on tärkeää että äänestätte niitä puolueita jotka ajavat Suomalaisten etuja,Sanna Mariinin hallitus ei tätä tehnyt. Persut ja Kokoomus lienevät vaalivoittajia,sen varaan on hyvä rakentaa seuraava hallitus .
Kevään vaalit on tärkeät vaalit maamme kannalta
Anonyymi-ap
6068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Eiköhän seuraava hallituspohja on jo sovittu aikoja sitten Suurimmasta puolueesta tulee pääministeri. Ja Kepu lähtee hallitukseen kun sitä tarpeeksi jyvitetään .
Pääasia on ettei tämä hallituspohja enää jatka,ja Suomi on saatava Ruotsin kanssa natoon. Mitä pikemmin sen parempi,nyt täytyy politikkojen tuntea vastuu. Uusi hallitus on saatava aikaan pikaisesti . Mitään yhden puolueen vähemmistöhallitusta emme tähän kaipaa,kuten Sanna Marin väläytteli .
Heh, heh! Et ole ymmärtänyt koko asiasta mitään!
Yksi pahin asia kun keskustan johtama vihervasemmisto hallitus ei millään meinannut antaa rahaa Suomen poliisien virkaautojen polttoaineeseen noin vuosi sitten kun Vihreä Ohisalo oli sisäministeri. Sensijaan mm.kehitysapuun lisää laitettiin.
Jos persut on suurin, niin silloin Suomeen voi tulla oikeistohallitus. Jos kokoomus on suurin, niin silloin sdp ottaa kokoomuksen huorapuolueen tilalle ja Suomeen tulee laimea vasuri hallinto. Ilman persuja ei tule oikeistohallitusta.
Pääasia ettei oteta persuja. Niitä maanpettureita ei kaivata.
Eiköhän ne maanpetturit löydy tästä hallituksesta,ilman Persuja ei tähän maahan saada enemmistöhallitusta ,sen tietää typerämpikin ihminen .
Huulipunan kannattajia ei koske seuraavan hallituksen leikkaukset joihin edelliset sen pakottaa jo ennen tietoa mistä puolueista se koostuu. Hutisalokin asuntosijoitta cityvihreä siinä missä muutama vuosikymmen sitten vihreät oli risupartaisia hippejä nukkaantuneine villapaitoineen ja kumisaappaineen jotka kahlitsi itsensä motoihin erämaissa hakkuiden estämiseksi. Nykyisiä vihreitähän ei metsien hakkuu pahemmin haittaa ajan mennessä mamuillessa. Hiilinielutkin puolittui ennäätyshakkuiden seurauksena vihreiden istuessa hallituksessa 😂😂
Huulipunaa kiroaa vielä moni leipäjonoissa jonne porvarihallitus potkii kohta valtavan määrän ihmisiä maksaakseen huulipunan maailmanpelastusta velkarahalla valtaosin.
Kukaan suomalainen persuputineita hallitukseen ota !!! Ei edes valvottavaksi !!
Kyllä Supo valvoo !!
Yllättävän kauan meni ennenkuin "menit asiaan" eli aloit maalittamaan persuja tässäkin viestiketjussa joita vainoat pakkomielteisesti kuten skitsoilla tapana on.
Ainoa oikea Vihreä oli Pentti Linkola joka teki niinkuin puhui.nämä nykyset Vihreät ovat Punavuoren punkunlitkiöitä jotka eivät osaa edes metsässä kävellä .Mutta neuvoja piisaa senkin edestä miten meidän metsiä tulisi suojella. Ja tälläisiä valitaan vielä päättäjiksi.Nyt on sitten tämän hallituksen jälkien siivoomineen edessä . Kahdessa vaalikaudessa pitäisi säästää kymmenisen miljardia euroa .
Ei näkynyt vihreitä kun hipit jokin aika takaperin yritti estää metsän hakkuuta lapissa josta piti tulla kansallispuisto..Äärivasureita enemmän kuin vihreitä
Ei hutisaloa ja kumppaneita ole näkynyt vihreiden tms. miekkareissa tms. muuta kuin silloin kun poliisi tekee työnsä ja puuttuu niihin niin johan on Hutisalo tms. kärppänä paikalla tutkimuksia vaatimassa poliisin tekemisistä. Puutu kuin jonkin varis järjestön tms napit rinnuksista?
