Quantanamo Bay:n tukintavankeudesta vapaaksi päässyt afgaanimies totesi kirjaa nimeltä Koraani häpäistyn.
Newsweek teki jutun ,ja Pentagon tarkasti että mitään asiatonta artikkeli ei sisältänyt. Pentagonin sensori oli kuitenkin huolimaton.Levitykseen pääsi kohta jossa vapaaksi Quantanamosta päässyt pt. terroristi sanoi kaiken julman ja hirvittävän fyysisen kidutuksen lisäksi kidutetun myöskin henkisesti.
Koraani on kirja johon on tallennettu Allahin ja Muhammedin tahto sekä absoluuttinen totuus,siis ei mikätahansa aapiskukko. Koraani sisältää sellaisenkin suuran jossa kehoitetaan Pyhään Sotaan,Jihadiin, vääräuskoisia vastaan. Tappamalla vääräuskoisen Hra Allah palkitsee tekijän muutamalla neitsyeellä, ja ikuisella onnella Paratiisissa(kuin ent.Neuvostoliitto).
Tätä ko. Kirjojen Kirjaa oli siis häpäisty. Redneckit usalaiset olivat mm. repineet sivuja ko.Pyhästä Kirjasta, sekä polkeneet sitä mennentullen käydessään mm. WC:ssä.
Olipa kirjaa pidetty jopa WC:ssä Embon sijasta,ja ehkäpä sillä oli myöskin pyyhitty veneerisiä ja genetaalialueita ihmiskropassa. Kauheaa.
Uutinen todettiin myöhemmin ankaksi,ja Newsweekin johtaja pyyteli asiaa anteeksi,mutta pahin oli jo ehtinyt tapahtua.
Sadat miljoonat loukatut muslimit aloittivat mielenosoitukset tapauksen johdosta, vaatien Suurta Saatanaa (USA ) tilille tekosistaan.
Raamatun omistamisesta,ja sen lukemisesta seuraa Sharian lain mukaan ankarin mahdollinen tuomio: kuolema.
Näin on kirjoitettu Pyhään Kirjaan Koraaniin, ja se on myöskin totta, tottavieköön.
USA:n lisäksi koko muu Länsi pelkää,pelkää vaikka on kuinka yrittänyt ymmärtää ja suvaita islaminuskoa ja antanut heille vapauden harjoittaa uskontoaan moskeijoissaan, ja samalla tehdä Länsimaisten ihmisten vastaista propagandaa.
Raamatun voit poltaa tms. , mutta älä kajoa edes pahat ajatukset mielessäsi Koraaniin.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Nyt suurelle? joukolle usa-fobiasta kärsiville tulee paha mieli, jos eivät pääse repimään tuostakin hassunhauskoja juttujaan-
..halusin nähdä miten usafobikot tohon suhtautuvat :) - sentakia.
Siis sinä "J-E" . Russofobisti :) ?
Ei valehdellut.
Jotenkin täytyy saada turhat kuolemat, mielenosoitusten takia loppumaan.
Nuo uskis kiihkoilijat kun on niin kiivaita.
Meillä täällä väsätään raamatusta sätkäpaperia köyhinä päivinä, eikä kukaan julista "Fatfaa"
Mua on aina kiinnostanut mitä pahaa ne neitsyet on mahtaneet tehdä... Jos siis elät siveästi ja kuolet neitsyenä, niin pääset ikuisuudeksi jonkun terroristin haaremiin. Jippii?
Sen kummemmin koraaniakaan solvaamatta sanon, että ongelmat syntyvät yleensä "pyhien kirjojen" kirjaimellisesta tulkinnasta.
Kun nyt kaikki osaisit panna asiat perspektiiviin ja muistaa, että ne on vaan paperia (jota suomessa ei ainakaan pariin viikkoon tehdä ;)
Uutinen ei ole ankka. Se yritettiin selittää myöhemmin perättömäksi, mutta ei ilmeisesti ole. Myös englantilaiset Guantanamossa olleet vangit ovat kertoneet asiasta.
Uutinen on täysin perätön ainakin mikä koski Koraanin häpäisyä.
Vain yhtä englantilaista oli haastateltu, ja tämäkin kertoi myöhemmin,että hänen puheitaan oli toimittaja vääristellyt.
" USA on Paha " ...jne.
"se on ja Aku nimeltään
Ei pastan nanonikki "moonman" usko sinunkaan mielpidettä, vaan tällä luuserilla on ihan omat kanavat esim. saddamin "läheisiltä"!!!!
Varo vaan ettet joudu "moonmannin" kanssa huonoihin väleihin, ensinmäisenä se sieppaa sinun nikkisi ja alkaa kirjoittamaan "omia mielipiteitään" nikilläsi!!!!
Kauankohan tämäkin viesti pysyy saitilla???
Niinpäs juur' , Raamatulle saa todellakin tehdä mitä haluaa,kirjahan se muiden joukossa, vaikka sanoma onkin hyvä.
Kuis nää pitää Koraania niin pyhänä että hullaantuvat kuin hullut lehmät. Koraani se vasta naista alistaakin.
Kai noille usafobikoille Koraani vastaa Marxin Pääomaa. Yhtä pyhiä molemmat satukirjat.
Heh; olen huomannut tään "moonmanin",ja kuinka hän rekkaa itseään vastaan olevien nickit itselleen.
Kai jonkinsortin sosialisti ja löytyypä hänestä kai ripaus vihreääkin,kun noinkin antaumuksella harrastaa keräilytaloutta ...
ei vain voida suvaita toisinajattelijoita.
Onneksi tällä tyypillä ei ole mahdollisuutta lähettää ketään "uudelleenkoulutusleirille"
Etpä ole vähään aikaan mun nikkiä rekannut, kun vaihdan sitä jatkuvasti. Arton nickin väärentäminen oli kyllä varsin alhainen teko, mutta ei se ketään hämää,
"Niinpäs juur' , Raamatulle saa todellakin tehdä mitä haluaa,kirjahan se muiden joukossa, vaikka sanoma onkin hyvä."
Painotuote se koraanikin on, joten tällä perusteella sen pitäisi olla aivan saman arvoinen raamatun kanssa.
Raamatun puolesta kun vain ei löydy itseään tappavia, vaikka tuolla perusteella koraanin hallussapito pitäisi kylläkin tehdä luvanvaraiseksi.
Molemmissa teoksissa pitäisi olla Jumalan sanaa, joten tekijänoikeuksien perusteella Jumalan myös pitäisi pitää huolta sanastaan, ei ihmisten.
Mistä saisi halvalla muutaman koraanin jotta voisin osoittaa "kunnioitustani" kyseiselle painotuotteelle.
Menisin Helsingissä olevan moskeijan edustalle piirtämään kirkkoveneitä ja Daavidin tähtiä sivuillle, repisin sivuja irti VASEMMALLA kädellä ja lopuksi heittäisin kepilliset tämän saastakirjan päälle.
Mitä muuta voi odottaa maalta(USA), joka ei kannata ihmisten vapaata oikeutta harrastaa uskontoa eikä toimia niinkun itse haluaa. Fuck USA!