https://www.verkkouutiset.fi/a/kansanedustaja-katuu-olisi-pitanyt-kiivaammin-vastustaa-miinakieltoa/
Timo Heinosen mukaan 1990-luvun lopulla syntynyt miinat kieltävä Ottawan sopimus allekirjoitettiin silloisen presidentti Tarja Halosen (sd.) kaudella ja vahvasti sitä Halosen kanssa ajaneen ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) tuella. Heinonen katsoo, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli raskas virhe. Hän siteeraa ex-suurlähettiläs Pasi Patokalliota, jonka mukaan ”moraalinen palo painoi vaa’assa enemmän kuin kansallinen etu”.
– Päätös Ottawan sopimukseen liittymisestä tehtiin siis jo Halosen ja Tuomiojan johdolla kauan ennen vuotta 2012. Mutta myönnän, että olin 2012 jo itsekin kansanedustaja ja silloin olisi pitänyt uskaltaa kiivaammin vastustaa hankkeen loppuun viemistä. Politiikkaan kuuluu kuitenkin sekin, että ymmärtää ja uskaltaa virheensä myöntää ja ryhtyä niitä myös korjaamaan, Timo Heinonen toteaa.
– Itse olisin enemmän kuin valmis irtautumaan Ottawan sopimuksesta ainakin toistaiseksi.
Hänen mukaansa tämä tarkoittaisi ainakin diktaattori Vladimir Putinin ja nykyhallinnon valtakautta Venäjällä.

Vastaukset 24
Vanhimmat
jalkaväkimiina räjähti Paavon putkessa? hih
Harvinaista että poliitikko myöntää olleensa väärässä, tätä toivoisi näkevän usemmankin. Erkki "Z" Tuomioja ja Tavja "punamuumi" Halonen eivät kyllä koskaan tule tekemään saati kantamaan vastuuta virheistään.
putin kiittää Tavjaa ihailusta
Diktatuurin kannattajia.
Ta rjahalonen on Suomen inhotuin persitentti
Toisto on opintojen äiti, mutta ei tälläkertaa.
Vain sairasta nautintoa toisten kärsimyksestä saavat haluavat jalkaväkimiinat takaisin. Miinojenhan tiedetään rampauttavan tai tappavan yli 90 % siviileitä, eikä nainollen ole missään suhteessa hyväksyttävää, eikä tehokas maanpuolustus miina. Tarja Halosen parhaista päätöksistä oli tämä jalkaväkimiinojen kielto.
Nyt täällä käytävä keskustelu on joidenkin kohdalla politisoitunut ja yritetään vetää jollakin tavalla keskusteluun aivan sivuseikka, kuten jalkaväkimiinat.
Kutsun sitä, Oikeiston Vaaliloaksi
täyttä tuubaa
Kiina Venäjä USA eli YKn turvaneuvoston maat PITIVÄT MAAMIINAANSA
No, nyt punamuumilla ja Z-Tuomiojalla on Eduskunnassa seuraajia, vihervasemmiston kansanedustajia, jotka yrittivät torpedoida rajalakien käsittelyn väännettyään ensi lakien nimeksi "käännytyslait".
Näitä isänmaansa pettäviä nilviäisiä näyttää löytyvän poliitikkosukupolvesta seuraavaan.
YLE oli tässä myös mukana. YLE:n hakuun kun laittaa käännytyslaki niin juttuja tulee enemmän kuin pelkällä rajalaki haulla. Ei sinänsä yllätä että punakone taas kerran venäjän informaatiota mahdollisesti ajamassa?
kummaa narinaa heinoselta
Kiina Venäjä USA eli YKn turvaneuvoston maat PITIVÄT MAAMIINAANSA
käytännössä Englannilla ja Kanadalla ei ole MAArajaa paitsi lähessamaan valtioon Irlantiin ja USAhan
olisi ottanut näistä mallia koska maaraja ja yk tykkää maamiinoista suomikin tykkää
Jalkaväkimiinat
Ylen aamu-tv 3.6.2015: Jussi Niinistö: ”Tämän päätöksen tehneiden on syytä ymmärtää, että se on virhe, joka maksetaan tositilanteessa Suomen verellä.
Nykyinen puolustusvoimain komentaja on todennut, että maamiinat korvattu paremmilla ja tehokkaimmilla järjestelmillä.
Eiköhän ammattilainen tiedä asiat paremmin kuin nämä kokoomuksen ja persujen "Miina Äkkiväärät".
Näin.
Älä ole noin lapsellinen. Pakkohan sen on noin sanoa.
Heh, kukahan tässä nyt on lapsellinen?
Nyt ei olla enään Kekkoslovakiassa ja Neuvostoliitto on luhistunut.
Kotimaiset miinat vai venäläinen Kissa? pohti punamuumi
Kisu-Kisu! Huusi Halonen ja romutti kotimaisen halvan puolustuskyvyn.
Ei Suomessa ollut rajoilla yhtään jalkaväkimiinaa ennen kieltoakaan.
Ei niihin pahemmin siviilit kompastelleet.
Isompiakin harmeja, esimerkiksi edelleenkin ihmisiä kuolee USAn rypälepommeihin Vietnamin naapurimaissa joihin kylvettiin todella paljon pommeja. Toki Vietnamissa itsessäänkin kuolee edelleen pommeihin ja myrkkyihin mutta se ihmetyttää että oli pakko pommittaa myös useampaa naapurimaata..
PutkiPaavo ja dementia erkki
Kun mailmasta saatas hävitettyä sotahullut ei enää asevarusteluakaan tarvittaisi!
tuomio
Ukrainassa Venäjän Tyynenmeren laivaston iso osin moottorisoitu jalkaväkiosasto pysäytettiin ja tuhotiin tällä viikolla Vuhledarissa. Pääaseena tähän olivat erilaiset miinat, osin juuri ne jotka Halosen käskystä ja painostuksesta poistetiin isänmaamme puolustuskyvystä.
Tänään uutisoitu että Yhdyvallat alkaa toimittamaan näitä miinoja Ukrainalle sen puolustussodassa venäläistä hyökkääjää vastaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010845991.html
Verkkouutiset (kokoomuksen pää-äänenkannattaja) kirjoittaa samasta aiheesta:
https://www.verkkouutiset.fi/a/tarja-halosen-virhepaatos-vanhenee-silmissa/
Tarja Halosen virhepäätös. No niitä oli kyllä monia. Suurin taisi olla se että tälle punaiselle venäjään päin olevalle demarille alunperin annattiin valtaa?
Se kissa oli kaiken pahan tunnus. Ja sitä silitti ja ruokki demari presidentti. Vahinko, että puolueella ei silloin ollut pätevää kissankiduttajatappajaa ja mummojen uhkailijaa.
Nyt on. Yritäppäs putkonen lahjoittaa tänne kissaa. Ei vaan elä pitempään kuin oikeudessa todistettu kidutusprosessi vaatii.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen sanoo Suomella olevan selkeä syy edistää Ottawan sopimuksesta irtautumista.
https://www.verkkouutiset.fi/a/tutkijan-mukaan-suomen-kannattaisi-palauttaa-jalkavakimiinat-metelista-huolimatta/
Sopimus on allekirjoitettu ja sitä on noudatettava. Sosiaalidemokraatit voivat olla ylpeitä siitä, että heidän johdollaan on edistetty rauhaa.