Hämmästyttävä puolue Keskusta - Vetelee viimeisiään

Ei pitäisi kuulua Suomeen, jossa kuitenkin tieteen perusteet ymmärretään. Kuitenkin
Kurvinen on poistanut ilmastoruokaohjelman luonnoksesta kaikki konkreettiset tavoitteet lihansyönnin vähentämisestä. Kesäkuussa 2021 valmistuneessa virkamiesluonnoksessa tavoitteeksi kirjattiin, että lihan kokonaiskulutusta vähennettäisiin kolmannes, ja että punaisen lihan ja lihavalmisteiden syömissuositus olisi puoli kiloa viikossa.

Kurvisen oli tarkoitus julkistaa ilmastoruokaohjelma viime syksynä, mutta luonnoksesta oli hallituskumppanien harmiksi poistettu tavoite siitä, että punaista lihaa ja lihavalmisteita syötäisiin vain puoli kiloa viikossa. Joulukuussa Kurvisen luonnoksesta oli hävinnyt myös se, että tavoitteena olisi vähentää nykyistä lihankulutusta kolmanneksen vuoteen 2030 mennessä.
959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei Kurvisen toiminta yllättävää ole. Taustalla on pelko siitä, että eläinpohjaisen maataloustuotannon asema Suomessa vähenee, jos kysyntä supistuu. Kepu asettaa aina maatalouden kaiken muun edelle. Kepussa uskotaan, että koko puolueen olemassaolo on riippuvainen maatalouden määrästä. Se taas liittyy haja-asutuksen määrään. Ja haja-asutusväki on sitä, joka äänestää tunnollisimmin Kepua.

Äänestä

Kurvinen urheilee kiitettävästi pelaamalla pesäpalloa, syö liikaa lehmänlihaa, omistaa turkisvälittäjän osakkeita (montako?), jatkanee täysmaidon juomista, Saarikon habitus (samaistunut keskustalaisuuteen), puheet kuin epätoivoisen miehen viimeiset yritykset, uskoo muutaman kymmenen tuhannen karjatilallisen äänen riittävän kaikkien keskustalaisten lisäksi myös itselleen kevään vaaleissa, vaikka saa aikaan hirveän toran jokaisen kanssa keskustellessaan.

Äänestä
  • Viisaampaa olisi ymmärtää tulevaisuutta ja toimia sen viitoittamlla tavalla. Mutta kun ei, niin ei.

    Äänestä

  • Muitten mielestä terveyden vaalimisen pitäisi aina olla etusijalla ja sitten vasta muitten asioitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Viisaampaa olisi ymmärtää tulevaisuutta ja toimia sen viitoittamlla tavalla. Mutta kun ei, niin ei.

    Ei tarvita ilmastoruokaohjelmaa, sillä maatalouden hiilijalanjälki on nolla (0), kun kasvit imevät eläintuotannon metaanit ja esim. liikenteen hiilidioksidipäästöt yhteyttämiseen.

    Äänestä

kahtokkees nyt ilta-sanomien etusivua,
kerrankin kurvinen on uskottavan näköinen , hieno kuva asettelu,
todella tarkoittaa mitä painokkaasti sanoo...

Äänestä

Kepu pettää aina, itsensäkin.

Äänestä

Kepu oli jäänne neuvostoajalta, Nato aikaan ei kepua tarvita.

Äänestä

Keskustan kannatus jäi Maalaisliittoon ja siksi on syytä kokeilla auttaisiko nimenvaihto renesanssin avittamana kannatukstamme. Onhan kaikki tavoitteemmekin 1960- lukua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei pitäisi kuulua Suomeen, jossa kuitenkin tieteen perusteet ymmärretään. Kuitenkin
Kurvinen on poistanut ilmastoruokaohjelman luonnoksesta kaikki konkreettiset tavoitteet lihansyönnin vähentämisestä. Kesäkuussa 2021 valmistuneessa virkamiesluonnoksessa tavoitteeksi kirjattiin, että lihan kokonaiskulutusta vähennettäisiin kolmannes, ja että punaisen lihan ja lihavalmisteiden syömissuositus olisi puoli kiloa viikossa.

Kurvisen oli tarkoitus julkistaa ilmastoruokaohjelma viime syksynä, mutta luonnoksesta oli hallituskumppanien harmiksi poistettu tavoite siitä, että punaista lihaa ja lihavalmisteita syötäisiin vain puoli kiloa viikossa. Joulukuussa Kurvisen luonnoksesta oli hävinnyt myös se, että tavoitteena olisi vähentää nykyistä lihankulutusta kolmanneksen vuoteen 2030 mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu