Sieltä Kauhajoki-lehdestä löytyy:

Sunnuntai on kynttilänpäivä, jota on vietetty kristikunnassa erillisenä juhlana 300-luvun puolivälistä lähtien. Kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Kynttilöitä tarvittiin kirkoissa valon tuojina.

Kynttilä on myös muistamisen ja toivon merkki. Kynttilän valo on kuitenkin ajallista ja hetkellistä. Kynttilä sammuu ja valo katoaa.

Raamatun alkulehdiltä voimme lukea, kuinka Jumala loi valon. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä. Hän nimitti valon päiväksi ja pimeyden hän nimitti yöksi. Jos lunta on, niin Suomessa tähän aikaan vuodesta hanget heijastavat päivisin auringon valoa. Kevättä kohti mentäessä kirkkaus vielä lisääntyy.

Sunnuntain raamatuntekstissä kerrotaan, että Jumala asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Jumalan kirkkaus on jotain paljon enemmän kuin auringon kirkkaus.

Jumala lähetti Jeesuksen maailman valoksi. Jeesuksessa me näemme Jumalan kirkkauden sellaisessa muodossa, jota voimme katsella. Jumala täyttäköön elämämme taivaallisen kirkkauden heijastuksella. Sanoma Kristuksesta on tarkoitettu kaikille kansoille. Hänessä on pelastus.

Energiaa säästäessä sammutamme turhat valot. Kristus-valoa ei tarvitse säästää, vaan sitä riittää ihan jokaiselle.

”Kristus, valo maailman, hän, ei kukaan toinen.

Pimeyteen syntyi hän, syntyi veljeksemme.

Jos me hänet tunnemme, tunnemme myös Isämme.

Kiitos Jumalalle!” (Virsi 447:1)

ANITTA VUORELA