Siinähän se naurettavin asia että vihreiden istuessa hallituksessa Suomen hiilinielut puolittui valtavien hakkuumäärien takia niiden istuessa kohta oppositiossa kun kepu hyppää taas maa- ja metsätalousministeriksi penkin alle menneiden vaalien jälkeen varmistaakseen kuinka ennallistaminen tarkoittaa puupeltoviljelyn tehostamista ja tietenkin ilmastonpesun nimissä hiilinieluineen vaikka sillä juuri hiilinielut puolitti.
Äkkiä sinulla mielibidee aina paita kääntyy 😂😂
Yhdessä nanosekunnissa tuulivoimadiggailijasta sellutehtailijoiden tukijoukkoihin 🤣🤣
Siinä Teitä on sitten kaksi, jotka olette tuohon samaan kaavaan jämähtäneitä. Voisitteko vaihtaa vaikkapa sähköposti osoitteita, niin voisitte noita juttujanne lähetellä muita palstalla häiritsemättä.
Pakkomielle tuntuu sinullakin olevan.
Pentti Linkola oli viimeiset vuodet väkivaltaa kannattava ja vaativa hölmö.
Eikös zippilällä olekaan mitään osaa Suomen ongelmiin?
Onko näyttöä maanpetturuudesta
Voi voi somputko päättää oot sinä taukki😂😂🦍🦍🦍
Kiitos Taivaan Isä kun Venäjä mielinen Sosiaalidemokraatti Tarja Halonen ei ole enää Suomen Presidentti.
Linkola taisi olla sitä mieltä että maailmassa on liikaa väkeä. Mutta itse hän ei kai katsonut itseään liikaväestöksi kun hänelle kelpasi nykylääketieteen avulla yrittää elämänsä loppupuolella vielä hieman jatkaa elämäänsä.
Joo, lopetetaan hakkuut kokonaan, niin saadaan metsien ikääntyessä hiilinielut pudotettua kiihtyvästl kohti nollaa...
Maanpetturit löytyy kyllä muista puolueista. Jos on epäselvää, niin lue aiheesta Alpo Rusin kirjasta, josta löytyy stasi-lista. Tiitinen kepulaisena lienee siivonnut listalta muutaman nimen?
Vasemmisto ja Vihreät ovat turhia puolueita joita ei tämä maa kaipaa.Muistan kun edesmennyt Aarne Saarinen oli duunareitten edunajaja,jota Porvaritkin arvosti . Kun Paavo Arhinmäestä tuli puheenjohtaja alkoi puolueen alasajo,duunarit saivat väistyä puolueesta tuli tälläinen maailmanhalaajien puolue.
"Äkkiä sinulla mielibidee aina paita kääntyy 😂😂
Yhdessä nanosekunnissa tuulivoimadiggailijasta sellutehtailijoiden tukijoukkoihin 🤣🤣"
NO, SE ON AINOA JÄRKEVIN RATKAISU JA ON OIKEAA MIEHEN PUHETTA.
Orvokki on ainoa oikea mies Suomessa ja iso mies onkin! Orvokki tuottaa oikean miehen puhetta ja on ainoa järkevin ratkaisu maamme pelastamiseksi.
Kokoomus on työväenpuolue.
Kyllä sossut ovat saaneet aikaiseksi paljon enemmän tavallisen ihmisen hyväksi (työllisyys,eläkeindeksi, ylim lapsilisä jne) kuin esim kokoomus:
Miksi kokoomusminitereiltä puuttuu alkeellinenkin riskienhallintakyky, mennään ahneus edellä rahankiilto silmissä ja pistetään esim valtionyhtiöt lihoiksi vailla huolen häivää. Niinistön kasakkavitsiä mukaillen:kokoomus myy kaiken sen minkä saa irti!!
Televisiossa ( 8.12,2022)eräs maanviljelijä kommentoi tilansa ahdinkoa:
Vuonna 2021 lannoitteet tilalle maksoivat 23000 €, v 2022 samat lannoitteet maksoivat 43000 €. Nousu lähes 100 %. Tästä saamme taas kiittää kokoomusministeri Häkämiestä joka myi v.2007 Kemira GrowHow'n valtion omistuksen norjalaiselle lannoiteyhtiölle.
Pääministeri Jyrki KATAISEN mukaan Caruna kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, “koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti”. Valtionvarainministeri Niinistö myi Kemira safetyn v 2000 kun sai ”ilmoituksen” korkemmalta (business) taholta ettei Suomea enää kohtaa mikään viruspandemia ja suojanaamarit olivat ihan turhakkeita valmistaa.
Ja pisteenä i:n päällä,puolustusvoimat on melkein ajettu alas kok toimesta.
PUOLUSTUSVOIMAIN entinen komentaja Ari Puheloinen sanoo sen nyt ääneen: Jyrki Kataisen (kok) hallitus leikkasi Puolustusvoimien resursseja liikaa.
”Puolustusvoimien koon määritti yksiselitteisesti raha”, hän sanoo.
”Leikkaukset olivat liian isoja ja ne leikkasivat puolustuskyvyn liian alas.”
Kokoomus on todellinen katastrofi Suomelle jos pääsee hallitusvastuuseen!!
Suomen kansa ei tarvitse porvarihallitusta kakkaroineen, kikyineen ja alati kiristyviä maksuja, eikä kansan kahtiajakamiseen.
Suurin osa meistä on tavallisia työtätekeviä ihmisiä, jotka yrittävät tulla palkallaan toimeen. Emme tarvitse ahnehtivia porvareita kiristämään työpolitiikkaa entisestään.
Sanna Marin on kaikkien aikojen paras pääministeri, enkä soisi häntä vaihdettavan huonoon mitäänsanomattomaan Orpoon t. ihmisiä jakavaan Purraan.
Ei ansaitse sanotaanko niin mutta minkäs teet kun sille ei ole vaihtoehtoja vihervasurihallitusta ihaileva rajat kiinni kaappinatsi ap addick?
Kohta riittää leipäjonoissa kiroajia kun porvarit kepu&kokoomus sinne ihmisiä valtavat määrät taas potkii kun makselevat sinun ihaileman Marinin vekseleitä huulipunassa. Avustajina eli joojoona tällä kertaa Halla-aholaiset..
Samaa mieltä! Kannatan Marin II. Hyvää työtä tehnyt tämä nykyhallitus, ihmisen asialla ollut.
Kun Holkerin hallituksen (demarit Liikanen ja Louekoski valtiovarainministereinä) 'hallittu' rakennemuutospolitiikka ajoi päin seinää, niin demarit livistivät käpykaartiin ja Esko Ahon ja politiikkansa kääntäneen Iiro Viinasen johdolla Suomi juuri ja juuri onnistui kansainvälisten lainanantajien armeliaisuudella pelastautumaan kuilun partaalta.
Nyt ei aivan vielä olla ehkä yhtä lähellä kuilua, joten demareilla saattaa olla vielä halukkuutta hallitukseen, mutta mikäli suunta jatkuu entisenä, niin saattaa seuraavan eduskunnan aikana kehkeytyä tilanne sellaiseksi, että demarit haluavat jälleen häippästä siihen käpykaartiin.
Vapauden liitto ja SKE. Siinä suomalaisen etuja ajavat puolueet.
Muista äänestää.
Pari esimerkkiä persuista pihalle potkituista jotka jää vaaleissa rannalle ruikuttamaan. Kannatti takarivien nobodyjen astua puolejohdon varpaille mitä ilman olisi ollut suojatyöpaikka loppuiäksi helvetin hyvällä palkalla etuineen ja lomineen? Sinimustat ja vapauden liitto tekee edellisille seuraa..
"Pari esimerkkiä persuista pihalle potkituista jotka jää vaaleissa rannalle ruikuttamaan"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/55522e59-a05e-43ec-be83-33372136eb4a
"Turhauttavinta meille muille on katsella voimattomana sivusta, kun ylpeys, kyvyttömyys perääntyä ja pelko kasvojen menestyksestä ajaa pohjimmiltaan hyvän ihmisen tekemään poliittisen itsemurhan. Kalliolta hypättyään hän huomaa, että ympärillä ei olekaan suuria kansanjoukkoja hurraamassa. Media ei enää ole kiinnostunut, kun avautumisiaan ei voida enää käyttää perussuomalaisten nuijimiseen, Halla-aho kirjoittaa"
Persuöyhöttäjä iski jälleen. Pelottaako, jos kansa valitsee "väärin"? :)))))))))))))
Ei siitä ole pienintäkään vaaraa että te persuista pihalle potkitut saisitte ensimmäistäkään edustajaa läpi joten ei pelota vttuilevaluotsi sinimustien somesaastavastaava mutta kiitos kysymästä.
Minä en halua osaksi Venäjää, joten en äänestä persuja. MOT
Jos haluat suomalaisten etua, ÄLÄ äänestä persuja! Äänestä jotain nykyisistä hallituspuolueista.
Marin II on paras hallitus seuraavaksi. Osaamista näyttää löytyvän.
Vaikka avaruus ei kenties olekaan ääretön, niin ihmisen tyhmyys ja ymmärtämättömyys näyttäisi sitä olevan, arveli jotain tuontapaista Einstein.
Ja se pitää persujen kohdalla 100 %:sesti paikkansa.
Kokoomuksen Orpo on melko varmasti hallitustunnustelija.
Neljä puoluetta ei lähde PS:n kanssa hallitukseen, kaksi puoluetta ei voi muodostaa hallitusta, PS jatkaa oppositiossa.
Heh:)) Varsinainen politiikan asiantuntija:))
Orpo tietää ja muistaa ''kepu pettää aina''
"Keep on dreaming persupakkomielteinen ap addick persut kun ovat yhtä varmasti hallituksessa kuin keputkin Orpon voittaessa vaalit."
Voi sinua luulotautisi riivaamaa hyväuskoista hölmöläistä! Persut jo seuraavassa hallituksessa ja vaalit vasta parin kuukauden päästä? Viimeaikaiset ulostulot persujohdosta ovat olleet sellaista dystopiapuhetta muiden puolueiden ja kansalaisten korviin, että voitte korkeintaan saada Kepun kannatuksen lähtemään kasvuun maltillisen porukan nostaessa persuista kytkintä. Odotellaanpa seuraavaa gallupia, pääseekö PS enää yli 15 %:n.
Persut eivät aja maamme etuja. EU:sta lähtö ei voi olla vaaliteemana.
Muistatko miksi häiriköit palstalla ?
Muistatko kuinka mones nimimerkki on käytössä ??
Syökää silakkaa köyhät kansalaiset,
sanoi jo Holkerin Harrikin aikoinaan.
Sipilä on tulossa takaisin ruoriin!
Sipilä ja Orpo puolueineen pelastavat Suomen! He ovat köyhän kansan puolesta puhujia!
Heh, heh, paras vitsi pitkästä aikaa!
Aivan oikein,melkein, koska Sipilän hallitus sai aikaan noita köyhiä roppakauplla ja nytkö he sitten äänestäisivät esim Orpoa, epäilen!!
"on tärkeää että äänestätte niitä puolueita jotka ajavat Suomalaisten etuja,Sanna Mariinin hallitus ei tätä tehnyt."
Laura Huhtasaaren mukaan tämä hallitus nimenomaan on tehnyt.
" Persut ja Kokoomus lienevät vaalivoittajia,sen varaan on hyvä rakentaa seuraava hallitus ."
laura Huhtasaaren mukaan kokoomuksen varaan ei kannata rakentaa linnunpelätintäkään. Oikeassahan hän siinä tietenkin on.
Siinä pahin uhka persujen vaalimenestykselle?
Ketjun otsikko on oikeassa. Kaikkia keväällä PS:n ehdokkaiden puolesta, turvallisemman, suomalaisemman kotimaan puolesta.
Kannatan Marin II. Se on paras vaihtoehto.
No jos se olis SDP & PS pohjainen niin olkoon sitten niin.
Sekoomuslaisista liekö maalle vastuunkantsjiksi. Heistä enemmistö taisi luulla ettei biologia määritä ihmisen sukupuolta, uskoivat kai että alastomalla keisarilla on uuden muodin mukaiset vaatteet.
Jos haluaa jotain vastuullisuutta politiikkaan, niin olisi syytä äänestää JÄRJELLISYYTTÄ ajavia.