Jossain vaiheessa aikamatkustus keksitään ellei ole jo keksitty joten nasa on aloittanut pallovalheensa levityksen jo ainakin 1400 luvun lopulta. Elleivät sitten ole jo matkustaneet antiikin kreikkaan jotta historian kirjoissa olisi mainintoja sen aikaisista palloteorioista.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Oikeasti niin typerää trollausta.
- Anonyymi
Aloitushan on tietenkin valhetta.
Missään lähteissä ei ole minkäänlaisia viitteitä siihen että NASA olisi ollut olemassa kauempaa kun mitä me nyt tiedämme sen olevan.
NASA Yhdysvaltain valtion organisaationa ei voi mitenkään olla vanhempi kuin Yhdysvallat itse. Eikä maapallosta tarvitse levitellä mitään propagandaa. Monet tutkijat itsenäisesti ympäri maailmaa ovat tajunneet maan olevan pyöreä vuosisatoja sitten monia eri tutkimuksia ja laskelmia tekemällä ja nykyään sen tajuavat kaikki.- Anonyymi
Mutta kukas Yhdysvaltojen olemassaolon on mahdollistanut ellei Yhdysvallat itse. Ovat lähettäneet erikoisjoukkoja 1700-luvun lopun tamineissa 1770-luvulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kukas Yhdysvaltojen olemassaolon on mahdollistanut ellei Yhdysvallat itse. Ovat lähettäneet erikoisjoukkoja 1700-luvun lopun tamineissa 1770-luvulle.
Tarkoitat aikamatkustajia?
- Anonyymi
Ehkä kuumailmapallot
Ja lentokoneet voitaisiin
Ajatella olevan osa
Avaruusprojekteja Voitit kilpailun pääpalkinnon hölmöimmästä aloituksesta, onnittelen:).
Olisin odottanut Markku Lahtiselta hieman älyperäisempää kommenttia jos nyt yleensä jotain piti tähän sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013468Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721093- 471047
- 70855
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit82784- 94697
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi50690Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k31643- 48614
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.111604