belgiaan, heillähän on kotikenttäetu ja lyhyet työmatkat, mutta tuota pikaa ohitsemme kiitävät muutkin. Ei juuri lohduta, että Ruotsilla on vielä huonommin. Päinvastoin. Juuri ruotsalaisethan jotain Suomestakin tietävät.
Tilanteesta saa syyttää sekä sysiä että seppiä. Fiksu maisterinalku pääsee uraputken alkuun Helsingissä tai Tukholmassa paljon Brysseliä helpommin, joten miksi lähteä Itämerta edemmäs kalaan, varsinkaan ellei palkkaa ja paikkaa koeta vaivan arvoisiksi. Vetovoimaksi ei riitä, että Brysselissä on vähemmän loskaa ja halvemmat asunnot kuin Itämeren helmissä. Liian monen mielestä siellä on myös turvatonta, tylsää ja vähemmän vapaa-aika kuin kotomaassa.
Makuasioita ja näkökulmakysymyksiä, mutta tylsää ei Brysselissä ainakaan ole eikä Tukholmassa turvallista. Ja töitä joutuu tekemään kotomaassakin, näin olen kuullut kerrottavan.
Suurempi ongelma on, että päästäkseen virkaan pitää selvittää virkakilpailuksi kutsuttu esterata, jossa kilpailijoina on tuhansittain virkanälkäisiä eteläeurooppalaisia. Kilpailu kestää kuukausitolkulla ja vaatii paljon pänttäämistä. Kyseessä on suuri ja epävarma investointi omaan uraan. Ulkoasiainhallinnossa tilanne otetaan vakavasti ja työskennellään tilanteen parantamiseksi, siitä kiitos.
Harjoittelijaksi pääsee helpommin, mutta ei sekään pohjoista nuorisoa juuri innosta. Kun omaan ryhmääni viime jouluna seulottiin harjoittelijoita, ei neljänsadan hakijan joukossa ollut ainuttakaan suomalaista, ruotsalaista tai tanskalaista. Italialaisista, espanjalaisista ja kreikkalaisista ei ollut pulaa. Se keitä Bryssel vetää puoleensa kertoo karusti nuorten työmarkkinoista eri puolilla Eurooppaa, mutta kertoisiko se myös siitä mistä löytyy nälkää ja rohkeutta tehdä muitakin kuin kaikkein helpoimpia uravalintoja?
Ei auta itku työmarkkinoilla, joten parempi kehua töitä ja tehtäviä. Tunnen paljon suomalaisia, jotka ovat aidosti innoissaan työstään EU-instituutioista. Olipa intohimona sitten ympäristö, kauppapolitiikka, parempi hallinto tai jotain ihan muuta, niin moni kokee, että ihan pieneltä osaltaan voi tekemässä työtä, jolla merkitystä. Maailman muutos motivoi. Eikä kaupunkikaan ole hullumpi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä olisi saada enemmän suomalaisia Brysseliin, se vähentäisi myös korruptiota, nythän jäi kiinni korkean tason johtajia hiljattain EU:ssa, suurista lahjomisista. Ville Itälä johtaa EU:n korruptionvastaista organisaatiota.