– Työllisyystavoitteissa on syytä kysyä, millä konkreettisilla toimenpiteillä työllisyystavoitteet saavutetaan ja mitä ne maksavat. Ovatko uudet työpaikat esimerkiksi sellaisia, joiden tueksi tarvitaan sosiaaliturvaa, joka lisää julkisen talouden rasitetta.
Professorin mukaan puolueiden ehdotuksia kannattaa myös tarkastella pitkäjänteisesti.
– Vaikka joku leikkaus ja säästötoimi saattaakin nyt kirpaista ja osua omalle kohdalle, on syytä huomioida, että jos sitä toimenpidettä ei nyt tehdä, voidaan tulevaisuudessa joutua leikkaamaan paljon rajummin, professori sanoo.
Vilmusen mukaan arvioinnin pohjana on syytä pitää mielessä myös se, että Suomi elää yli varojensa ja rahoittaa velaksi yhteiskuntaa, johon ei ole varaa.
Vertailukohtana voi pitää sitä, että Talouden arviointineuvoston ja valtiovarainministeriön arvioiden mukaan ensi vaalikaudella taloutta pitäisi sopeuttaa kuudella miljardilla eurolla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki töihin ja turhat tuet pois - se kannustaa töihin menemistä ja kotoutumista parhaiten. 👍
Ja tämän lystin maksaa suomalainen!
Töihin ei löydy tekijöitä,vaikka palkkoja nostetaan ja upouusi saunakin luvataan,mutta läpsilisistä eläkkeelle,kun koulutettumaan pätevyyskortteja hannkimaan,että pääsis töihin.Sine vaan Treen suunnalle 250 henk.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17731980f
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ministerien ja kansanedustajien palkankorotus.
Ongelma ratkaistu.
Itse olen ns köyhä mutta tältä hallitukselta en ole saanut mitään tukea, kyllä ne on valuneet aivan toisille ryhmille. Leikkaukset eivät vaikuta mitenkään elämääni. Samaa kurjuutta oli hallitus mikä tahansa.